Hei vaan pikku pallerot.
Eilen oli sitten Pub Petessä kevään viimeinen visa, ja se sitten olikin aika show!
Olimme onnistuneet pitämään salassa että minä aion tulla vetämään visan Jarmon kanssa, ja kun sitten juoksin paikalle hurraavan väkijoukon läpi oli olo mainio! Kaikki olivat aivan töpinöissään kun lähettelin lentosuukkoja kaikille ja kättelin kaikkia kuin Yhdysvaltain presidentti.
Visan voitti joukkue Maijut, ja heidät palkittiin asianmukaisesti maailmankirjallisuuden helmillä. Kaikille muille jaettiin Metro Fm:n sponsoroimia levyjä joten kaikki saivat jotain ja kaikilla oli kivaa. Olimme kuin joulupukkeja!
Visan jälkipeleissä sitten rupateltiin Nikon, Eijan, Maisan ja Jarmon kanssa mukavia. Tottakai käsittelimme myös meille kaikille tärkeätä aihetta, eli Meiju Suvaksen ihanuutta.
Jonkin ajan kuluttua paikalle saapui myös Ollipekka joka kertoi että heidän pikkujouluissaan oli ollut esiintyjänä….Arvasitte oikein: Meiju Suvas! Oli kuulemma tähtönen ollut hyvin tuohduksissaan kun raideri ei ollut pitänyt paikkaansa. Oli jalkaa poljettu ja rumia sanoja käytetty. Tarina ei ikävä kyllä kerro mitä raideri piti sisällään.
Millainen voisi olla Meiju Suvaksen raideri?
Vaaleanpunaisia karamellejä ja shampanjakylpy?
Vai olisiko se enemmän rokkimeinikiä eli pullo jallua ja kori keppanaa?
Nahkaruoskia ja käsirautoja….?
Ollipekka lupasi järjestää minulle muutaman kamerakännyllä otetun kuvan tuon Jumalattaren keikalta, ja kunhan ne saan pistän ne tänne blogiini!
Heikki, tuo kameramiesten aatelinen, oli ollut veneilemässä tyttöystävänsä kanssa ja niin oli äijä rinta rottingilla! Tuo neitonen katseli häntä silmät ihailusta loistaen ja Heikki oli kuin mikäkin Kap Hornin kiertäjä! Ihanaa oli katsoa tuota nuorta lempeä!
Ja se kirjallisuusnurkka on kyllä aikas hyvä idea. Tietäisinpä vain miten saan sen avattua tämän blogini liitteeksi…?
Ja Eija höpisi jostain Teemusta ja hänen valmennuksestaan. Onko minun ymmärrettävä että hänellä on ollut suhde tuon lätkäukon kanssa? Huolestuttavaa!
Ja tänään pitää taas mennä töihin mutta se on kyllä ihan mukavaa.
Ajattelin jotta jos ensi sunnuntaina on nätti ilma niin voisimme kerätä porukan minigolfia pelaamaan?
Kaikki kynnelle kykenevät mukaan. Ilmoittautua voi vaikka täällä blogissa!
Hävettää olla näin köyhä. Eilenkin houduin juomaan Jälkipeleissä Jarmon ja Nikon rahoilla, mutta sen heille kyllä vielä korvaan. Kaipa sekin joskus vielä helpottaa…
Ei muuta kuin että soonmoro. Pitäkää toisistanne huolta!
-Nauri
Kirjoittaja: naurithegreat
Kirjoittaja: naurithegreat
Kirjoittaja: naurithegreat