Nauri ratsastaa jälleen!

Toivottavasti nautitte Dublin-trilogiasta. Se viimeinen osa oli nopeasti kirjoitettu ja sivuutin siinä monia meille tapahtuneita asioita vain lyhyellä maininnalla. Matkamme ei kuitenkaan ollut ihan niin masentava kuin kirjoitukseni antoi ymmärtää, vaan koetin kirjoittaa ironisesti ja sarkastisesti. Ne ovat kovin vaikeita huumorin lajeja….

Tänään kävin lääkärin juttusilla kun masuni on ollut kovin pipi jo pidemmän tovin. Tuo puoskari oli minua noin kaksikymmentä vuotta nuorempi kloppi joka sitten alkoi puhua elämäntapojen muuttamisesta. Puheessa vilisi sellaisa termejä kuin liiallinen alkoholin käyttö, yletön rasvan syönti ja tupakoinnin lopettaminen.
Mitä niille oikein nykyään opetetaan lääkiksessä? Tuollainen keskenkasvuinen nulikka tulee tuollaisia puhumaan!
Vaadin toisen mielipiteen! Aionkin kääntyä jonkun rasvaa rakastavan alkoholisoituneen nikotiiniaddikti ystäväni puoleen. Olen varma että hän suorastaan vaatii minua jatkamaan entiseen malliin. Henkeni kaupalla!

Kiinan viisumi pitäisi hankkia ja passikin uusia kun se entinen vetää viimeisiään. Mutta kun niihin tarvittaisiin kuvat! Viime viikolla käväisin ottamassa rautatieaseman fotoautomaatissa itsestäni vaadittavia kuvia, ja kuinkas kävi; kaikki automaatit ovat rikki!
Niistä saa ainoastaan saatanan rumia kuvia ylipainoisesta kolmoisleuan omistavasta takkutukasta! Luulisi nyt nykytekniikalla onnistuvan kuvan valmistuksen tämän näköisestä kaverista jonka perään kylän kaikki naiset kuolaavat! Kyllä ennen kaikki oli paremmin…

Viime sunnuntaina ratkesi Kantiksen Tietovisan Marraskuun paras joukkue, ja se oli Taivis! He saivat siis eniten pisteitä kerättyä koko kuukauden aikana ja heidät palkittiin hienolla Tupla tai Kuitti-lautapelillä! Itse sunnuntain visan voitti Popparit-joukkue, ja kyllä heille hymy maistuikin visan jälkeen!
Muuten visa olisi voinut mennä paremminkin. Paikalle oli raahautunut joukko ääliöitä jotka olivat ottaneet tehtäväkseen häiritä visaa mitä sekavammilla välihuudoilla. Kyllä meinasi hermo mennä, ja menikin! Huusin sillekin yhdelle puupäälle naama punaisena niin että meinasi veikolta mennä vetelät housuun.
Mistä tuollaisia sikiää? Eikö olisi mukava ajatella hieman muitakin kapakan asiakkaita?
No, onneksi suurin osa kilpailijoista osaa käyttäytyä ja nauttia visailusta oikealla tavalla. Heille suuri kiitos! Kantis on mukava kapakka täynnä mukavia asiakkaita, mutta aina koriin mahtuu ne muutamat mädätkin omenat.

Eilen tiistaina MC Jarmo vetäisi oman tietovisa-shownsa Pub Petessä ( allekirjoittanut vetää omansa ensi tiistaina ), ja ainakin minulle kysymykset olivat liian vaikeita. Mutta ei kylläkään voittajille, eli Erik Rödberg Teamille. Onittelut voitosta!

Ja se Tanja Saarela sitten…. Ei taida olla helppoa rakentaa uraansa ja samalla koittaa hoitaa ihmissuhteitakin. Noiden kahden asian yhdistäminen on varmasti vaikeaa, ja hänen tuleva ex-miehensäkin on kyllä jotenkin epäilyttävä; viimeksikin leikkasi minut pois elokuvastaan! Voiko sellaisen miehen kanssa elää? Kysyn vaan!

Viime viikonloppuna oli erään TV-sarjan esikatselu MTV3.n tiloissa. Minulla on kunnia esiintyä kyseisessä sarjassa loistavien näytelijöiden kanssa.
Teos on kolmiosainen ja tulee ulos joskus kevään aikana, ja lupaankin kyllä kuuluttaa täällä sitten päivämääristä tarkemmin.
Kyseessä on teos josta tullaan puhumaan! Sen kaltaista trilleriä ei Suomessa ole vielä koskaan tehty! Nyt on! Siitä tulee kevään tapaus!! Kivaa että sain olla siinä osallisena.

