Missitkö tyhmiä?

maaliskuu 27, 2008

Terve taas. Tänään olin mainoskuvauksissa, ja kivaa oli. Ohjaaja kehui suoritustani kovasti, mutta ainahan he kehuvat kun haukkuminen voisi saada esiintyjät lukkoon.
Kaikki meni hienosti lukuun otamatta sitä että kaadoin kahvit tauolla paidalleni. Puvustaja oli kovastikin mielissään…
Puvustaja oli nuori neitonen joka oli helppo saada punastelemaan ja kakomaan. Tarvitsi vain kulkea hänen ohitseen kun hän oli kumartuneena penkomaan vaateläjiä ja kuiskata: “Pyllyvako”.
Neitosella nimittäin oli nykyään niin kovin muodikkaat matalavyötäröiset farkut jotka paljastivat koko ajan hänen pakaroittensa välin, ja siitä saimmekin runsaasti hupia.

No, homma on hoidettu ja palkkion sijoitan Kreikan matkaan elokuussa. Armaani kanssa totta kai.
Tarkoituksenamme oli lähteä omatoimi-matkalle Ateenan kautta Naksokselle, mutta kuten niin usein aiemminkin suunnitelmat elävät ja muuttuvat. Uusin pähkäilymme on ottaa vain jokin valmis lomapaketti jonnekin sinne Kreikan saaristoon. Taidan olla tulossa keski-ikäiseksi kun nuorena miehenä vakaasti päätin ettei ikinä valmislomia vaan aina seikkailu mielessä maailmaa valloittamaan! Mutta kun haluan päästä helpolla rentoutumaan!
Antakaa anteeksi…

Sitten asia jota ei voi sivuuttaa:
Miss Suomi Satu Tuomisto! Ettäkö Suomi itsenäistyi sitten 1952? Ja Suomiko tarvitsee sitten kerjäläisiä?
Voi itku sun kanssas!
Entäpä se sinun lausahduksesi jonka mukaan ” Suomi tarvitsee köyhiä koska muutoin rikkailla ei mene niin hyvin”?
“Liikennemerkki vain hyppäsi eteeni. Se oli kai sellainen liikenteenjakaja”
Onko tosiaan niin että nykynuoret ja muut misukat ovat sitä mieltä että elämässä riittää kunhan on ulkonäköä ja osaa musiikin tahdissa heiluttaa pyllyään?
Eikö perkele enää sivistys ja älykkyys olekaan muodissa?

Minä saatana tappaisin itseni jos jossain vaiheessa yllättäen tajuaisin että ystäväni ja minun välinen kommunikointi rajoittuu ainoastaan ulkonäöstä juttelemiseen!
Kenellä on kivoimmat vaatteet ja kuka onkaan viimeksi käynyt kampaajalla!
Voi Jahve, mistä minua näin rangaistaan

Tämä “Suomen virallinen Prinsessa” päästelee suustaan ihan mitä sattuu, ja samaan hengen vetoon kehuu olevansa oikeinkin hyvä esimerkki Suomen nuorisolle!
Ottakaa nyt perkele se pässi pois julkisuudesta! Onhan se Makunen ennenkin pakottanut tyttöjä luopumaan kruunusta kun ovat jossain lehdessä vähän tissiään vilauttaneet. Kai se nyt on pienempi paha kuin aivoton tyrkky julistamassa tyhjäpäisyyden ilosanomaa!
Makunenhan ei tosin enää ole asioista päättämässä, mutta kai joku voi jotain tehdä?
Hävettää.
( Ja kyllä; koko missihomman voisi lopettaa aivan aikansa eläneenä instituutiona )

Ja You Tubessa pitäisi kohta puoliin olla taidetta kansalle: Lihaa-Kött sketsiohjelman sinne koetin tunkea, mutta saapa nähdä onnistuinko. Hakusanahan on se tuttu naurithegreat!
(Päivitys: Koetin siis laittaa nettiin sketsiviihdettä vuosien takaa, mutta jostain syystä se ei näy. Luultavasti teos on liian pitkä. Joten jos ehdin niin leikkaan sen lyhyemmäksi tänä iltana ja sitten koetan sen uudestaan You Tubeen laittaa. -Nauri )

Päivitän taas jahka ehdin

Rakkaus on kuin mustikkapiirakka. Eli hyvä.

