Teatterielämyksiä ja pahaa oloa!

syyskuu 30, 2008

Eilen oltiin sitten teatterissa!
Olin saanut pari lippua Kaupunginteatterissa näyttelevältä ystävältäni ja kutsuin Matin kanssani taiteesta nauttimaan.
Kyseessä oli ennakkoensi-ilta Neil Simonin näytelmästä Juoruja jonka on ohjannut Neil Hardwick. Olen nähnyt useita Hardwickin ohjauksia ja niistä kovasti nauttinut. Nyt oli siis suuret odotukset tämänkin pläjäyksen suhteen. Ehkä liiankin suuret…
Jouduin toteamaan että olin hieman pettynyt. Koska kyseessä on farssi pitäisi homman mennä veturin lailla eteen päin, mutta nyt koko näytelmä hieman laahasi. Mutta täytyy ottaa huomioon että kyseessä ei ollut edes ensi-ilta ja tiedän että näytelmä muokkautuu koko ajan kun sitä esitetään. Olenkin varma että jos menisin katsomaan kyseisen näytelmän parin kuukauden kuluttua olisi mielipiteeni aivan toinen.

Esityksen jälkeen menimme Minnaa tapaamaan Bar 99:n. Olimme kahdelta Kaupunginteatterin henkilökunnan edustajalta kysyneet kuinka pitkä näytelmä on ja kumpikin oli meille kertonut että se päättyy noin puoli yhdeksän.
Mutta kun se päättyi puoli kymmenen!
Eli kun olimme Minnalle sanoneet että tapaamme yhdeksälltä joutui tuo unieni valtiatar nyt sitten meitä odottelemaan tunnin! Niin että kiitti vaan kaupunginteatteri!

Olin saanut aiemmin päivällä eräältä asiakkaaltani jälleen pullollisen meksikolaista punaviniä jonka nautimme kotiin päästyämme herkkumunkkiseni kanssa.
Se oli varmaankin pilaantunutta sillä nyt on kovin paha olo.
Asiaan ei myöskään millään muotoa vaikuta se että baarissa tuli kumottua lasillinen jos toinenkin.
Milloin minä oikein opin…..!

Tänään sitten alkaa Pub Petessä jälleen Suuri ja Mahtava Nauri-show, eli tietovisoja tulen jälleen joka tiistai vetäisemään em.paikassa minulle ominaiseen tyyliin!
Tule ihmeessä sinäkin kokemaan älyllinen ilotulitus ja paistattele hetki karismani loisteessa!
Ta-daaa!

Kuten kerroin edellisessä blogissani puhelimeni meni ihan juntturaan! Koska olen DNA-prepaidin omistaja enkä ollut rekisteröitynyt, ei PUK-koodia saatu selville. Oli siis pakko ostaa uusi liittymä. Eniten harmittaa että SIM-kortin mukana meni kaikki puhelinnumeroni!
Facebookissa on minun profiilini kohdalla nyt myös uusi puhelinnumeroni, ja toivonkin että kaikki tuttuni tekstaavat kyseiseen numeroon allekirjoituksella varustettuna niin saan edes osan numeroista takaisin.
Tiedän kyllä että puhelinnumeron laittaminen kaiken kansan nähtäväksi ei ole kovin järkevää, mutta koskapa minua on liian älykkääksi päästy haukkumaan….

Olihan sitä taas tässäkin.

Rakkautta on oksentaa krapulassa

-Nauri


On se nyt kumma!

syyskuu 29, 2008

Ja tapahtui niinä päivinä että enkeli laskeutui alas maan päälle kaikelle kansalle ilosanomaa kertomaan;
Huomenna tiistaina sitten alkaa jälleen Pub Petessä tietovisat Nauri the Greatin johdolla!
Minut haluttiin takaisin ruoriin tuohon iloiseen tapahtumaan, ja minähän menen! Joka tistai klo.18 kisaillaan hyvien juomien ääressä visaisia kysymyksiä pähkäillen!
Joten kaikki jotka luulevat jotain jostain tietävänsä mukaan! Kerää joukkue ja saavu Töölön sydämeen ilakoimaan! Joukkueessa max 4 hlöä ja aikaa menee tuollaiset puolitoista tuntia, ja hinnathan ovat stadin edullisimmat! Jee ja rock!

Ja että olikin mukava viikonloppu!
Olin tehnyt kuukauden tauotta töitä ja nuo pari vapaapäivää tulivat todella tarpeeseen. Perjantaina kun töistä pääsin tempaisin verkkarit jalkaani ja kulahtaneen T-paidan lihaksikasta ylävartaloani peittämään, enkä niitä sitten riisunutkaan ennen sunnuntaita jolloin oli pakko käydä Kantiksessa vetäisemässä tietovisa. Olenhan tietovisapäällikkö!
Lauantaina tein armaalleni ja sydämeni valtiattarelle Maailman Parasta chili con carnea jonka nautimme asiakkaaltani Timolta saamani meksikolaisen punaviinin kanssa. Että oli hyvää. Sitä tuli sitten tehtyä niin paljon että ahmime sitä vielä sunnuntainakin ja nyt minulla on sitä eväänäkin. Kun minä nyt vain satun olemaan Maailman Paras kokki ja muutenkin kylän kovin häiskä!

Sunnuntaina olin siis Kantiksessa tietovisaa vetämässä ja siellä sitten törmäsin vanhaan ystävääni Jariin! En ole miekkosta pariinkymmeneen vuoteen nähnyt kuin vilaukselta aina jossain oudoissa tapahtumissa, ja nyt olikin mukava istua ja rupatella rapeitten juomien ääressä.
Hän kertoi tapailevansa jotain naikkostakin ja oli kovastikin töpinöissään. Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä! Täytyy toivoa että hän tulee jatkossakin Kantiksen tietovisaan, joka muuten on joka sunnuntai klo.14!
Hän kertoi seuranneensa elämääni tämän blogini kautta ja kehua retosteli kirjoitustyyliäni siihen malliin että alkoi hirvittää. Mukavaa kun ihmiset tästä pitävät.

Sitten jälleen avunpyyntö!
Kännykkäni teki eilen sitten lakon. Jostain syystä se haluaa koko ajan että avaan sen PIN-koodillani, ja kun sitten sen sinne syötän niin se alkaa kettuilemaan ja huutamaan PUK-koodia. Mitä ihmeen PUK-koodia? Olen aivan pihalla ja kauhuissani. Odotan puhelua eräästä koekuvauksesta, ja jos ei puhelin toimi niin eihän minuun saatana saada yhteyttä! Auttakaa jos voitte!