Eiköhän se sitten ole tässä. Iltasella odotan Jarmoa lapsineen kylään jotta saadaan juuri hankkimani “uusi” tietokone asennettua. Minä kun en ole sellainen nörtti että sen osaisin…
Jarmon lapsetkin taitavat homman minua paremmin!

Voikaa hyvin ja rakastakaa!

-Nauri

Uneton Dublinissa-Osa 3

Illalla sitten lähdettiin vaan kiertelemään kaikenlaisia pikku pubeja ja hämmästelemään kansainvälistä meininkiä jota Dublin pursuaa.
Tavattiin monia mukavia ihmisiä, lähinnä baarimikkoja, joiden kanssa oli eri kiva jutella kun kaikki puhuivat englantia!
Kaikki mestat missä kävimme olivat kovinkin mukavia. Ja perhenan kalliita! Eihän Dubliniin kannata perkele matkustaa jos ei ole miljonääri tai ainakin joku kustantaja!

Mentiin aikaisin nukkumaan ja kuuntelemaan kun hostelliimme majoittuneet nuorukaiset juoksivat portaita edes takaisin iloisesti huudellen. Välillä sitten koputtivat oveemme, mutta pakenivat paikalta nopeasti kun komentoäänellä karjaisin “perkele!”.
Mikä saatana vaivaa kun ei voi kunnioittaa toisten unia? Ja viereisessä huoneessa joku älypää keksi että putkistosta lähtee tosi nasta ääni kun valuttaa vettä aina n.5 sekunnin välein! Majapaikkamme huoneiden äänieristys oli pahvilaatikosta väsätyn puliukon majan luokkaa! Putket ja naapurit siis huusivat siihen malliin että riensin lähikauppaan ja ostin pari pulloa vinkkua. Eiköhän se uni vielä saataisi kiinni…
Ja saatiin.

Seuraava päivä valkeni aurinkoisena ja kauniina. Suuntasimmekin heti aamiaisen jälkeen ( jonne Minna ei jaksanut vaivautua. Eikä olisi kannattanutkaan ) pitkälle kävelylenkille. Tarkoituksenamme oli mennä katsomaan Gavinin suvun kapakkia, mutta laiskuuttamm emme jaksaneet. Sen sijaan näimme Dublin Castlen, St Patrickin Katedraalin ja monia hienoja ravinteleita!

Yhden Liffey-joen rantapenkereellä sijaitsevan Pubin ristimme Kakkabaariksi. Nimitykseen oli hyvä syy silä jouduimme pakon edessä vierailemaan kyseisen juottolan toileteissa ja olimme kuolla! Minna kertoi että naistenhuoneen lattialla velli erilaisia käytettyjä naisten hygieniatutteita ja kaikkea ihmisruumiin eritettä. Miestenhuoneessa samoin, paitsi poikkeuksena ne hygieniatuotteet. Olin tosi lähellä oksentaa kun astuin tuohon “mukavuuslaitokseen”!
Pakenimme paikalta oluet juotuame ja päätimme ettemme enää ikinä palaa sinne!
Lupaus ei pitänyt.

Kun tuntitolkulla olimme tallustelleet ympäri kaupunkia oli taas aika ottaa siesta. Levättyämme olikin aika kohdata Olga!
Tuo Gavinin kaunis sisko löytyi sovitusta paikasta pienen etsiskelyn jälkeen ja sitten olikin hauskaa. Olga kertoi meille sisaustensa kuulumisia ja naureskelimme yhteisen ystävämme Tarzanin toilailuille jotka tietenkin halusin jakaa tuon uteliaan irlannittaren kanssa! Ja kyllä me julkkikset naurettiin!

Olga hylkäsi sitten meidät jossain vaiheessa ja me jatkoimme Dublinin yöelämään tutustumista.
Moni baari tuli tutuksi ja rasvaisia purilaisia stuli myös syötyä.
ja sitten tutimaan.

Seuraavana aamuna olo oli kamala. Olin varma että nyt kuolo korjaa. Luulin että kyseessä oli elämäni kankkunen, mutta sitten minulle selvisi että kyseessä olikin vatsatauti. Kummastakin päästä tuli tavaraa siihen malliin että Minna oli jo viemässä minua sairaalaan. Kieltäydyin koska oli syntymäpäiväni, ja minähän en synttäreitäni sairaalassa vietä!
Koetimme päivällä hieman kävellä, mutta ei siitä mitään tullut.
Koko päivän makasin sängyssä ja juhlaateriani oli yksi McDonaldsin pirtelö. Mitään muuta en saanut syötyä. Kiva. Onneksi Minnalla oli rohkeutta lähteä yksin kylille seikkailemaan. Ei tarvinnut hänen katsella alennustilaani.

