Alea jacta est!

huhtikuu 28, 2007

Koko eilinen päivä meni laatikoita pakatessa, mutta nyt näyttää kyllä hyvältä. Kaapeissa on enää välttämättömät käyttöesineet joita tarvitsen ennen varsinaista muuttoa, eli lautasia, juomalaseja, ruokailuvälineitä ja baarikaappini sisältöineen.
No,en minä aio baarikaappiin koskea eikä se näillä lääkityksillä kovin viisasta olisikaan.
Nyt ei muuta kuin odotan urheitten muuttomiesteni apuun saapumista. Siitä tulee helppo homma!
Sain eilen Lainalaatikko-firmalta läjän lodjuja jotka menevät kätevästi päällekkäin aivan samon kuin ne omanikin, eli sen kuin vain kärryllä työntää hissiin ja autoon.
Pikku-Huopalahdessa tosin ei ole hissiä mutta ensimmäiseen kerrokseen kantaa kuka vain. Vaikka Tommi!
Laatikoita on 26kpl. Sen lisäksi yksi pieni pöytä, kirjahylly (kolmiosainen) sekä jotain irtotavaraa kasseissa ja pusseissa. Ja muutama Nauri-aiheinen taulu. Tietenkin.
Pesukoneen sain kierrätyskeskukseen. Kellarissa tosin olisi vielä yksi joka ei toimi ja se pitäisi toimittaa jonnekin. Mutta ilman autoa sen kuskaaminen vaikkapa Ämmässuolle tulisi ylivoimaisen vaikeaksi. Enköhän minä jotain keksi….
Lisäksi muuton yhteydessä löytyi uskomaton määrä kaikkea hassua kamaa: Nauri-tarroja jotka Hellu joskus viime vuosituhannella minulle väsäsi, Ne Luumäet-lippis “Minä olen Lakki”-tekstillä ( he ovat muuten Tavastialla 17.5. Sinne joukolla ), vanhoja käsikirjoituskyhäelmiäni, valokuvia joissa esiinnyn minulle uppo-outojen ihmisten kanssa, hassuja rintamerkkejä, Joulupukin Juhannusyö-albumi jossa M.A.Numminen ja Badding ja Markku Into laittavat jouluperinteet ihan uusiksi, sekä kaikkea mukavaa ja sitten myös ihan paskaa joka lensikin jo roskiin.
Nuo laatikot täytyy käydä vielä uudessa kodissa huolella läpi. Millaisia luurankoja sieltä vielä paljastuukaan?

Pub Pete on siis saanut uudet omistajat. Kaikki tuntuvat pelkäävän kamalia muutoksia, mutta minä henkilökohtaisesti uskon kaiken pysyvän ennallaan. Pieniä kosmeettisia muutoksia saattaa tulla, mutta siinä kaikki. Olen tavannut uudet omistajat ja he vaikuttavat erittäin mukavilta ja asiansa osaavilta. Sympaattisia herrasmiehiä järkevillä ajatuksilla, siinä toimiva yhdistelmä.

Minulla on kova ikävä kaikkia noita viikareita jotka siellä Petessä mellastavat. Saadapa kuulla ne iänikuiset vitsit aina uudelleen… Joka päiväinen Iltalehden 2O-kysymystä mellastus… Ihmisten hymyilevät kasvot ja tunne että sinusta pidetään….
Vielä on jonkin verran matkaa siihen että voisain palata työelämän pariin, ja palatako sinne….? En tiedä. Maailma on minun osterini!

Hannes kertoi saaneensa joukkueensa kanssa pronssia viime kyssäreissä? Onnea vaan. Tehän parannatte koko ajan. Vielä muistan nekin päivät kun teillä ei oikein kulkenut, mutta nythän se on muuttunut. Vasta jokin aika sittenhän te voititte!
Eikä kyse ole tuurista kun Jarmo kysymyksiä väsää. Se on kyllä tietomäärästä kiinni!