-Nauri


Maailmanmatkaaja mainosmaailmassa!

maaliskuu 24, 2008

Eilen Kantiksessa tietovisan veti puolestani ystäväni Tarzan koska minua ei huvittanut. Tai oikeastaan minulla oli töitä. Olenkin haalinut itselleni aivan liikaa töitä. Pelkkä työ ilman huvia tekee Naurista ikävän ihmisen. Pelkkä työ ilman huvia tekee Naurista ikävän ihmisen.Pelkkä työ ilman huvia tekee Naurista ikävän ihmisen. Pelkkä työ ilman huvia tekee Naurista ikävän ihmisen. Pelkkä työ ilman huvia tekee Naurista ikävän ihmisen……….

Ja töistä puheen ollen:
Olenkin tainnut kertoa että kävin koekuvauksessa eräseen mainokseen. No, tottakai minä sain sen roolin!
Juttu kuvataan ensi torstaina ja sitten vain odotellaan milloin laittavat tililleni päälärilisen mammonaa! Silä rahalla vien armaani ja sydämeni valtiattaren kauas merten taa, Kreikkaan.
Aluksi suunnitelmissamme oli Pariisi, mutta aloimme ajatella asiaa tarkemmin.
Minä olen ravannut kyseisessä kulttuurin kehdossa toistakymmentä kertaa ja Minna ei kertaakaan. Mutta kun olisi kiva kokea joku kohde ensi kertaa yhdessä, rakastavaisten neitsytmatka.
Niinpä siis pakkaamme kimpsumme ja kampsumme ja suuntaamme ensin Ateenaan viikoksi ja sitten Naksoksen saarelle puoleksitoista!
Koko homma lentoineen ja majoituksineen tulee maksamaan noin 1500e. Iso rahahan se on, mutta minusta jokainen matka on sijoitus henkiseen hyvinvointiin. En minä kokonaan saa sitä maksettua mainosrahoilla, mutta olenhan töissä käyvä ihminen. Kavereille pitää myös maksaa velkoja koska niin on sanottu. Mutta ainahan minä velkani maksan niin kuin kaikki joskus minua taloudellisesti auttaneet tietävätkin.

Eli matka alkaa neljän kuukauden päästä, ja sellainen aika menee huomaamatta. tajusin juuri että Pekingin matkastanikin on jo kulunut kolmatta kuukautta! Niin, olenko tullut maininneeksi että olimme O.P:n kanssa Kiinassa?
Jos satutte olemaan elokuun alussa Kreikan suunnalla niin ottakaa yhteyttä! Mennään juomaan retsinaa ja tanssimaan sirtakia!

Sain vihdoin luvan Jarmolta laittaa Lihaa-Köttin You Tubeen! Jihuu ja rock!
Jos ehdin niin teen sen tänä iltana ja sitten se löytyy hakusanalla naurithegreat tai lihaa-kött.
Ystäväni ja vapaamuurariveljeni Jukkakin oli ollut sekoilemassa netissä. Hän kirjoitti artikkelin wikipediaan aiheenaan Nauri.
Loistava ajatus, mutta ikävä kyllä tuhoon tuomittu. Sivuston ylläpitäjät poistivat kauniin ja sympaattisen artikkelin mollaten sitä huonoksi ja aihetta mielenkiinnottomaksi. Mielenkiinnottomaksi? Artikkelia minusta?
Käykääpä katsomassa mitä sontaa kyseinen sivusto sisältää! Siellähän on artikkleita kaiken maailman Timo T.A.Mikkosista ja muista kummajaisista! Kyllä minun mielestäni yksi Naurikin joukkoon mahtuisi…
Jäänkin odottamaan julkista anteeksipyyntöä wikipedian ylläpitäjiltä!