Seuraavana päivänä olo oli edelleen kamala, mutta siitä huolimatta pakottauduin ulkoilmaan.
Ja sitten saman tien takaisin.
Olimme kaupassa ja olin pyörtyä. Päätimme että ostamme huoneeseen jotain purtavaa ja koetan kerätä siten voimiani. Suunnitelma onnistui niin hyvin että illemmalla sitten kykenimme vierailemaan Kavanagh`s Pubissa. Tosin paikan löytäminen olikin sitten kiven takana kun olimme unohtaneet kartan huoneeseemme eikä kukaan tahtonut ymmärtää minne halusimme mennä.
Lopulta hyppäsimme bussiin ja onnella jäimme oikealla pysäkillä pois. Bussissa eräs vanhempi herrasmies koetti kovasti rupatella Minna kanssa, mutta yhteinen kieli puuttui tyystin. Minna sai kerrotuksi että olemme turisteja Suomesta, ja kun minä koetin häneltä saada informaatiota etsimämme pubin sijainnista sain vain naurut päälleni.
Paikallisen postimiehen opastuksella sitten löysimme tuon juottolan joka on ollut Gavin Kavanaghin suvun hallussa jo vuosisatojen ajan. Paikassa on kaksi puolta. Toinen on nykyaikainen lounge jossa emme vierailleet. Toinen taas on pyritty säilyttämään ennallaan ja siellä on huonelalutkin satoja vuosia vanhoja. Niin asiakaskuntakin! Tai siltä ainakin ensi näkemältä tuntui. Kaikki puhuivat irlannin murretta siihen malliin ettemme ymmärtäneet sanaakaan! Nastaa!
Palasimme onnikalla takaisin Temple Bar-alueelle ja siellä näimme kun Naurin kokoinen mies heitettiin häiriköinnin seurauksena ulos baarista niin ettei jalat paljon maata koskettaneet!
Näimme ( ja kuulimme ) myös irkkumusiikkia ja löysimme baarin jossa estin kapakkatappelun syntymisen karjumalla ja meuhkaamalla minulle tyypilliseen tapaan. Eräästä baarista jouduimme
poistumaan kun meteli ylitti kipukynnyksen.
Oli pakko myös vierailla kakkabaarissa jotta saimme siitä kuvan. Ei olisi kannattanut.
Lopuksi vielä Swan-pubin kautta kotiin. meillä oli aamuviideltä herätys jotta lennolle ennättäisimme, ja pakko olisi saad nukuttua. Toiveeksi se vain jäi. Naapurit pitivät taas sellaista älämölä että kaunis ja yleensä rauhallinen ja hillitty avovaimoni meni käytävään hakkaamaan heidän oveaan ja karjumaan “turpa kiinni!
Minna ei nukkunut sekuntiakaan minun torkahdellessa ajoittain muutaman minuutin kerrallaan.

Aamulla taksilla lentoasemalle jossa jouduimme juoksemaan halki lentokentän jotta ehdimme koneeseen. Tampereella ei ollut bussia Helsinkiin joten juna-asemalle. Siellä saimme kuulla että kaksi seuraavaa junaa olisi täynnä ja kolmanteen mahtuisimme. Miksi pullukoita sorretaan?

Lopulta pääsimme kotiin. Kaikki oli taas hyvin….

Sairastuin siis tuolla reissulla, ja vielä nytkin kaksi viikkoa myöhemmin olen kipeä. Huomenna lääkäriin.

Muistakaa käydä katsomassa kuvia: kuvaboxi.fi ja hakusana nauri.

Ja tein n.puoliminuuttisen sketsin käsikirjoituksen josta Heikki sitten kavereineen väsäsi lyhytelokuvan! Sitä voi käydä ihmetelemässä osoitteessa:
http://composer-of-war.diinoweb.com/files/herrasmiehet.mpg

Ja tässä yhteydessä haluan sanoa että tuon matkan seurauksena rakastan Minnaa vielä enemmän kuin aiemmin. Mikäli mahdollista. En ymmärrä kuinka hän jaksoi kiukutteluani joka taas johtui jatkuvista kivuistani. Projisoin kaiken kiukkuni ja turhautumiseni tuohon ainoaan ihmiseen maailmankaikkeudessa jota rakastan vielä enemmän kuin itseäni.
Ja hän kesti kaiken.
Minna, olet ihmeellinen!