Ja muistakaa että Pub Petessä on joka lauantai elävää musiikkia ainkin toukokuun loppuun. Ilmainen sisäänpääsy ja halvat hinnat. Sinne siis koko rytmiryhmä!

Ja odotan innolla päivieni piristykseksi sitä että Heikki saisi editoitua sen Jarmo ja Nauri-Shown jonka kuvasi.Ja kun sen vielä saisi DVD-formaattiin olisi ilo täydellinen, sillä silloin sitä voisi lainata kaikille ja häiritä heidänkin mielenrauhaansa.

Nyt taidan alkaa kantaa roskikseen tätä kaikkea roskaa jota kaapeistani löytyi. Ja sitä löytyi paljon….

Ai niin: Löysin kaapistani myös aimo läjän taidejulkaisuja joissa ilman rihmankiertämää olevat ihmset kirmailevat hemaisevissa ympäristöissä kuten makuuhuoneissa, baareissa, luonnon helmassa tai sitten vain viettävät rikasta avioelämää. Joskus useampi ihminen kerrallaan! Joissain kuvissa loikoilee naisia jotka ilmeisesti harjoittelevat seuraavaa gynekologin käyntiä varten. Asento on ainakin sellainen.
Ajattelin lahjoittaa nämä länsimaisen taiteen helmet johonkin kulttuurikotiin. Pääasia että ne saavat hyvän kodin.
Jos siis olet taiteista kiinnostunut henkilö, ota yhteyttä rohkeasti tämän blogin välityksellä. Uuteen kotiini minä en voi niitä viedä koska kihlatullani ja minulla on eriävät käsitykset taiteesta.

Kevättä kohden riemu rinnoissa

-Nauri


Muutto alkakoon!

huhtikuu 27, 2007

Siinähän se yö taas meni valvoen ja asioita pähkäillen. Eikä silti tullu hullua hurskaammaksi! Lääkkeet oli tietenkin Minnan luona, joten ei se uni vain tullut.
Nyt odottelen kotona muuttolaatikoita joita olen puhelimitse tilannut. Ja sen jälkeen pitäisi vielä saada voimia tavaroiden pakkaamiseen niihin lootiin. Voi elämän kevät!
Eipä minulla ole kyllä paljon pakattavaa kun en ole mikään hamsteri, niin kuin jotkut tuntemistani henkilöistä. Vai mitä, Jarmo?

Kirjallisuuspiirimme siis kokoontuu täällä? Olen saanut loistavia vinkkejä uuden kodin kirjahyllyn komistukseksi. Monsieur Mossen kirja minulla pitäisi jossain ollakin ja se Suvaksen kirja vielä tarttis jostain hoitaa. Timo T.A.Mikkosen kirjat kuulemma ovat myös hulppeaa luettavaa. Mistäköhän niitä saisi?

Olin tuossa eilen näyttelemässä eräässä TV-sarjassa ja hyvin meni. Se tulee joskus ensi vuoden alussa ulos. Vielä on jäljellä muutama kuvauspäivä, mutta ne ovat toukokuun loppupuolella.
Ja äsken joku tyyppi pyysi minua erään mainoksen koekuvaukseen. Jotain valoa sentään…

Mukavaa että Vinhan siskokin on liittynyt sekalaiseen seurakuntaamme kommenttien muodossa. Tervetuloa. Ja Vinha hyvä; tokihan minä tiedän sinun estraditaiteilijan kykysi ja minua harmittaa etten ollut seuraamassa varmasti loistavaa esiintymistäsi. Oliko kukaan siellä? Kertokaa kommenttinne tuon elämää ihanamman laululintusen showsta!