Eija oli laittanut kommentteihin tomaattiruoka-ohjeen. Loistavaa!
Miten olisi jos kaikki muutkin alkaisivat ilahduttaa blogini lukijoita erilaisilla resepteillä? Tiedän lukijakunnassani olevan paljonkin aikamoisia kulinaristeja ja gastronautteja, joten kaivakaapa ne parhaat reseptit esiin ja laittakaa ne tämän blogin kommentteihin. Sitten taas niitä kokeilleet voivat kertoa arvionsa reseptistä!
Anu: Tiedän sinun olevan loisava kokki. Miten olisi….?
Tarzanhan kokeilikin jokin aika sitten tänne lisäämääni kanapata-reseptiä ja hyväksi havaitsi. Kiva.

Laitetaanpa esimerkin vuoksi esille oma reseptini. Tätä kanaruokaa ( jälleen ) tein eilen armaalleni, ja ainakin hän oli mykistynyt neroudestani:

KANAA SITRUUNA-KERMAKASTIKKEESSA

3kpl broilerin koipi-reisipaloja ( ei marinoituja )
2 sipulia
2 isoa porkkanaa
2-4 valkosipulin kynttä
Kanaliemikuutio
Mustaa pippuria
Currya
Sitruunan mehu
2dl kermaa
n.1dl vehnäjauhoja
Öljyä

Pilko kasvikset ja paista niitä öljytilkassa sen verran että hiukan saavat väriä. Heitä ne kattilaan ja lado niiden päälle broilerin palat ja kanaliemikuutio. Lisää sen verran vettä että ainekset peittyvät. Keitä broilerit kypsiksi ja ota lautaselle jäähtymään. Anna liemen vielä kiehua jonkin aikaa kokoon. Siivilöi liemi.

Laita paksuphjaisen kattilan pohjalle öljyä ja heitä sinne vehnäjauhot. Sekoittele niitä hetki ja sitten lisää siivilöityä lientä pienissä erissä koko ajan sekoittaen.
(Liemen määrää en oikein tiedä kun teen sen aina fiiliksellä, mutta epäilisin että puolisen litraa on aika hyvä. )
Anna jauhojen kypsyä liemessä hetkisen aikaa.
Lisää sitten sitruunan mehu ja pippuri sekä curry. Mielestäni currya saa olla reilulla kädellä.
Anna hetken aikaa kiehua miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen.

Leikkaa jäähtyneet broilerin palat sopivan kokoisiksi paloiksi ja heitä kastikkeen joukkoon. Sekoittele hetki ja lisää kerma.
Älä enää keitä. Ruoka on valmista kun se on “pulpahtanut” kerran tai kaksi.

Tarjoile riisin ja salaatin kanssa. Lautasen reunalle voipi laittaa myös mustaherukkahilloa, joka ainakin minun mielestäni sopii kanan kanssa loistavasti.

Herkuttele!

Että tällaista tänään.
Laittakaapa kommenttia ja reseptejä tulemaan. Koetan taas kirjoittaa mahdollisimman pian minkä töiltäni ja Minnan palvomiselta ennätän.

Rakkaus on kuin viini, sillä sekin sekoittaa pään. Ja vatsakin saattaa mennä kuralle!

-Nauri


Karjalanpaistia ja viinan läträystä!

maaliskuu 18, 2008

Eipä taas ole yli viikkoon tullut tännekään mitään rustattua. On vaan ollut nin kiire, ja juopotteluhommiakin on ollut sen verran ettei ole oikein koneelle ehtinyt.