-Nauri

Uneton Dublinissa-Osa 2

Olin unohtanut lähtötohinassa laukustani vatsalääkkeeni sekä uuden hienon kamerani
paristonlatausvempeleen! ja nyt kameran akku huusikin jo tyhjyyttään! Miten saisin kuvattua taidetta kotona odottaville massoille? Luonnollisesti olin myös unohtanut kameran muistikortin printteriini! Olin yöllä viinipäissäni katsellut koneeltani edellisen illan tupareiden kuvia katsellut, ja sinnehän se oli jäänyt!

Onneksi armaani oli jälleen kovin viisas, ja kipaiskin lähikaupasta minulle läjän sormiparistoja joilla kameran tulisi toimia. Kyllähän se toimikin, mutta kovin kehnosti. Koko matkan sain olla paristoja vaihtamassa ja aina kun kameran laittoi päälle niin se huusi “replace the batteries” ja taas sai niitä räpelöidä kun taidetta halusi tehdä…
Muistikorttikin piti ostaa ja se maksoi 30e. Voi elämän kevät!

Hotellimme kulman takana oli apteekki jonne sitten riensin selittämään ongelmaani pikku massuni kanssa. Hyvin tuntui täti minua ymmärtävän ja sainkin paketin lääkkeitä. Ja ne sitten maksoivatkin maltaita! Dublinissa kaikki maksoi tuhottomasti!Aina kun astuimme johonkin liikkeeseen, Pubiin tai kahvilaan ja toivotimme hyvää päivää, oli joku henkilökunnasta edessämme käsi ojossa vaatimassa ainakin kaksi-kolme kymppiä! Kaikki oli niin saatanan kallista!

Päätimme aloittaa Suuren Tutkimusmatkamme hotelliamme vinosti vastapäätä sijaitsevasta pubista, Swanista. Paikka oli minulle tuttu jo edelliseltä Dublinin matkaltani, ja aika oli kohdellut juottolaa hellällä kädellä.
Tummat paneloidut seinät, mukava henkilökunta ja lauma aitoja irlantilaisia kaljaveikkoja. Olin tullut taivaseen!
Mutta koska olimme kuulleet että Dublinissa olisi jokunen muukin pubi, hylkäsimme Swanin ja lähdimme jatkamaan päämäärätöntä kävelyämme. Trinity Collegen alue oli kaunis ja arkkitehtuuriltaan ihana. Menimme lähimpään pubiin.
Siellä sitten soitin Olgalle, ystäväni Gavinin siskolle joka majailee Dublinissa. Sainkin hänet langan päähän ja sovimme treffit seuraavaksi päiväksi The Temple Bariin. Olisikin tosi mukavaa nähdä tuon villikkosisarusparven täysipäisin jäsen!
Lähdimmekin sitten Minnan kanssa etsimään kyseistä baria jotta sinne myös seuraavana päivänä hyvin löytäisimme.
Paikka on kaikille Dublinin kävijöille tuttu. Kaikissa postikorteissa joissa kuvataan tuon kaupungin pubeja, on Temple Bar kunniapaikalla! Ja hintataso olikin sitten sen mukainen!
Armaani iloksi paikassa oli avonainen lämmitetty sisäpiha jossa sai tupakoida! Sinne siis! Menin hakemaan meille juotavaa, ja kaksi tuoppia ja yksi Jägermeister maksoi 20e!
MITÄ? Millä eläisimme koko matkan jos kaikki olisi noin kallista?

Kävimme vielä katsastamassa Liffey-joen ja muutaman sen varrella sijaitsevan pubin. Sitten olikin aika siirtyä siestalle fish and chips-kaupan kautta! Ostimme tuota herkkua sanomalehteen käärittynä hotelliimme jossa sen sitten riemumielin ahmimme! Siinä sitä oli varsinainen sydäntautiliiton suosittelema kolesterolipommi! Rasva suupielistä valuen sitten kallistimme päämme tyynyille. Oli siestan aika….

Heräävätkö sankarimme ajoissa tutkimaan Dublinin yöelämää?
Tapaavatko he koskaan Olgaa?
Loppuvatko heidän rahansa ennen kuin matka pääsee kunnolla alkuun?
Mitä tapahtuukaan “kakkabaarissa”?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen jos edelleen luet blogia tällä samalla Nauri-taajuudella!!!

-Nauri

P.S Ja muista katsella kuvia kuvaboxissa!