Ensi viikon lauantaina sitten on Suuri Muuttopäivä. Ystäväni Tommi ja Blondi jo odottelevatkin innokkaasti pääsevänsä tarttumaan karvaisin kourin minun intiimitavaroihini. Siis niihin laatikoihin pakattuihin…
Minna ei töittensä vuoksi pääse auttamaan ja onkin siitä aivan kauhuissaan. Hän pelkää että häntä luullaan lintsariksi ja onkin siksi tilannut muuttoauton miehineen omille tavaroilleen.
Voi Herran pieksut! Kyllähän me ne oltaisiin lempattu kolmeen pekkaan. Ja eihän häntä kukaan laiskottelusta epäile! Tosin hän on kyllä työssään sellaisessa asemassa että tietääkseni kykenee vaikuttamaan työvuoroihinsa…. Hyi! Pois moiset ajatukset! Ei minun kultani moista tekisi! Eihän…..?

Minä ajattelin mennä vappua viettämään terveellisesti alkoholin elämästäni pois sulkien. Eli siis minigolfia pelaamaan! Hietsun radan pitäisi avata huomenna, joten sinne siis. Kaikki mukaan joukolla. Ja Kostilla! ( Jouko ja Kosti-vitsi aukeaa ehkä paremmin minun ikäryhmäni edustajille. Anteeksi. )

Sitten pitäisi varmaan alkaa nyt kuvaamaan sitä paljon puhuttua Nauri-kalenteria. Sellainen kuuluu jokaiseen kulttuurikotiin, ja olenkin sen valmistuttua sellaisen kaikkiin niihin myymään asevelihintaan.
Kovin tylsä on se koti jossa Naku-Nauri ei seinältä tylsistynein silmin maailmaa katsele.

Nyt tulivat muuttolaatikot ja pakkaaminen alkakoon!
Hyvää vointia kaikille, ja etenkin sinulle baby!

-Nauri


Meiju Suvas hallitukseen!

huhtikuu 21, 2007

Luin kommentteja näin kukon laulun aikaan kun ei se uni tahdo oikein tulla. Mulle määrättiin kyllä ottamaan pari niitä pillereitä, mutta kun olen vähän huono syömään lääkkeitä. Sitä ei kyllä uskoisi tätä blogia lukiessa! Tai siis sitä että minä olen huono syömään!

Nikolle terveisiä että eräs kaverini oli löytänyt Meiju Suvaksen Sydämmellä-kirjan ilmeisesti jostain kirpparilta. Otan asiasta selvää jahka jaksan, ja ilmoitan sitten.
Voisikohan se löytyä Meijun sivujen kautta? Kai siellä joku fanien chatti on?

Jukka: Kirjasi on hyvässä tallessa ja palautan sen heti kun tuot méidän uuteen kämppään yhtä hienoja tupaantuliaislahjoja! Sellainen se tosiaan oli silloin kun muutitte Sturenkadulle!
Ei vaiskaan, kyllä minä sen palautan kunhan saan itseni kuntoon ja menemme käsikynkkää jonkun anniskeluruokalan terassille.

Se minua kyllä ihmetyttää miten näin pieneen koirankoppiin voi mahtua noin jumalattomasti tavaraa! Olen vähäisten voimieni mukaan koettanut kasata tavaroita muuttolaatikoihin, mutta kun mikään määrä laatikoita ei riitä! Lattialla lojuu boxeja korkeissa kasoissa, ja kämpän kaikki tavarat tuntuvat edelleen olevan paikallaan.
Mikä neuvoksi? Olen myös heittänyt paljon tavaraa pois roskikseen, koska en halua raahata uuteen asuntoon muistoja joista en tiedä mistä ne ovat muistoja. Ja kaikkea roskaa on vain vuosien mittaan tarttunut matkaan. Kylmästi pois vain! Uusi alku uudelle elämälle!

Olen tilannut muuttomiehiksi Blondin ja Tommin ( Jussi kieltäytyi ) ja he tulevat 5.5 kanssani hoitamaan tämän shown. Kumpikin ovat omasta mielestään riskejä kavereita, ja silloinhan se punnitaan kun pitää muuttaa kaksi kämppää, Minnan ja minun. Hyvin se menee. Kunhan koetan pelotella heitä! Luvassa muuttajille kahvia ja pullaa! Ja ehkä jotain vahvempaakin…

Ystävälläni Tommilla on tänään synttärit. Hänellä on Playstation 3:en ja viehättävä tyttöystävä. Hänellä on purjevene ja hassu punainen takki. Miten voi yhdelle miehelle kasaantua kaikki?
ONNEA KUITENKIN JOS SATUT TÄMÄN LUKEMAAN!