Viime viikolla sain humalapäissäni ihan kuningasajatuksen:
Minä kun tykkään juhlimisesta niin ajattelin jotta jos vaikka juhlittaisiin! Marraskuun puolivälissä täytän vuosia ja virallisena päivänä on tarkoitus mennä ulos syömään anopin kanssa joka samana päivänä 70 vuotta täyttää.
Mutta seuraavana viikonloppuna voisikin sitten panna jalalla ja muillakin ruumiinosilla komiasti! Olen alustavasti sopinut että kyseiset kinkerit voisi järjestää Pub Petessä. Paikka on Helsingin keskustassa ja hinnat ovat minulle ja ystävilleni sopivat. Kunhan kaikki yksityiskohdat on saatu hiottua niin kertoilen asiasta tarkemmin. Kaikki mukaan. Tai jos tarkkoja ollaan niin ei ihan kaikki. Kutsut saapuvat sitten kaikille sellaisiin oikeutetuille erikseen.

Kiitos kaikille jotka ovat omia ravintolaehdotuksiaan laittaneet koskien niitä minun ja anopin syntymäpäiviä. Esimerkiski Hesen, ja varmasti myös Suomen Sydäntautiliiton suosittelema Jaskan Grilli olisi muuten aivan loistava vaihtoehto mutta kun alkaa olla sen verran kylmä että virtsatientulehduksen vaara on kovin suuri. Kiitos kuitenkin ehdotuksesta.
Unohdin kuitenkin mainita että anoppini pitää perisuomalaiseta ruoasta, joten kaikki italianpoikien ruokalat saavat nyt jäädä toiseen kertaan. Pitäisi siis löytää ihan sellainen tavallista suomalaista ruokaa tarjoileva tasokas ravintola. Kaikki ehdotukset huomioidaan!

Ja on se nyt kumma kun vieläkään ei ole mitään käsikirjoituksia tullut vaikka kovasti olen niitä ruinannut!
Herätkää! Tiedän tämän blogin lukijoiden joukossa olevan kasapäin idearikkaita henkilöitä jotka nyt voisivat laittaa aivosolunsa töihin ja kehittää lyhyitä tarinoita jotka sitten kuvaamme ja kaikelle kansalle ihmeteltäväksi nettiin laitamme!
Tommipommi, Tarzan, Matti, Niko… NYT ON TAITEEN AIKA!

Nyt sitten taas sorvin ääreen.

Rakkautta on herätä rakkaimpansa kuorsaukseen!

-Nauri


Filmausta ja meksikon herkkua!

syyskuu 26, 2008

Keskiviikkona olin sitten erään tietoiskun kuvauksissa, ja hyvin meni. Niin kuin aina!
Ohjaaja kehui minua luonnonlahjakkuudeksi ja muutenkin tunnusti arvoni Suurena taiteilijana!
“Vaatimattomuus ei kaunista” sanoi jo henkinen johtajattaremme Roosa Meriläinen!
Kyseinen tietoisku alkaa pyöriä televisiossa Pyhäinmiestenpäivän tienoilla, joten silmät tarkkana. Rahaa kyseisestä hommasta tulee lokakuun lopussa ja silloin minulla on ilo siitä osia lohkaista erinäisille tutuilleni ja muille velkojilleni. Iloitkaa te raskautetut!
Homma tehtiin kaukana eksoottisessa Puistolassa,ja hitto kun oli vaikeaa löytää paikalle! En juurikaan ole tutustunut Puistolaan tahi muuunkaan sen suunnan lähiöön ja olinkin pakoitettu taksikyytiin juna-asemalta.Mutta kun kuskikaan ei tuntunut tietävän missä on Uranuksentie! Lopulta huomasin Marsintien ja nokkelasti päättelimme olevamme lähellä. Ja löytyihän se sitten lopulta.
Tietoiskua kuvattiin aamuyhdeksästä viiteen iltapäivällä. Hidasta hommaahan se on mutta kivaa.
Nyt vain odottamaan lissää sen alan duunia!

Olen työskennellyt viimeisen kuukauden ajan joka ikinen päivä, ja se alkaa tuntua. Olen depressioon taipuvainen ja tällainen työputki edesauttaa sen puhkeamista.
Sen huomasin esimerkiksi eilen kun erittäin hyvä ystäväni käväisi työmaallani minua tervehtimässä ja olin hänellekin äreä ja ilkeä.
Anteeksi.
Ystäväni kanssa meillä on joitain eriäviä mielipiteitä joista välillä joudumme kovastikin kiistelemään, mutta ei se oikeuta olemaan ärripurri. Paitsi etten ymmärrä miksi minun pitäisi kuunnella rasistisia ja idioottimaisia mielipiteitä?Hän esimerkiksi iloitsi että olin hänen kanssaan samaa mieltä kansanedustaja arhinmäestä. Olin kuulemma kirjoittanut että vihaan häntä.
Nythän on niin että ilmoitin olevani hänen kanssaan eri mieltä siitä että ns.”graffititaitelijat” ja heidän työnsä pitäisi sallia. Minä EN sanonut olevani hänen kanssaan eri linjoilla esimerkiksi pakolaisten vastaanottamisesta maahamme tai muustakaan humanitäärisestä työstä. Niin kerta!

Mutta kun ei vaan jaksa. Pakko on pitää joskus vapaatakin, ja niin aionkin nyt menetellä! Minulla piti olla nyt pitkä vapaa viikonloppu mutta jouduin tänään töihin koska työtoverini teki minun keskiviikon vuoroni minun ollessa tekemässä itsestäni TV-tähteä.
Ja hyvä että teki!
Tämän viikonlopun aion pyhittää lepäämiselle ja rakkaani palvomiselle!
Sain eräältä asiakkaalta pullollisen meksikolaista punaviiniä ja aionkin tehdä meille meksikon namia; chili con carnea! Ystäväni tietävätkin että kyseinen ruokalaji kuuluu gastronomisten taitojeni mestarinäytteisiin! Teen sitä aina kun on tulossa enemmän vieraita.Ja nyt teen sitä sellaisen kattilallisen että syömme itsemme ähkyyn, ja monasti!

Chili con Carne sitä paitsi on terveellistä ruokaa kunhan sen tekee vähärasvaisesta lihasta eikä ahmi sitä riisin kanssa kuten yleensä on tapana. Salaattia kylkeen ja nauttiaan!
Olen nyt koettanut noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota vaihtelevalla menestyksellä. Mutta koko ajan petraan ja nyt olenkin päättänyt hankkia itselleni vaa´an jotta voin tarkkailla painoani. Luulen että se kannustaa minua enemmän kun näen koko ajan kilojen karisevan. Tai sitten sinä käy toisin päin…

Chileistä tuli mieleeni että taisin viivytellä suurimman chilipensaan siirtämisessä sisätiloihin. Nyt näytää siltä kuin se olisi paleltunut ja tekisi kuolemaa. Katsotaan auttaako antamani ensiapu. Onneksi on vielä muutama pensas joista sitten onkin tulossa aikamoinen sato! Harmi vain että ne ovat vielä raakoja joten joudun em.ruoassa käyttämään kaupan chilejä. Tosin minulla on edellisestä sadosta vielä hieman chiliä kuivattuna! Njam njam!