Uneton Dublinissa-Osa 1

12.11 kello herätti vuoteeni vieressä o8.00. Katselin sitä kummissani ja suljin sen. Miksi olinkaan laittanut sen soimaan? Erilaisia vaihtoehtoja pyöri mielessäni vaipuessani takaisin uniin.
Samassa tunsinkin kovan läimäisyn kiinteillä pakaroillani!
Olimme lähdössä Dubliniin ja Minna hakkasi minua avokämmenellä siihen malliin että asia selvisi minullekin.
Edellisenä iltana olimme nauttineet tupareistamme jääneitä viinejä, ja sen kyllä tunskinkin pääkoppani hentoisissa seinämissä. Emme tietenkään olleet pakanneet joten nyt sitten kiireellä heitimme kasseihimme tavarat joita uskoimme matkallamme tarvitsevamme. Olisi ehkä kannattanut miettiä hieman tarkemmin. Sen huomasimme vasta Irlannissa….

Rautatieasemalla hyppäsimme junaan, mutta Minna kieltäytyi jatkamasta matkaa kyseisellä kulkuvälineellä koska siellä ei ollut tupakkavaunua. Mikään järkipuhe ei tehonnut tuohon Jumalattareen, joten nielin sapenkitkerät kommenttini ja suostuin nousemaan junasta Pasilassa josta hyppäisimme Tampereelle menevään tsuh-tsuhiin. Tai niin me naiviuttamme luulimme….

Noustuamme sitten seuraavaan junaan seisoi meitä vastassa viehättävä naiskonduktööri, jolta sitten kysyimme ravintolavaunun sijaintia. Neitosen ilme oli paljon puhuva hänen änkyttäessään ettei kyseisessä junassa moista hienoutta olisi lainkaan. Vapisevalla äänellä hän sitten kertoi kyseessä olevan paikallisjuna johonkin lähipitäjään.
Voi saatana!
Koetimme karata junasta mutta ovet menivät naamamme edestä kiinni. Olimme jumissa! Kondyktööri kuitenkin oli pian tilanteen tasalla ja katseli aikataulukirjasestaan, että jos hyppäisimme Tikkurilassa ulos saattaisimme ehtiäkin Tampereen junaan.
Näin me siis toimimme.
Pian sitten istuimmekin Hki-Tre junan ravintolavaunussa jossa koetin välttää koko ajan katsekontaktia Minnaan etten päästäisi suustani jotain sellaista jota saattaisin katua. Mielessä pyöri muutamakin mehevä murjaisu….
Ja vessaan mennessäni onnistuin pudottamaan kamerani vesanpönttöön. Jotenkin tuntui ettei matka alkanut Jumalten suosiossa…

Tampereelle kun sitten vihdoin saavuimme, nappasimme taksin ja huristelimme Pirkkalan lentoasemaksi itseään kutsuvalle kasarmialueelle. Siellä pikaiset oluet ja kiirehtien koneeseen. Sinne pääsimmekin aika rivakasti koska lähtö oli NYT EIKÄ MELKEIN! Huoahtaen istuimme Ryanairin epämukaville penkeille ja katsoimme toisiamme rakastuneesti.
Olimme onnistuneet! Vaikeuksien kautta voittoon!

Lento meni mukavasti. Lentoemot passasivat meitä hienosti ja heidän kauneutensa sokaisi minut siinä määrin että olin pakoitettu ostamaan Ryanairin raaputusarpojakin aimo pinon. Yhdellä arvalla voisi vittaa miljoona euroa, ja sillä rahalla jo joisi muutaman Guinnesin Dublinissa!!!
Eipä niitä voittoja kauhiasti herunut……
Kolmen tunnin kuluttua saimme tuntea Irlannin karun, mutta niin suloisen maaperan jalkojemme alla! Taksikuskin kanssa juttelimme Irlannin ja Suomen eroista ja
Irish stewista, jota päätinkin maistaa lomamme aikana. Se taas johtui kuskin superlatiiveja vilisevästä monologista jolla hän kyseistä mannaa mainosti.

Hotellimme Avalon House on Ayinger Streetilla sijaitseva Youth Hostel jonka neljännestä kerroksesta olimme varanneet huoneen. Huone oli pieni ja näköala vastapäisen rakennuksen seinään. Vessa ja suihkut sijaitsivat käytävällä ja seinät oli maalattu kuvottavan keltaisiksi.
Minna otti minua rinnuksista kiinni ja vannotti että seuraavalla lomalla hän saisi valita hotellin.
Pakkohan minun oli suostua….

Sitten avasimme kassimme ja aloimme purkaa matkatavaroitamme. Äkkiä sydämeni oli pysähtyä!
Olin pakannut laukun liian suurella kiireellä!
Miten nyt selviäisimme loppumatkasta???