Ja lopuksi: Taas oli lehsessä otsikko HUMALAINEN AMPUI TAKSIJONOSSA!
Aina näitä! Humalainen ajoi mereen! Humalainen tappeli ravintolassa! Humalainen hylkäsi lapsensa! Humalainen hakkasi vaimonsa! jne…
Mksi aina pitää puhua vain negatiivisista asioista? Miksi tätä yhtä ihmisryhmää aina sorsitaan? Miksemme saa lukea otsikoita:
HUMALAINEN VOITTI LOTOSSA!
HUMALAINEN PELASTI LAPSEN LIEKEISTÄ!
HUMALAINEN PYÖRÄILI MAAILMAN YMPÄRI!
HUMALAINEN HALLITUKSEEN!
Positiivista ajattelua se lääkärikin minulle määräsi!

Kesän odotusta

-Nauri


Kiitos!

huhtikuu 20, 2007

Suuri kiitos kaikille jotka ovat minulle kommenttejaan lähettäneet! Ne ovat minua piristäneet paljon.
Ja pieni oikaisu:
Olen ilmeisesti antanut blogissani kuvan että masennukseni johtuu näistä sensuurin kannattajista, mutta kyllä syyt ovat syvemmällä. Purkaukseni em.ihmisryhmää kohtaan oli ilmeisesti sen verran raju että minut ja sairauteni ymmärrettiin väärin.
Olen ollut menossa masennuksen syövereihin jo pidemmän aikaa, ja nyt se vaan iski kuin pajavasara. Ei siihen ollut mitään yksittäistä syytä. Masennus ei sellaista välttämättä edes tarvitse mikäli henkilö on depressioon taipuvainen. Ja minä olen!
Tänään lääkärisetä patisti minut keskivaikeaa masennusta potevana henkilönä psykiatriselle poliklinikalle jahka saan nukuttua ja itseäni niskasta kiinni. Kaipa se ensi viikolla onnistuu…

Ja käytiin sitten Minnan kanssa allekirjoittamassa vuokrasopimus yhteisestä asunnostamme. Sitä riemua! Vihdoinkin valoa pimeään! Muutto on ensi kuun alkupuolella, ja toivonkin että olen siinä vaiheessa jo muuttokunnossa.
Se kämppä on siis kolme huonetta ja keittiö, ja kaikkee pakastinta ja hilavitkutinta löytyy.

Heikille suuri kiitos että jaksat editoida sekavaa mekastustamme. Ilmoittele jahka olet sen saanut valmiiksi.

Sori Niko että poistin varhaisemmat blogituotokseni, mutta päätin että nyt aletaan kaikki alusta blogia myöten.

Olet ihana Vinha, kun viitsit aina minua muistaa hassuilla raapustuksillasi. Kyllä sinä vielä tietovisassakin menestyt!

Ja Minna: Olen hieman eri mieltä siitä mitä blogiin voi kirjoittaa. Mielestäni mitä vaan! Tietenkin hyvät tavat pitää ottaa huomioon, ja joka toista haukkuu on ite se.
Minä kirjoitin (tai ainakin yritin ) aina sydämellä ja omasta mielestäni humoristisesti. Tosin minun huumorini ei kai sitten aukea kaikille. Anteeksi vielä kerran kaikilta joita olen ajattelemattomuuttani loukannut.

Ja kiitos ja kunnioitus kaikkia kohtaan jotka ovat minua kirjoituksillaan tukeneet ja piristäneet. Mukavia kovin olette te!

Nyt ei sitten tämän enempää, mutta palataan asiaan heti kun pääni kestää kunnolla.
Siihen asti: Nauttikaa elämästä!

-Nauri