Ja on se kiva kun nyt meillä kummallakin on Minnan kanssa vapaa viikonloppu. Viime aikoina olen ollut niin pirun väsynyt että olen ollut jo unten mailla hänen saapuessaan töistä, joten emme juurikaan ole toisiamme nähneet. Nyt sitten vain pussaillaan ja ahmitaan herkkuruokaa!

Sunnuntaina sitten taas visallaan Kantiksessa tietojen määrästä perinteisessä tietovisassa! kaikki mukaan kello 14!

( Päivitys: 14.11 maatamme kohtaa Suuri Ilo! Minulla on silloin syntymäpäivät ja anopillani myös. Silloin pitäisi mennä joukolla syömään jonnekin ulos. Nyt on ongelmana ettemme keksi mitään hyvää ruokailupaikkaa! Jos siis tiedät pääkaupungissamme jonkun oikein mainion ravintolan josta saa hyvää ruokaa, kerropa se minullekin! Vieraita tulee tuollaiset 20 henkeä ja perushyvä ruoka on toiveena! Ilmoitathan? )

Rakkautta on ahmia yhdessä masun täydeltä maukasta chili con carnea!

-Nauri


Alkoholiasiaa!

syyskuu 23, 2008

Niinhän siinä kävi että sain roolin!
Vaikka olinkin siihen yhteen rooliin liian nuori niin toinen koekuvaus toikin sitten töitä! Huomenna kuvataan tietoisku ja minulle siitä annetaan päälärillinen rahaa! Raha on kiva asia koska saan viimeinkin maksettua velkani erinäisille omituisille ystävileni! Joten iloitse sinä hippi, sinä kustantaja ja sinäkin taksikuski! Rahaa on tulossa kunhan ne vain ensin kolahtavat tililleni!

Eilen olimme Sedu Koskisen saksalaistyylisessä juottolassa juhlimassa! Oli alkoholialan ammattilaisten juhlat, ja mehän Pirjon kanssa ponkaisimme tietenkin paikalle.
Makkaraa, hapankaalia ja maukkaita juomia! Kivaa oli. Pekka Jalava hauskuutti meitä komiikallaan ja oli hauska tavata vanhoja työkavereita vuosien takaa.
Juhlista siirryimme London Pubiin jossa Minna meitä odotteli. Paikalle oli eksynyt myös Joni ja Mari, ja juomiseksihan se meni. Varsinkin Joni ansioitui kantamalla pöytään toinen toistaan oudompia drinkkejä. Kiitti vaan kankkusesta!
Ja oli hauska sedun juhlissa keskustella saman alan ihmisten kanssa ja vaihtaa ajatuksia ja drinkkivinkkejä. Kertoilimme myös tarinoita työpaikoiltamme ja tulimme samaan tulokseen: Sanonta “asiakas on aina oikeassa” ei pidä paikkaansa. Asiakas on hädin tuskin ihminen! Ei vaiskaan. Asiakkaathan palkkani maksavat, mutta olisi kyllä suotavaa että ravintoloissa asioivat ihmiset koettaisivat ajatella tiskin takana työskenteleviä henkilöitä ihmisinä. Se että olen asiakaspalvelussa ei suinkaan tarkoita että olisin sylkykuppi!
Eräskin tuttu kertoi kuinka joku kanta-asiakas oli avannut piikin baariin, ja kun oli tullut maksun aika niin johan oli elämän nostanut! “Minulla ei ole mitään piikkiä! En maksa! Yrität varastaa rahani!” Justiinsa näin. Oli vielä meinannut kiinni käydä! Hei oikeasti: Älkää juoko viinaa jos se ei sovi teille!

Ja nyt sitten alkoi Pitkä Kuiva Kausi! En perhana anna alkoholin suutani kostutttaa aikoihin! Viime aikoina on mennyt sen verran vinhaa vauhtia että rauhoittumisen aika on koittanut!Ensi viikonlopun aion pitää vapaata ja vain maata armaani kainalossa! Alasti!

Nyt pitää alkaa soittelemaan kaikille tutuille josko joku suostuisi tekemään huomisen aamuvuoroni jotta pääsen kuvauksiin. Soon moro.

Rakkautta on juoda Sedu Koskisen kapakassa viinaa

-Nauri


Liian nuori makkaramestari!

syyskuu 22, 2008

Samperin samperi!
Perjantain sain sitten kuulla etetn saanut sitä roolia johon kävin koekuvauksissa, ja syynä siihen oli ikäni: Olen liian nuori siihen osaan!
Yleensä saan kuulla olevani liian vanha ihan mihin tahansa, mutta nyt sitten näin päin. Kiitos.
Kyllähän se harmitti mutta tuleehan noita rooleja….

Perjantaina ja lauantaina olin sitten Pub Petessä aamuvuorossa ja kivaa oli. On aina mukava huomata kuinka kanta-asiakaat ovat minua kaivanneet. Lauantaina Peteen saapui sitten myös miekkonen joka kertoi tulleensa ainoastaan katsomaan minkä näköinen heppu näitä blogeja kirjoittaa! Tapasin siis lukijani!
Olen aina yhtä hämmentynyt kun tapaan jonkun joka näitä vaatimattomia raapustuksiani jaksaa lukea! En edes ymmärrä kuinka he alun perin ovat tänne tiensä löytäneet! Tämäkin jannu sitten äityi kehumaan juttujani siihen malliin että melkein nolostuin. Kiitos sinulle. Pelastit päiväni!

Töitten jälkeen mentiin kultimussukkani Minnan kanssa Laiskaan Karhuun koska meitä siellä odotettiin. Paikalla olivat Jarmo, Tarzan ja Eija mutta Matti ja Tiina olivat jo poistuneet väsymyksen valtaamina. Olihan siellä Nikokin mutta hän istui nurkassa mököttämässä lehteä lukien emmekä halunneet häiritä häntä kun näytti siltä ettei seuraamme kaivattu.
Alkoholia sitten kuluikin muutama ämpärillinen ja joskus aamuyön tunteina saavuimme armaani kanssa kotiin vain hiukkasen horjuen.