Mitä sankarimatkaajamme oli unohtanut?
Olisiko hostelli kuitenkin asuttava?
Miten pariskunnalle kävisikään kävelyllä?
Tapaisivatko he ketään tuttuja?
Löytäisivätkö he menninkäisten kulta-aarteen?

Vastaus näihin ja moniin muihin kysymyksiin seuraavissa blogeissa! Kerro ystävillesikin ja palatkaa samalle Nauri-blogille ja samalle Nauri-taajuudelle!!!!

-Nauri
Sankarikulkuri

P.S
Ja muistakaa käydä katsomassa hassuja kuviani kuvaboxi.fi-osoitteessa. Hakusanaksi yllättäen nauri tai Nauri

Ulkomaa-Onko sinne menemistä?

Kovasti pyydän anteeksi kun en ole kirjoitellut tänne, mutta se johtuu siitä että olen ollut matkoilla kaukana Irlannin maassa.

Viime lauantaina oli sitten kauan odotetut Tuparit-Synttärit-Tervemenoa Dubliniin juhlat, ja kauhian hauskaa oli!
Kiitos oikeasti kaikille jotka paikalle saavuitte! En muista milloin olen ollut yhtä mukavissa ja rennoissa juhlissa!
Ruokaa oli tarjolla runsain mitoin, olihan kyseessä nyyttärit.
Niko oli valmistanut loistavaa lammaskeittoa, joka sitten maistui seuraavanakin päivänä. Anu taasen oli loihtinut aivan ihanan vuohenjuustopiirakan ja ties mitä, puhumattakaan Jaanan pasteijoista! Jokainen oli tuonut jotain herkkua, ja nyt ei sitten meidän Minnan kanssa tarvitse mennä kauppaan koko kuussa!
Sieniäkin tuli niin kuivattuina kuin etikassakin sekä kaikenlaista säilykettä ja purkkia!
Itse olin väsännyt chilli con carnea, ja se saikin mukavan vastaanoton vaikka flunssaisena en maistanutkaan juuri mitään makuja ja pelkäsin että oli tullut laitettua mausteita liikaa.
Ohjelmaakin oli järjestetty! Jarmo ja Niko olivat laittaneet juhlia varten pystyyn poikabändin, ja saimmekin kuulla heidän tulkitsemanaan hienon version Meiju Suvaksen kauniista kappaleesta Mä Lähden Armeijaan!
Ja lahjoista:
Saatiin sitten popkorni-kone! Omituinen keksintö jota emme vielä ole ehtineet kokeilla.
Repe oli hyvin muistanut kiinnostuksen kohteeni ja antoikin oivan lisän filmikirjastoomme, eli Visa Mäkisen klassikon Mitäs Me Sankarit! Lisäksi tuli kirjaa ja pari herkkukoria, sadeviittoja ja kaikkea.
Olette te vaan mukavia!

Illalla sitten lähdettiin Shalimariin juhlimaan ja laulamaan karaokea! Nylon Boys ( eli Niko ja Minä ) teki hienon comebackin muutamalla biisillä ja muutkin lauleskelivat. Ja kaikki kovin kehnosti! Oikeasti en kehtaa mennä kyseiseen kapakkaan enää koskaan!
Juhlista muuten on kirjoitettu myös Uusi Suomi-nimiseen julkaisuun. Käykääpä lukaisemassa osoitteessa uusisuomi.fi!

Seuraavana päivänä olikin sellainen olo että tuli vähän juhlittua… Vanhana pelimiehenä en asiasta hätkähtänyt vaan hoidin Kantiksen tietovisankin ihan kunnialla kotiin. Luultavasti…?

Maanantaina olikin sitten aika ottaa kompassisuuntima kohti vehreää Irlantia! Ei olisi ehkä pitänyt…
Murphyn lakii iski koko voimallaan ja kaikki mikä voi mennä pieleen meni myös pieleen!
Ensinnäkin matkamme Tampereelle josta konmeemme lähti kesti tavattoman pitkään.
Miksikö? Koska menimme sinne kolmella junalla!
Kaikki hinnat olivat pilvissä!
Vatsatauti oli tappaa!
Meinasimme myöhästyä paluulennolta!
Kamera ei tahtonut toimia!
Suihkuvesi oli kylmää!
Olin joutua kapakkatappeluun!
Selviytyivätkö sankarimme karussa ulkomaassa? Olisiko heidän suhteensa enää koskaan ennallaan? Mitä sanoikaan miekkonen Minnalle bussissa?

Mutta kaikesta tästä seuraavassa blogissa!
Sama Nauri-aika ja sama Nauri-kanava!

-Nauri

Tuparit tulee! Olenko valmis!