Oli takoitus olla nauttimatta alkoholia pidempikin tovi, mutta lauantaina repesi kun Lassen orkesteri Caia oli Pub Petessä ja sinnehän oli pakko mennä.
Keikka oli hyvä ja meno melkoinen. Loppuillasta ilmoitin haluavani esiintyä orkesterin solistina, ja lupa moiseen itsensä häpäisyyn minulle annettiinkin. Ei ehkä olisi kannattanut….
Olin sen verran tukevassa humalassa etten muistanut yhdenkään kappaleen sanoja ja sopersin mikrofoniin vain jotain sekavaa. Nyt kyllä hävettää. Seuraavana päivänä Kantiksen tietovisassa Lasse kutsui minua nimellä Nauri the Voice. Voi sitä huumorin määrää…

Ja juopotteluhan jatkui sitten tietovisan jälkeen ja vielä eilenkin. Ei saatana, pakko se on kokonaan lopettaa. Kun osaisi ottaa sen yhden tai kaksi, mutta kun aina juodaan saatana kaikki rahat ja lainataan lisää! Ei ole hyväksi se!

Lauantain muuten alkuillasta Pub Petessä näytettiin terassikauden avajaisten kunniaksi Suurta Taidetta Vuosien Takaa, eli kyhäämäni sketsiohjelnma Lihaa-Kött! Siinä sitä oli ihmisillä hämmästeltävää kun valkokankaan täytti alaston Nauri seisomassa kaapissa! Oli mukana Jarmokin sekoilemassa. Teos on muistaakseni vuodelta 1993, ja olemme siinä nuoria ja nättejä. Minun mielestäni jopa niin nättejä että haluaisin laittaa spektaakkelin kaikkien ihailtavaksi nettiin! Mutta kun Jarmo vastustaa ajatusta! Pelkuri ja mammanpoika!

Eilen kävin koekuvauksessa erääseen mainokseen, ja jos saan sen duunin niin tililleni tipahtaa sellainen summa rahaa että saan maksettua velkojani ja lopuilla rahoilla ostan lentoliput Pariisiiin minulle ja armaalleni! Ta-daa!

Ja aikas jännää on katsella kun istuttamani yrtit kasvavat hurjalla vauhdilla! Persilja, basilika ja meirami nostavat päätään mullasta sulassa sovussa intialaisen chilini kanssa!
Olen myös saanut kaasvamaan paprikaa ja tomaatteja! Tai siis itämään, ja toivon mukaan jossain vaiheessa saamme kultamussukkani kanssa nauttia omia tomaatteja! Njam!
Viime kesästä asti vaalimani paprikantaimi taasen taisi kuolla kun vaihdoin siihen mullat. Ainakin sen lehdet ovat kovasti ryppyisiä ja huonon näköisiä. Harmi.

Eilen sain humalapäissäni kuningasajatuksen, ja ryntäsin kauppaan ostamaan karjalanpaistiainekset armaani yllätykseksi! Laitoin ruoan uuniin ja kävin levolle. Lepäilinkin siihen malliin että olin polttaa koko talon! Onneksi Minna ( se nätti ) oli päässyt aiemmin töistä ja tuli kotiin ihmettelemään kuorsaavaa miestään ja savuavaa uuniaan!
Mutta paistista tuli loistavaa!
Olin laittanut uunin 175 asteeseen, ja tuntien muhiminen oli vain parantanut makujen harmoniaa!
Hyvä kokki tekee herkkuja vaikka unissaan!
Aamulla töihin lähtiessäni huomasin keittiön pöydällä lappusen jossa Minna ( se ihana ) kehui minua maailman parhaaksi kokiksi!

Tänään on sitten tietovisa Pub Petessä: Palkinnot ovat häikäisevän hyviä ja vetäjä ällistyttävän komea! Joten kaikki mukaan klo.18 Pub Peteen Hietaniemenkadulle!

Rakkaus on toisinpäin suakkar! Pistää ajattelemaan, vai mitä?