Sunnuntaiaamu valkenikin sitten huonosti; vatsassa kiersi ja päässä pihisi. Kamala kankkunen! Iltapäivällä vedin kantiksessa tietovisan ja samalla nautin lasillisen tai pari. Visan jälkeen painuin Kallion pahamaineiseen kaupunginosaan tuttuja tapaamaan ja sieltä vielä Bar 99:n josta sitten kotiin kullan kainaloon.
Nyt on sitten taas kankkunen.
Kantiksessa muuten nämä kilpailijat ottavat homman melkoisen tosissaan. Viime kerralla olin esittänyt kysymyksen jossa oli ollut virhe. Nyt sitten sain siitä kuulla pitkin viikoa! Eräskin kilpailija oli koettanut ottaa selville puhelinnumeroni jotta olisi voinut soittaa minulle ja kertoa että olin tehnyt virheen. Ja eräs toinen tuli tapaamaan minua työpaikalleni ja asiasta valittamaan! Herranen aika! Hankkikaa elämä!

Kaikki lukijani varmasti tietävätkin että minulle matkailu on henki ja elämä. Tänään sain lukea lehdestä ilosanoman; Pietariin suuntautuvilta laivamatkoilta poistuu viisumipakko! Vuoden vaihteessa tuohon iki-ihanaan kaupunkiin voi sitten tehdä ex tempore-matkoja kun ennen on pitänyt hakea lähestystöstä viisumi viikkoja ennen aiottua matkaa.
Viimeksi olen käynyt Pietarissa joskus vuosituhannen alussa kun kilpailimme ystäväni Satun kanssa Far Out-ohjelmassa. Vietimme viikon tuossa kauniissa kylässä ja sitten maitojunalla kotiin. Mutta kaupungin kauneus oli lumonnut minut siinä määrin että päätin palata sinne vielä jonain päivänä. Ja nyt siihen siis aukeaa mahdollisuus! Laivalla sinne, pari yötä hotellissa ja samaa reittiä takaisin! Kerätään porukka ja lähdetään joukolla! Hii-o-hoi!

Ja juttelin tuossa erään asiakkaan kanssa lauantaina ja hän kertoi matkastaan Thaimaahan. He olivat tyttöystävänsä kanssa matkanneet maata ristiin rastiin parin kuukauden ajan ja matka oli ollut loistava. Hänen värikkäät kertomuksensa tuosta aasian helmestä saivat minut pauloihinsa ja päätinkin että talvella lähden sinne pariksi viikoksi! Lennot maksavat melkoisen paljon mutta siellä eläminen sitten on puoli-ilmaista. Saan veronlalautusta sen verran että tuo matka hoituu jo sillä! Koetin saada Jarmoa innostumaan asiasta ja tulemaan mukaani, mutta tuo tohtorismies väitti ettei hänen firmansa pärjää jos hän on poissa pari viikkoa. Kaikki kuulemma kaatuu ja iso joukko ihmisiä jää työttömiksi, Juuri näin ja hoh-hoijaaa!

Ja nyt kun olen iloinen digivideokameran omistaja, olisi aika väsätä taidetta! Nyt siis kaikki kirjoittamaan käsikirjoituksia lyhyisiin sketsityyppisiin elokuviin joita voisi sitten laittaa kaikelle kansalle esimerkiksi You Tubeen. Ja koska niistä tulee hillitön suksee niin joku televisioyhtiö ostaa ideamme ja pääsemme tekemään taidettamme valtakunnalliseen verkkoon ja lopuksi möyrimme mammonassa. Alasti!
Anna itselleni vuoden aikaa tulla rikkaaksi ja kuuluisaksi!

Tänään illalla sitten mennään Pirjon kanssa oktoberfesteille. Schönes Fräuleinissa on alkoholialan ammattilaisille juhlat joissa olut virtaa ja makkara maistuu! Sellaisia juhlia meikäläisen kaltaisen kolesterolipotilaan tulisi välttää viimeiseen saakka, mutta kun makkara on niin hyvää!
Saapa nähdä miten jätkän käy…

Rakkautta on humaltua yhdessä!

-Nauri


Ihana Ilta vähäpukeisten naisten kanssa!

syyskuu 18, 2008

Ensiksikin kiitos Heselle ja kumppaneille kannustavista kommenteista joita olette blogiini lähettäneet. Jos Tarzankin kykenee laihduttamisen vaatimaan mielenlujuuteen on sen onnistuttava minultakin! Ja Hese; Sinun massiivinen kilojen karistamisesi tulee olemaan majakkani pimeässä! Olet innostajani ja esikuvani!

Eilen olimme Kulttuuritalolla Ihana Ilta-tukitapahtumassa. Tapahtuman tarkoituksena oli kerätä varoja kehitysvammaisten Musiikityöpajan hyväksi. Näille muusikoille pitää hankkia asianmukaisia soittimia ja muuta kamaa. Luulen että jotain saatiin aikaankin kun Kultsa oli melkoisen täynnä hyvän asian ja hyvän musiikin ystäviä!

Ennen konsertin alkua odottelin juhlapaikan edessä ystäviäni Mattia ja Tiinaa joiden piti myös saapua paikalle, mutta eipä heitä näkynyt. Olisihan minun pitänyt tietää paremmin ja mennä katsomaan baarin puolelta. Pariskunta oli majoittunut sinne jo hyvissä ajoin ennen konserttia. Tietysti.
Olihan siellä vanha kaverini Kartsakin joka soittaa kehitysvammaisten jazz-triossa rumpuja. Väliajalla he sitten viihdyttivät juhlakansaa ja kaikilla oli niin mukavaa…
Näin myös lapsuuden ystäväni Mikan joka naljaili minulle TV-esiintymisistäni ja antoi niistä myös kritiikiä mutta sen annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minä TIEDÄN arvoni…

Ensin lavalle astuivat sympaattiset juontajat Sami ja Sanna ( muistaakseni ) jotka lyhyen alkupuheensa jälkeen antoivat estradin Iiro Rantalalle ja hänen uudelle orkesterilleen Iiro Rantala New Triolle.
Ensin kuuntelin sitä pianon pimputusta kauhun sekaisin tuntein kun en oikein tuosta taidemusiikista mitään tiedä, mutta sitten alkoivat muusikoiden taidot ja humoristinen ote työhönsä viemään mukanaan, ja ennen kuin käsitinkään jalkani rummutti lattiaa ja hymy valaisi kasvoni.
Trion nuorin jäsen, beatboxaaja Felix Zenger näytti tällekin vanhalle pierulle mitä nykymusiikilla on annettavanaan Kansanradion kuuntelijoille! Olen aina suhtautunut beatboxaajiin huvittuneen skeptisesti: Tuo mitään musiikkia ole! Nyt Felix kuitenkin omassa soolo-osuudessaan räjäytti tajunnan! Kuinka kukaan kykenee pelkällä suullaan saamaan aikaan koko bändin instrumentit ja laulamaan vielä siihen päälle! Ei ymmärrä sitä Katri-Helena Fan Clubin jäsen…