Hitto kun ahdistaa tulevat tuparit/synttärit/tervenenoaDubliniin-juhlat!
Minnan kanssa aloimme pelätä juhlia koska tiedämme millaisia hienohelmoja sinne on tulossa. Entäpä jos nuo oudot hiipparit olettavat saapuvansa johonkin palatsiin?
Mitä jos heidän sisustusmakunsa poikkeaa meidän maustamme?
Jos kämppämme ei olekaan tarpeeksi siisti heidän mielestään?
Olemme kumpikin olleet lukuisissa juhlissa asunnoissa jossa koko ajan saa miettiä “uskaltaako tuohon esineeseen koskea” tai “onkohan vessa oikeasti yleisessä käytössä”?
Ilmoitammekin tässä jo etukäteen kaikille kutsutuille että olette saapumassa KOTIIMME. Siis paikkaan jossa asutaan ja jonka halutaan myös olevan asutun näköinen. Tarkoitus on pitää juhlat ja nauttia virvokkeita, ei päästä Kaunis Koti-lehden kanteen! Jos siistimpää haluatte niin kyllä meillä on rättejä ja imuri sekä moppi! Käykää käsiksi vaan!

Yksi syy miksi myös odotan juhlia on sinne saapuvien nörttien määrä! Vihdoinkin voin saada opastusta tietokoneeni kanssa! Ja kameran kanssa!

Pieni esimerkki tietokonetaidoistani:
Eilen löysin facebookista sellaisen piirustusohjelman jolla saa aikaan kaikkia kivoja kuvia.
Minä piirsin pimpin.
Sitten minun tuli se tallentaa, mutta tulinkin lähettäneeksi sen kaikille facebook-kavereilleni! Siis kaikille, myös niille joita en varsinaisesti tunne!
Siinä sitä oli varmaan Suomen Julkkiskerman edustajilla aamushampanja mennä väärään kurkkuun kun näytöltä kurkkasi ehta aito vagina! Tosin kovin rujosti piirrettynä.
Hauskinta on se etten edes ymmärtänyt lähettäneeni piirrosta! Vasta tänään sitten saapuneista viesteistä tajusin kömmähdykseni.
Haluankin pyytää anteeksi kaikilta joiden mielenrauhaa viaton raapustukseni järkytti.

Sydämeni valittu osti minulle Prismasta syntymäpäivälahjaksi digikameran! Sitä riemun päivää!
Onnellisena sitten istuin sohvan reunalle ja vapisevin käsin avasin paketin.
Hieno sininen pahvilaatikko jonka kyljessä komeili uuden leluni kuva!
Ihana!
Avasin laatikon ja sieltä löytyikin kaikki mitä aloiteleva kuvaaja tarvitsee: Manuaali monilla eri kielillä, muistikortti, rannehihna, kuvankäsittelyohjelma CD…..
Kamera puuttui!
Mykistyneenä tuijotimme tyhjää laatikkoa kunnes suuttumuksen puna levisi kasvoilleni. Tempaisin puhelimen käteeni ja soitin Prismaan! Pitkän pompottelemiseni päätteksi langan päähän saapui myymälävastaava jonka kommentti oli seuraava:” Kaikkea sitä sattuu. Tule huomenna hakemaan uusi”.
Mitä?
Missä oli anteeksipyyntö? Missä rahalliset korvaukset?
Seuraavana päivänä kun sitten raahauduin kovassa kuumeessa kauppaan niin kyllähän minä sen anteeksipyynnön sain. Mutta olisivat saaneet jotenkin korvata erehdyksensä ja aiheuttamansa vaivan. Vaikka ylimääräinen muistikortti…tai timangeja ja muita jalokivennäisiä…
No joka tapauksessa minulla nyt on maailman hienoin digikamera ja aionkin ilahdutaa teitä loistavilla kuvilla Dublinista jo viikon kuluttua. Tai vähän yli.

Niin me tosiaan lähdemme maanantaina Dubliniin sokerimunkkiseni kanssa, jos ette ole vielä kuulleet. Takaisin saavumme jo perjantaina, miutta lemmenloma on aina poikaa. Vaikka vähän lyhyempikin!

Ensi tiistain tietovisan Pub Petessä hoitaa MC Jarmo totutulla tyylillään, eli pirun hyvin.
Viime sunnuntaina Kantiksen tietovisassa voittajiksi selviytyi Anne ja Lapset. Onnitteluni.
Tiistaina taas voittopotin Peten visoissa korjasi Fossiilit. Heille myös onnea!

Ei minulla tässä nyt oikeastaan ole sen kummempaa. Elämässä ei le tapahtunut sen ihmeempiä kuin että huomaan joka päivä rakastavani Minnaa yhä enemmän!