-Nauri


Ministereitä, tietovisailuja ja Napakymppi!

maaliskuu 10, 2008

No eihän se alkoholiselibaatti sitten viikkoa kauempaa kestänytkään. Lauantaina olimme Minnan kanssa vanhan ystäväni, elokuvaohjaaja Mikon synttäreillä. Aluksi tarkoitukseni oli juoda vain limpparia ( light ), mutta jo ensimmäinen tervetuliaismalja sai aikaan sen että jo aamukolmelta onnistuimme kotiutumaan kauheassa kaasussa armaani kanssa. Voi meitä!
Loppuillasta me nimme vielä kuningasidean saattelemina työpaikalleni Pub Peteen kuuntelemaan Dave Lindholmia. Paikalle saavuttuamme saimme kuulla hänen esiintyneen edellisenä päivänä. Huraa ja jipii!

Sunnuntaina sitten oli Kantiksessa tietovisa jonka voitti H2O-joukkue hurjalla 23 pisteellä! Aikamoisia tietoniekkoja! Siellä on kyllä mukava vetää niitä visoja kun ihmiset osaavat käyttäytyä. Vain harvoin siellä on järjestyshäiriöitä, mitä nyt silloin tällöin joku liikaa menovettä nauttinut jotain takarivistä mölisee. Juuri näin ihmiset, juuri näin.
Siis joka sunnuntai Kantikseen klo.14 näyttämään tietojenne määrä!

Blogini kommentteihin oli ilmestynyt Timolta viesti. Loistavaa! Kyseessä on lapsuudenystäväni jota en ole tavannut varmaan yli kymmeneen vuoteen! Ihanaa että hänkin on löytänyt nämä sivut. Tervetuloa joukkoon tummaan! Mutta älä kerro kommenteissa mitään lapsuuden muistoja, ethän? Eiköhän anneta niiden maatua rauhassa muistojen hautuumaalla….

Viikonloppuna sitten siirtelin niitä VHS-nauhoja DVD:lle ja pakasta löytyi myös ensimmäinen Kari Salmelaisen juontama Napakymppi. Ja kukas se siellä itsensä nolasikaan kuin MINÄ!
En ole koskaan näyttänyt tuota nauhaa kenellekään suuresta häpeästä johtuen, mutta eilen annoin sen Minnalle katsottavaksi sillä aikaa kun olin Kantiksen visaa vetämässä.
Kun sitten palasin kotiin oli armaani kasvoilla epäuskon ja kauhun sekainen ilme. Vapisevalla äänellä hän sitten tiedusteli minulta miksen ollut hakeutunut ajoissa hoitoon. Tuo samainen kysymys on vuosien saatossa askarruttanut lukuisia minut tuntevia ihmisiä….
Kyseinen DVD saa nyt pölyttyä kaikessa rauhassa hyllyssäni, sillä en tule koskaan esittämään sitä kenellekään! MOT!

Ja mikä sitä meidän Ilkkaa oikein vaivaa? Eivätkö vuodet ole hänelle opettaneet ettei niitä vonkausviestejä kannata ainakaan eduskunnan puhelimesta lähettää!
Siinä on harkintakyky pahasti pettänyt jos juttu pitää paikkansa. Toisaalta tuollaiset peroksiidblondi-tyrkyt nyt saattavat keksiä moisia “paljastuksia” vain palstatilaa saadakseen. Ja kuvista päätellen se eukko on kaiken lisäksi vielä aika karsean näköinenkin. Voi Ilkka sun kanssas….
Ja pikku neuvo sinulle Ilkka: Osta lähimmältä kioskilta vaikka DNA:n prepaidliittymä. Tämän jälkeen sitten lähettelet ALLEKIRJOITTAMATTOMIA tekstareita kaikille tissihirviöille, eikä kukaan saa sinua niistä kiinni. Ei ne liittymät paljoa maksa….

Huomenna Pub Petessä MC Jarmo vetäisee tietovisan omintakeiseen tyyliinsä ja paikalle aion raahautua minäkin. Olen paikalle kutsunut myös Reiskan, joka on lomilla Pekingistä. Mukava tuotakin huuhaa-heppua on nähdä. Tulkaa tekin paikalle tiedoista mittelemään. Kyseessä on kuitenkin stadin paras tietovisa!