Iiro Rantala New Trion jälkeen lavalle astelikin sitten sellainen ktaravirtuoosi ettei paremmasta väliä! Petteri Sariola on tunnetumpi ulkomailla kuin synnyinmaassaan, mutta se tilanne tulee muuttumaan! Mies yhdistää musiikissaan kitaran soittoa ja stand up-komiikkaa loistavalla tavalla ja sitä oli ihanaa katsoa ja kuunnella! Kiitos siitä!
Yhden encorensa jälkeen Petteri sitten antoi tilaa Rajattomille, acappella-yhtyeelle. Yhden biisin hän tosin esitti myös heidän kanssaan.
Rajattomat esitti muutaman kappaleen joista varsinkin aikoinaan Suomea euroviisuissa edustanut La Dolce Vita paloi aivojeni pinnalle lähtemättömästi. Sitä koreografiaa en saa pois mielestäni! Vaikka haluaisinkin…

Ilta päättyi osaltamme siten että painuimme konsertin jälkeen Bar 99:n olusille Matin ja Tiinan kanssa. Istuskelimme pari tuntia mukavia rupatellen ja sitten olikin aika suunnata Nukku-Matin luo.
Konsertti oli kuitenkin aiheuttanut sen etten saanut unta vaan kieriskelin sängyssä muutaman tunnin kunnes vihdoin taju läksi.
Mutta yöuni jäi niin lyhyeksi että nyt väsyttää perhanasti! Ja töiden jälkeen pitää mennä koekuvaukseen. Mutta hyvinhän se menee kun olen niin hyvä ja komea!
Minnalle näytin käsikirjoitusta, ja hän osasi heti kiinnittää huomionsa tärkeisiin yksityiskohtiin: “Täällä lukee että siellä on vähäpukeisia naisia!”
Ja tämä luonnollisesti sanottiin kovastikin murhaavaan sävyyn.
Mitä sitä turhaan kannustamaan miestään ehkä koko uran tärkeimmässä koekuvauksessa jos lopullisessa TV-sarjassa on vähäpukeisia naisia!
Jumalani, Jumalani, mksi minut hylkäsit…..

Ja kauniiksi lopuksi haluan kertoa että nyt se sitten toteutuu minun vuosikymmeniä hautomani toive; Avaruusolennot ufoineen saapuvat meille näyttäytymään! Tämä iloinen tapahtuma on luvassa 14.10, ainakin jos uskomme Paranormaaliblogi.fi:ta ja miksemme uskoisi!
Lue vaikka itse:
http://paranormaaliblogi.wordpress.com/

Eipä tässä nyt sitten taas tämän kummempaa.
Muistakaa että rakkautta on näytellä vähäpukeisten naisten kanssa!

-Nauri


Kolesterolia ja homosaunoja!

syyskuu 17, 2008

Nyt se sitten selvisi tämä kauan minua askarruttanut asia: Minna ( se ihana ja söpö ) ei syö lainkaan päivisin vaan vasta illalla joskus kymmenen aikaan. Edes aamiasta ei tuo jumalatar suostu suuhunsa laittamaan. Olen jo vuosien ajan kummastellut kuinka hän ylipäätään pysyy jaloillaan kun ei mitään syö.
Iltasanomat sen minulle kertoi: Minna on muslimi! Luin juuri että muslimien ramadan päättyy 30.9 ja jutussa kerrottiin että ramadanin aikana muslimit eivät saa syödä tahi juoda lainkaan ennen auringonlaskua! Minna on siis supermuslimi jolla on koko elämän ajan kestävä ramada!
Nyt täytyy vain ottaa selville muslimien tavoista ja muista jutuista että voimme sovussa elää.
Hyvä että asia vihdoin selvisi!

Ja johan nyt on perkele!
Eilen kun koetin kotiini mennä armastani vastaanottamaan niin Mannerheimintie oli ihan tukossa ja raitiovaunu joutui kulkemaan kiertoreittiä Runeberginkadun kautta, ja se kesti ihan perhanan kauan!
Tänään sitten sain selville että siellä oli ollut mielenosoitus graffitien ystävät vastaan graffitien vihaajat!
Helsingin kaupungin projekti “StopTöhryille” on nyt sitten saanut joukon huolestuneita kansalaisia mellakoimaan ja vandalisoimaan!
Siis se että joku taho ( Helsingin Kaupunki ) sanoo että “älkää viittikö tuhria helvetin rumilla raapustuksilla meidän yhteistä omaisuuttamme” nostaa kansalaisliikkeen jonka mielestä kaikenlainen sotkeminen pitää nostaa taiteen asemaan! Että onhan se kumma kun ei saa vaikkapa pääkaupungin vuosisatoja vanhoja historiallisesti ja arkkitehtoonisesti arvokkaita rakennuksia maalata täyteen tageja ja pillun kuvia! Ja nämä samat imbesillit ja kevätkääryleet sitten osoittaessaan mieltään katsovat asiakseen heitellä kivillä ja pulloilla poliiseja sekä tuhria poliisien autoja ja kaikkia rakennuksia jotka nyt kohdalle sattuvat!
Ja kansanedustaja Paavo Arhinmäki näitä puupäitä sitten suojelemaan ja tukemaan! Saatana! Anna Arhinmäki avaimesi niin otan pari kaveria spray-maalien ja rähinätussien kanssa mukaan ja tullaan koristelemaan residenssisi taiteellisesti!
Nämä on niitä samoja ääliöitä jotka vaativat kansalaispalkkaa kun eivät halua tehdä mitään “paskaduunia”, eli eivät halua tehdä mitään! Rahaa ilman mitään velvollisuuksia! Juuri näin ystävät, juuri näin! Onhan se nyt kumma kun kaikki muut eivät ymmärrä että heidän tulee tehdä hieman pidempiä päiviä, ja mielellään kahdeksan päivää viikossa, jotta nämä aivonsa tuhoinneet idiootit saavat rauhassa istua kadun kulmassa ja paukuttaa rumpua ja piirrellä kusipäisiä kuvia joka perkeleen rakennukseen. Menisivät parturiin ja hakeutuisivat oikeisiin töihin!
Ja tämä on siis minun manifesteni ensi kunnallisvaaleihin: pitkätukat kuriin ja järjestykseen! Ja minulle paljon rahaa ja mainetta sekä kaikkea fantsua!