Ja muistakaapa käydä kuolleena Syntyneiden Kirjaideoiden Seuran sivuilla lukemassa uusi arvostelu!
Ja miksette arvostelisi sinne itsekin lukemianne teoksia? Olen varma että me kaikki jossain elämämme vaiheessa olemme lukeneet kirjoja joita ei ehkä olisi pitänyt koskaan julkaistakaan
Seuraavan kerran kirjoitankin sitten varmaan Dublinista.

Soonmoro!

-Nauri

Kirjoja ja kameroita!

Oltiin viime viikonloppuna kirjamessuilla Jarmon kanssa edustamassa Kuolleena Syntyneiden kirjaideoiden Seuraa ja kivaa oli. Seuramme herätti ansaittua huomiota ja kiinnostusta monellakin taholla. Ainoana miinuksena messuista voidaan sanoa että meitä harmitti kun missasimme Kanan vetämän Staraoke-skaban! Kana on ihana!
Messuilla päätin myös ryhtyä sienifarmariksi! Ostin nimittäin Kirjamessujen ohessa olevilta Viini ja Ruoka-messuilta leppähakkeesta tehdyn jötikän jonka myyjän puheiden mukaan pitäisi tuoda lemmenpesäämme kilotolkulla shiitakesieniä! Ja tällä kertaa myyjän puheet vastasivat totuutta! Vajaassa viikossa meillä on jo kymmenittäin nami-namisieniä. Tosin ne ovat vielä sen verran pieniä että sadonkorjuu tapahtunee vasta viikonlopun jälkeen.
Ja kasveista puheen ollen: Otin siitä oudosta kasvista joka majailee plantaasillani kuvan ja lähetin sen Ympäristökeskukseen. Pian sieltä tulikin tieto jonka mukaan tuo triffidi olisikin tomaatti! Kyllä nyt meikiksen kelpaa! On chiliä, tomaattia, siitaketta ja paprikaa! Rakkaudessa kaikki kasvaa hyvin!

Unohdin muuten edellisessä blogissani kertoa mitä me Minnan kanssa veimme Jussille lahjaksi kun tuo hiippari 40 täytti. Tunnettuna kulinaristina katsoin että lahjan tulisi olla keittiöön sopiva….
Ostimme pullon viskiä ja HK:n sinisen sekä lihapiirakoita ( 4kpl ). Lahjaan sisältyy inside-vitsi jonka Jussi hyvin ymmärsikin!

Harry`s Barissa on ollut kivaa. Olen nyt siellä kuukauden työskennellyt ja hyvin viihtynyt. Ja monet ystävänikin ovat käyneet minua morjestamassa, mistä kiitos. Satukin käväisi viime viikolla ja Pelle istuu tiskillä harva se päivä. Jussikin on paikkaa kunnioittanut läsnäolollaan. Kiva!

Eilisessä Laiskan Karhun tietovisassa homma ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan: Ensin meidät Matin kanssa julistettiin voittajiksi, mutta sitten alkoi Teron ja Teemun joukkue ruikuttaa ja vaatia uusintatarkistusta, minkä Tarzan tekikin.
Siitä sitten paljastui että heillä oli samat pisteet kuin meillä! Tarzan teki muutaman lisäkysymyksen, mutta humalaisten mökellyksen vuoksi ei niiden esittämisestä tullut yhtikiäs miutään. Siinä vaiheessa kun oltiin jo raiveleissa kiinni, teki Make ( baarimikko ) päätöksen palkita kummatkin joukkueet. Damokleen miekka sivalsi!
Muta totuus on se että me olimme moraalisia voitajia!

Ja jos en ole vielä maininnut: Minä lähden Kiinaan!

Jussin synttäreillä onnistuin särkemään juuri ostamani digikameran, ja se korpesi. Minna ehdotti että ostaisimme uuden hänen lahjakortillaan jonka hän sai bonuksena töistään, mutta en taida kehdata käyttää hänen hyväntahtoisuuttaan hyväkseni. Ne on Minnan rahoja ja hän saapi ne käyttää kuin ka haluaa.

Eilen sain kutsun katsomaan Jokin Sinussa-Tv sarjan esikatselussa. Juttu tulee ulos joskus tammikuussa ja odotan sitä innolla. Se on meinaan aikas erikoinen tarina…. Ja minä olen siinä tosi komea ja hyvä!

Huomenna taas duniin Pub Peteen. Kaikki moikkaamaan ja tuomaan lahjoja!

Minulla on muuten kamala flunssa!

Ei muuta!

-Nauri

P.S
Minna on ihku!