Ja niin kuin varmasti olette lehdistä lukeneetki niin Tommi Tabermann on ehdottanut lakiesitystä palkallisesta rakkauslomasta. Koska minun ja edustamani järjestön mielestä ajatus on loistava, laitankin tähän linkin josta löytyy adressi asian tiimoilta. Kaikki allekirjoittamaan!!!
http://www.adressit.com/rakkausloma

Päivitys:
Tommipommi laittoi mulle tällaisen. Kurkkaapa….

http://bp3.blogger.com/_QUUmBBSj6BA/R9VYbzWJ1CI/AAAAAAAAATU/iVS42TrKMmI/s1600-h/matti.JPG

Voikaa hyvin

Rakastakaa ja rakastelkaa aina kun voitte sillä jonain päivänä ette enää voi.

-Nauri


PUUTARHURI SENSUURIN KOURISSA, eli kuinka voitin potan ja opin rakastamaan Tommia.

maaliskuu 6, 2008

Kauan eläköön sananvapaus!
Nyt kun saatiin välirauha Vanhasen ja Ruususen sekoiluihin on aika todeta että Suomi kaikesta huolimatta on vielä oikeusvaltio!
Olisihan ollut aika koomista jos se naikkonen kustantajineen ollisi tuomittu siitä että kerrottiin mitä tämän naisen elämässä oli vajaan vuoden aikana tapahtunut!

Samalla tavallahan minuakin koetettiin painostaa vuosi sitten En olisi saanut kertoa kenestäkään mitään. Kerroin omasta elämästäni, ja väkisinkin siihen kuuluu muitakin ihmisiä! En saanut mainita ketään vaikka käytin vain etunimiä ja välillä jopa peitenimiä. Hui kauheaa, kun kerroin jonkun lapsen olevan sairaana!
En kauhestai viitsinyt välittää, mutta muutin kyllä blogiani siten että kerron nykyään tutuistani ja tapaamistani ihmisistä vain sellaisia asioita joita tiedän voivani käyttää ilman oikeusjutun pelkoa. Jouduin siis taipumaan sensuurin edessä. Surullista, mutta sellainen pelkuri minä olen.

Että jotkut jaksavat olla pikkumaisia. Eikö kannattaisi elää sellaisella tavalla ettei olisi kauheasti luurankoja kaapissa? Jos joku nyt loukkaantuu siitä että kirjassa kerrotaan kuinka hänellä on kotieläimiä, tai että hän harrasti seksiä kahden aikuisen välisessä suhteessa, niin kannattaisi mennä itseensä. Eräänkin pääministerin kannattaisi ennemmin olla kiitollinen siitä että hänen tapettiin sekoittuva imagonsa sai edes hiukan väriä. Että häntä alettiin pitää lähes ihmisenä!

Täytyy tosin tunnustaa että välillä pelkään entisten heilojeni löytävän tämän blogin. Silloin teillä. armaat lukoijani, olisi varmasti tilaisuus lukea meheviä tarinoita menneisyydestäni. En minä tapahtuneita kauheasti häpeä enkä niitä pois saa, joten saahan niitä kertoa.
Julistetaankin tässä kilpailu parhaasta Nauri-tarinasta! Se voi olla faktaa tai fiktiota, tärkeintä että se värittää Nauri-legendaa omalta osaltaan tarpeeksi mahtipontisella tavalla!
Minä valitsen voittajan ja palkinnonkin päätän minä! Koska minä olen minä! Minä!

Ja edustaja Tabermann ilahdutti minua suuresti ehdottamalla eduskunnassa kansalaisille palkallista Rakkauslomaa!
Jo kelpaisi minullekin! Kuinka ihanaa olisikaan vain omistaa vaikka viikko Minnalle… Palvoa ja palvella häntä rakkaudetsa kertoen! Ja tietenkin toisin päin! Olisi vain aikaa rakastaa.
Meilläkin armaani kanssa on sellaiset työvuorot ettei paljon tule nähtyä, ja lomakin saattaa osua eri aikaan kun olen niin vähän aikaa ollut nykyisessä työpaikassani etten oikein pysty vaikuttamaan sen ajankohtaan.
Ruusuja Tommylle!