Niin kuin olenkin kertonut elämässäni on alkanut uusi aika. Nyt on vuosi nolla!
Lääjkärini kertoi että niin verenpaineessa kuin korkeissa kolesteroliarvoissa löytyy, joten on kai se pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Muuat kun ei mitään saisi syödä! Tai ainakaan mitään hyvää!
Tässä muutama pätkä kyynärän mittaisesta kohonneen kolesterolin hoito-ohjeesta:

“Kovaa rasvaa on eläinkunnan tuotteissa, eli lihassa, makkarassa ja maitotuotteissa, joiden runsas käyttö nostaa veren kolesterolipitoisuuksia. Jotkin ravintoaineet sisältävät runsaasti kolesterolia. Tällaisia ovat mm. kananmunan keltuainen, maksa, äyriäiset ja mäti sekä rasvaiset maitotuotteet. Näiden käyttöä tulisi rajoittaa ja suosia rasvattomia vaihtoehtoja.”

“Ruokavalion tulisi olla vähäsuolainen. Runsas suolan käyttö lisää verenpainetaudin riskiä ja korkea verenpaine taas on sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijä. Alkoholin käytön tulisi olla kohtuullista kaikilla, mutta erityisesti ylipainoisilla, verenpainepotilailla ja silloin, kun ns. triglyseridi-rasva-arvo on koholla.”

En minä toki vastusta terveitä elämäntapoja, pois se minusta. Mutta kun en tiedä onko minusta siihen.
Kyllähän se pistää ajattelemaan että oma isäni kuoli 52-vuotiaana ja velipoika vain 24-vuotiaana. Kummallakin oli ongelmia niin ylipainon kuin kohonneiden arvojen kanssa…
Minä haluan elää pidempään! Minulla on vielä nin paljon tehtävää ja maailmaa näkemättä!

Sain juuri äsken puhelinsoiton jossa minua pyydettiin taas erääsen koekuvaukseen. Tässä olisi kysymys sketsisarjasta ja suhteellisen isosta osasta siinä. Huomenna menen näyttäytymään!
Kauheasti minä niissä koekuvauksissa ramppaan, mutta kun tuloksia ei vain kuulu. Nytkin odotan että minulle soitettaisiin parista paikasta. No, kaipa ne jossain vaiheessa soittavat.

Erässä nimeltä mainitsemattomassa nettilehdessä oli melkoisen kiinnostava uutinen; Britanniassa epäillään että jos lapsille opetetaan koulussa suvaitsevaisuutta esimerkiksi seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan, on tuloksena että “Ala-asteiden luokista tehdään homosaunoja!”
Oletan ettei uutinen edusta Uuden Suomen linjaa vaan se on lainattu britannialaiselta uutistoimistolta, mutta kyllä oli hauska lukea juttuun liittyviä lukijoiden kommentteja.
Kyllä sitä ääliöitä näyttää löytyvän meidänkin maastamme.
Minun vaatimattoman mielipiteeni mukaan lapsille NIMENOMAAN tulee opettaa suvaitsevuutta kaikkia ihmisryhmiä kohtaan. Kyllähän sen näkee miten esimerkiksi rasismi nostaa päätään täällä meidän lintukodossammekin. Itse olen saanut sellaisen kotikasvatuksen että kaikki ihmiset ovat saman arvoisia rotuun, uskontoon, sukupuoleen tahi mihinkään vastaavaan katsomatta.
Jokainen ihminen on yksilö jota tulee kunnioittaa kunnes hän näyttää onko hän kunnioituksen arvoinen. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä että suvaitsevana ihmisenä en yksinkertaisesti voi suvaita suvaitsemattomuutta! Se kuulostaa paradoksilta, mutta on monen vuoden miettimisen ja pähkäilyn synnyttämä ajatuskulku.
Minullakin on ystäviä joiden puheessa vilisee “somppuja”, “manneja” ja “ruskean reiän ritareita”, ja se saa minut aina surulliseksi. Nämä ihmiset niputtavat esimerkiksi kaikki somalialaiset yhteen nippuun koska ovat joskus sattuneet lukemaan että joku somalialainen on tehnyt jotain Suomen lain kirjainta vastaan. Ei sitä rikosta tehnyt somalialainen vaan yksilö!
Itse en vain kykene ajattelemaan että koska mielestäni Timo T.A. MIkkonen on ääliö, niin kaikki suomalaiset ovat ääliöitä!
Saatat ihmetellä miten päädyimme tähän, mutta kyse on koko ajan samasta aiheesta eli suvaitsemattomuudesta.
Ja nyt siis britanniassa halutaan pistää pienet piltit ikkunattomaan koppiin josta he näkevät vain oman heteroseksuaalisen perheensä elämänmuodon! “Ei ole olemassa muuta totuutta kuin minun totuuteni!”
Ja siellä Amerikan ihmemaassakin tämä yksi varapresidenttiehdokas vastustaa jyrkästi esimerkiksi seksuaalivalistusta kouluissa! Olisihan se kamalaa että lapset tietäisivät suojaamattoman yhdynnan vaaroista ja osaisivat ehkäistä USA:ssa niin yleisiä teiniraskauksia! Ehkä hänen omassakin perhepiirissään olisi nyt toisenlainen meininki….Mutta suvaitsen hänetkin, vaan en hyväksy!
Lisää aiheesta voipi lukea täältä:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/35165-ala-asteiden-luokista-tehdaan-homosaunoja

( Päivitys: Huomasin juuri että tänne blogiini on tultu hakusanoilla “narsismi+luonnehäiriö”. Miten kummassa tietokone osasi ohjata juuri minun sivuilleni? )

Minua masentaa. Huomaako sen?

Rakkautta on provosoitua!

-Nauri


Ouluun ja takaisin!

syyskuu 16, 2008

Tässä sitä taas ollaan. Työpaikallani on kovin tylsää näin aamutuimaan joten minulla on aikaa kirjoitella tänne jotain sepustuksia.

Huomenna mennään Kulttuuritalolle Ihana Ilta-tukikonserttiin jonka tuotolla hankitaan kehitysvammaisten musiikkitaloon instrumentteja ja muuta sälää. Hyvä meininki! Minna ei ikävä kyllä työesteittensä vuoksi pääse musiikista nauttimaan, joten lahjoitankin hänen lippunsa jollekin toiselle musiikin ystävälle. Laitoinkin juuri tekstariviestsin eräälle ystävälleni joka saattaisi olla asiasta kiinnostunut.

Sitten ajateltiin mussukkani kanssa lähteä Ouluun.
Tiedän että suunnitelma kuulostaa oudolta, mutta kun veri vetää maailmalle! Minna on saanut työpaikaltaan lahjakortin jolla saapi yöpyä jossain heidän ketjunsa majoituslaitoksessa yhden yön ilmaiseksi! Olemme sellaisia lahjakortteja aiemminkin käyttäneet nin Turussa kuin Tampereellakin, ja kivaa on ollut!
Nyt siis ajattelimme suunnata askeleemme kauas eksoottiseen Ouluun saakka! Tosin pari muttaa on matkassa, ja niistä pienimpiä ei ole rahatilanteeni! Sain niin pienen palkan viimeksi että olen jo joutunut ottamaan päälärikaupalla kottia enkä tiedä onko minulla varaa matkustaa niin kauas. VR vaatii minulta moisesta huvista n.150 euroa, ja se on ryöstöä se! Sillä rahalla lentäisin ulkomaahan ja takaisin!
Muta Oulun matkaa puoltaa mutama seikka: Siellä toimii vanha ystäväni Pasi opettajan tehtävissä ja toinen heppuli pyörittää siellä jotain rokkibaaria! Olisihan se hauskaa tavata vanhoja tuttuja kaukana kotoa. Lisäksi äitini vietti tuossa kaupungissa nuoruutensa hurjat vuodet talvisodan aikana ja olen varma että häntä kiinnostaisi nähdä kuvia tuosta tienoosta nykypäivänä. Ei muuta kuin kamera ja Minna matkaan ja menoksi!
Muista laittaa sitä rahaa tililleni….

Minulla on aina tapana haalia itselleni ihan liikaa hommia. Nytkin siis pitäisi kirjoittaa santorinikirjaa, tätä blogia sekä käsikirjoitusta tulevaan mammuttispektaakkeliimme joka kuvataan varmaan talven aikana!
Ja lisäksi pitäisi tehdä töitäkin, opetella kameran käyttöä, tehdä koko ajan toinen toistaan parempia ruokia, siivota, tiskata, pestä pyykkiä ja huolehtia Minnan tarpeista pussaillen ja halaillen! Ei oikein tahdo aika riittää!
Joten jos blogin päivitys tulee olemaan nyt hieman harvempaa niin älkää ihmetelkö. Minä vain koetan ehtiä tehdä kaiken mikä minulle määrätty on….

Tänäänkin töiden jälkeen pitää mennä tapaamaan vanhaa tuttuani ravintola Milenkaan jossa hän toimii Ylimpänä Juomanlaskijana. Otin hänestä jokin aika sitten loistavan kuvan töittensä ääressä ja nyt haluan mennä sen hänelle juhlallisesti luovuttamaan. Ja kaipa sitä pitää samalla juoma tai kaksi nauttia…
Sieltä pitää rientää postiin jossa minua odottaa paketti. Kyseessa on postiennakkopaketti jota minulla ei ole ollut varaa lunastaa, ja nyt he aikovat sen laittaa takaisin lähettäjälle jos en sitä nouda, joten kai se on pakko. Mutta kun ei olisi varaa! Joten laita nyt sitä rahaa…..

Hitto kun ei vieläkään oile kuulunut mitään niistä parista koekuvauksesta joissa kävin. Meinaan vaan että ylimääräinen duuni olisi nyt poikaa kun laskuja vaan tippuu postiluukusta ja tili näyttää nollaa.
Toinen niistä jutuista kuvataan jo ensi viikolla joten luulisi että kohta saan kuulla tuomion. Pitäkää peukkuja!

Eilen muuten väsäsin sitä kaalipataa, ja kyllä tulikin herkkua! Pakkasesta löysin vielä puolukoitakin, joten herkkuhetki oli taattu!
Tässä ohje kaikessa lyhykäisyydessään:

1 keräkaali
2 sipulia
2 isoa porkkanaa
400 g jauhelihaa
n.2dl vahvaa lihalientä
2-3 rkl siirappia
Mustapippuria
Meiramia
1 Naurin chilipalko

Otetaan iso kattila ja sinne lorotetaan oliiviöljyä jonkin verran. Perään silputut porkkanat ja sipulit. Kuullotellaan hetki.
Sitten ruskistetaan jauheliha sipuleitten ja porkkanoitten kanssa.
Pieneksi silputtu kaali kehiin ja sekoitellaan kunnolla.
Kaadetaan kattilaan vahva lihaliemi ja lorotetaan päälle siirappia. Sekoitellaan voimallisesti.
Maustetaan meiramila ja pippurilla sekä Naurin kasvimaan nami-maiskis-chilillä.
Annetaan hautua kannen alla hiljaisella lämmöllä tunnin puolitoista.
Nautitaan puolukkasurvoksen kera tyytyväisenä myhäillen!

( Päivitys:
Hki-Oulu-Hki maksaa junalla lähes 150 euroa joten emme lähde vaan makaamme sen viikonlopun sylikkäin kultani kanssa.
Koekuvausten tulokset ei ole vieläkään tulleet!
Inuiitti kertoi kommentissaan miten saisin työkoneeni sisään rakennetun hiiren skulaamaan, mutta kun en saa! Jos luet tämän niin laita tarkemmat ohjeet! Painoin ensin “käynnistä” sitten “ohjauspaneeli” ja “hiiri”, mutta siihen sitten loppuikin osaaminen. Miten eteen päin? Kiitos jo etukäteen! )
( Päivitys 2: Kiitos Inuiitti! Hommahan toimii eri mallikkaasti! Tunnen kuin itsekin osaisin jotain! Tunnenko sinut? )

Eipä muuta!

Rakkautta on antaa Naurille paljon rahaa!

-Nauri


Lääkäri haukkuu läskiksi!

syyskuu 15, 2008

Alkoiko olla ikävä? Pyydän anteeksi että blogin päivittäminen on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin.
Viikonloppu meni ihan töitä tehden ja viinaa juoden, niin kuin yleensäkin. Lauantaina oli ystäväni ja vapaamuurariveljeni Tommin 40-vuotispäivät heidän Herttoniemen kartanossaan.
Tommin viehko vaimo Mia oli järjestänyt yllätyskekrit kullalleen, ja hyvin olikin järjestänyt.Paikalle olivat raahautuneet Tommin veljen lisäksi kaikenmoista sakkia. Entisiä työkavereita Peetu etunenässä ja kavereita vuosien takaa, ja olinhan siellä minäkin.
Minä jouduin poistumaan kuitenkin melko aikaisin koska armaani makasi kuumeessa kotona. Nyt Minna jo voi paremmin mutta oli hän aikas heikkona. Voi pientä…

Sunnuntaina sitten Kantikseen tietovisaa vetämään. Sunnuntai ja sunnuntai-joukkue voitti huimalla tuloksella: 25 oikein kolmestakymmenestä! Huh huh!
Visan jälkeen olikin sitten aika juoda ämpärikaupalla alkoholia. Minna liittyi myöhemmin seuraan ja mennä viipotimme pitkin Mannerheimintietä monissa juottoloissa poiketen. Bar 99:ssä oli töissä Liina ja hän katsoi sitten asiakseen haukkua minun blogini otsikossa olevaa kuvaa! Sanoi että näytän ihan puliukolta joka on nukahtanut aurinkoon!
Johan nyt on markkinat!
Minusta näytän ihan amerikkalaiselta filmitähdeltä, mutta otan toki kritiikin vastaan. Tosin pitkin hampain….