Olen tässä nurissut kun en ole saanut niitä nauhojani siirrettyä DVD-formaattiin.
Ei kannattaisi kokeilla humalassa!
Nyt kun olen ollut juomatta jo usemman päivän niin homma luistaa kuin tanssi! Olen saanut siirrettyä vanhoja sketsejä jostain 90-luvun alkupuolelta uuteen tekniikkaan, ja olen ne myös hassuiksi havainnut! Nyt vain pitää saada suostumus niissä esiintyviltä “taiteilijoilta” jotta saan ne tungettua nettiinkin!
Yksi vastarannan kiiski on visailunvetäjä Jarmo, joka kai pelkää uskottavuutensa karisevan moisen taiteen vallatessa eetterin.
Mikä uskottavuus! Eiköhän tässä ole vuosien saatossa saavutettu sellainen “uskottavuus” ettei se pienestä hassutuksesta enää huonommaksi mene!

Viime perjantaina sitten tuli Salatuissa elämissä jakso jossa näyttelin kuulemma eri hienosti. “Kuulemma” siksi etten nähnyt kyseistä jaksoa, ja se harmittaa! Jos joku nyt oli niin pimeä että otti sen nauhalle, niin voisi sen minulle lainata jotta saan tehtyä Salatut Elämät DVD:ni valmiiksi! Melkein kaikki muut jaksot joissa olen mukana minulla onkin!

Pelkään sitä hetkeä kun enää innostu mistään uudesta, ja minusta tulee harmaa sekä tylsä!
Minulla täytyy koko ajan olla jotain uusia projekteja ja kiinnostuksen kohteita! En minä tarkoita että kaikkien suunnitelmien ja unelmien tulisi täyttyä ja toteutua, ei.
Haluan vain elää lailla lapsen ja nähdä maailman paikkana täynnä toinen toistaan kiehtavampia mahdollisuuksia!
Tahdon elää!
Nyt minulla on taas uusi projekti johon olen innolla hyppäämässä! En voi vielä muiden mukana olijoiden toivomuksesta kertoa enempää, mutta lupaan että heti luvan saatuani kerron siitä koko maailmalle! Niin kuin aina….

Olen muuten innostunut nyt leipomisestakin!
Viime päivinä olen ilahduttanut Minnaa ja itseäni loihtimalla maukkaita pullia sekä herkullisia sämpylöitä! Ensimmäinen satsi sämpylöistä meni mönkään kun vaivasin taikinaa liikaa ja niistä tuli liian tiiviitä.
Eilen jätin taikinan kuohkeammaksi ja löysemmäksi, ja voi tokkiinsa! Kyllä kelpasi aamulla tehdä eväsvoileivät oman uunin tuotoksista! Suosittelen kokeilemaan. Suolaa tosin laitan enemmän kuin ohjeessa ( jauhopussin kyljessä ) sanotaan.
Njam!

Ja kohta alkaa olla kylvön aika! Ajattelin tänään töiden jälkeen käydä hakemassa multaa ja laittaa iltasella yrttejä itämään; sitruunabasilikaa, persiljaa, oreganoa ja jotain mitä en muista.
Ja chilin siemeniäkin löytyy!

Sain syntymäpäivälahjaksi Nikolta heidän kustantamansa oppaan jossa opetetaan ihan aloittelijoillekin oikeat tavat pistää puutarha parvekkeelle. Jos asia kiinnostaa niin opus on Puutarha Parvekkeella ja se ovat tehneet Esko Kuokkanen, Mervi Lehusoksa ja Anna Maria Mäki. Mainio kirja jonka parissa onkin tullut vietettyä tuhottomasti aikaa. Maataan vaan sängyssä kirjaa lukien ja minä ehdottelen Minnalle erilaisia kasveja kasvatettavaksi. Onneksi kultai on järki-immeinen ja pitää jalkani maan pinnalla. Hänen kehoituksestaan en vielä näin varhaisessa vaiheessa puutarhurin opintojani ole laittanut parvekkeellemme appelsiinipuita kasvamaan. Mutta kun olisi niin kiva puristaa aamulla mehua oman pensaan tuotoksista…. Tai kookospalmu!

Minulla alkaa nyt kolmen päivän vapaa, ja sen minä olen ansainnut! Olen yhtäjaksoisesti painanut sorvin ääressä lähes kolme viikkoa, joten nämä vaparit tulevat tarpeeseen. Ja ilokseni myös sydämeni valtiattarella on pari päivää vapaata samaan aikaan. Luulen että tästä tulee se Tommy Tabermannin suosittelema rakkausloma….

Voikaa hyvin

Sana viikonvaihteeksi: Minna.

-Nauri

P.S
Jo yli 35 000 käyntiä näillä sivuilla! Milloinkohan joku mainostaja alkaa maksaa minulle mainostilasta….

P.S 2
Tähän blogiin on löydetty myös hakusanalla “miesten kikkelin kidutus”….
Pistää ajattelemaan millaisia lukijoita minun blogissani käykään! No, tärkeintä että tuotoksiani luetaan!


Raivoraittiin päiväkirja!

maaliskuu 3, 2008

Nyt ei enää, nyt se on loppu!
Koko hiton viikonloppu meni kännissä kuin käki, eikä edes ollut kivaa! Ensin perjantaina töitten jälkeen päätin ottaa “yhden”. Se tuoppi sitten loppui eilen joskus kuuden maissa illalla!

Lauantaina olin kankkusessa töissä, ja sitä en anna itselleni ihan heti anteeksi. Jälleen töiden jälkeen oluelle ja illalla Pub Peteen katsomaan ( ja kuuntelemaan ) Kari Peitsamoa!
Keikka oli hieno ja paikalle oli saapunut runsain mitoin vanhoja kavereitani Olli ja Jukka etunenässä. Jossain vaiheessa tosin humalluin siihen malliin että oli aika tilata taksi ja mennä kotiin. Minna oli kovastikin mielissään kun hänen armaansa saapui kotiin käsi maata viistäen. Huh huh, en todellakaan kadehdi häntä!

Eilen sunnuntaina sitten Kantikseen tietovisaa vetämään, ja niinhän siinä kävi että hyvässä seurassa tuli juotua muutama tuopponen huonoin seurauskin. Ostin vielä kaupasta “mäyräkoiran” ja painuin kotiin sekoilemaan.Minna tuli töistä ja iloisena katseli kun miehensä pörräsi raappahousuissa tukevassa humalassa. Ole hyvä vaan!

Koetin juovuspäissäni vielä nahoittaa vanhoja Nauri-elokuvia DVD:lle, huonoin tuloksin. En millään ymmärtänyt kuinka se homma tulisi hoitaa. Vanha ystäväni Spede lupasi tänään puhelimitse ohjata toimiani, ja pian onkin sitten Nauri-festivaalien aika! Minulla on tuntitolkulla materiaalia odottamassa siirtoa DVD-formaattiin, ja kunhan olen ne saannut siirrettyä niin pakotan kaikki ystävät ja kylänmiehet nattimaan Nauri-Taiteesta! Vapiskaa!

Nyt saatana saa korkki pysyä kiinni! Eihän tuollaisessa juopottelussa ole mitään järkeä!

Esimakua Nauri-festivaaleista saa You Tubessa! Hakusanaksi Killer puppies, High Times tai vaikka nauri niin taiteen värikäs maailma aukeaa silmienne eteen!

Kovin mielelläni vielä kirjoittelisin tänne, mutta nyt pitää mennä oksentamaan!

Rakkaus on ihana asia!

-Nauri