Ystäväni Jarmolla oli lauantaina melkoisen mielenkiintoinen päivä: hänellä oli tapaaminen Suomessa vierailevan New York Timesin päätoimittajan kanssa! Kyseinen heppu oli joskus vuosia sitten kirjoittanut kirjan kilpikonnasta ja Jarmo oli antanut jotain asiantuntijan apua kun hän nyt tietää noista otuksista kaiken tietämisen arvoisen.
Nyt tämä journalisti oli sitten saapunut tänne pohjolaan ja ilmoittanut halukkuutensa tavata Jarmon.
Joskus ihmettelen mistä haalin nämä kaikki oudot ihmiset ympärilleni…

Ostin sitten perjantaina videokameran! Ja digisellaisen! Sain sen edullisesti eräältä asiakkaaltani, ja nyt ei sitten muuta kuin taidetta tekemään!
Jarmo ja Tommi ilahtuivat kovasti ostoksestani ja aloimmekin heti hahmotella uutta taidepläjäystämme!
Kameran mukana tuli vieläpä editointiohjelma joten kykenen tekemään koko rainan alusyta loppuun kotonani!
Pitää ensiksi opetella masiinan käyttöä ja sitten vain kässäriä väsäämään. Kohta on You Tube täynnä outoa kohellusta! Ja onhan siellä jo nytkin monta omituista tekelettäni…
Ja tärkeintä tulevissa suurprojekteissa on se että MINÄ olen niissä pääosassa! Nyt siis kaikki kynät sauhuamaan ja käsikirjoituksia tekemään!

Äsken juuri henkilääkärini soitti ja haukkui lihavaksi!
Viime viikolla kävin laboratoriossa pissaamassa purkkiiin ja antamassa litratolkulla verta sitä janoaville. Nyt sitten tosiaan sain kuulla että olen lihava ja että liikuntaa pitää lisätä ja ruokavaliota noudattaa. Kolesteroliarvot ovat koholla ja sokeriarvot kanssa. Voi olla että tässä vielä diabetekseenkin sairastutaan! Pissa-arvot kertovat että munuaisissa on jotain feelua ja kihti vaivaa, minkä jo tiesinkin.
Olen siis sairas ihminen!
No minähän olen pikkuhiljaa tässä elämäntapojani muuttanutkin. Kävelen ja pyöräilen paljon ja kasviksia ahmin hullun lailla. Mutta kun ei se paino vain putoa! Jos nyt sitten lopettaisi sen alkoholin käytönkin….

Tänään olisi tarkoitus laittaa omalle kullalleni kaalilaatikkoa tai -pataa. Mutta kun ei millään jaksaisi….
Minna saapuu töistä vasta kymmenen maissa illalla ja odottaa saavansa namiruokaa, joten kaipa se on pakko väsätä.

En nyt jaksa tämän kummempaa kirjoittaa. Palataan huomenna asiaan.
Tässä työpisteeni läppärissä on muuten kummallinen vika: tässä on sellainen sisäänrakennettu hiiri jota ohjaillaan sormenpäällä. Mutta kun se ei toimi! Kun avaan koneen niin aluksi kaikki tuntuu olevan kohdallaan, mutta sitten kun työpöytä avautuu kaikkine ohjelmineen niin eipä toimi hiiri enää! Jo on perkele!
Työtoverini opasti minua ohjaamaan kursoria ( tai mikä ihmeen nuoli se nyt onkaan! ) B-kirjaimen kohdalla olevalla punaisella napikalla, mutta se on tosi hankalaa!
Mikä avuksi!

Rakkaus tyttöön sokaisi minut!

-Nauri


Tietovisailua ja norjalaisia pizzan popsijoita!

syyskuu 11, 2008

Tieto lisää tuskaa!
Olimme eilen Matin kanssa Laiskassa Karhussa Tarzanin vetämässä tietovisassa, ja nyt on paha olo. Olin ajatellut että juon vain pari limua tahi korkeintaan yhden oluen, mutta suunnitelmiin tuli muutos.
Matti joi kohtuudella mutta minulla karkasi mopo käsistä ihan kokonaan. Tietovisassa pääsimme jaetulle kultasijalle, mutta lisäkysymysten jälkeen oli pakko tunnustaa että Teron ja Teemun dynaaminen duo oli tietäväisempi.
Join suruuni pari olutta lisää.
Minnakin tuli töittensä jälkeen ihmettelemään miehensä humalatilaa, mutta onneksi häntä vain nauratti eikä hän sen enempää asiasta huomauttanut.
Ja tänä aamuna olikin sitten koekuvaus erästä tietoiskua varten!
Väitin kuvaajalle että minulla on vain kamala flunssa, mutta luulen että valheeni paljastui viimeistään siinä vaiheessa kun minulle laitettiin mikrofonua takin lepeeseen ja hönkäilin vanhan viinan sulotuoksuja hepun naamalle.
Että tällaista nyt sitten meillä.
Toivon vilpittömästi että kun saan maanantaina laboratoriokokeiden tulpokset niin henkilääkärini ilmoittaa minulle että minun pitää lopettaa alkoholin käyttö tyystin! Se on luultavasti ainoa keino jolla saan itseni kuriin. Tarvitsen jonkun auktoriteetin antamaan minulle mahtikäskyn!

Huomenna perjantaina ja lauantaina pitäisi sitten työskennellä Pub Petessä, ja se on kivaa se. Täytyy tunnustaa että aina välillä tulee suorastaan ikävä niitä kantapeikkoja joiden jutut ovat vuosien saatossa kyllä tulleet hyvinkin tutuiksi.
Mutta nyt en aio haalia itselleni liikaa töitä. Jossain vaiheessahan tein tuollaiset puolitoista kuukautta töitä putkeen, ja täytyy sanoa että aloin olla loppu. Siinä alkaa tulla univaikeuksia ja masennus nostaa päätään. Ei se raha saa olla terveyttä tärkeämpää!
Jos nyt saisin sen tietosiskukeikan niin siitä maksettaisiiin sen verran hyvin että voisi taas tehdä vaikka neljäpäiväistä työviikkoa jonkun aikaa.

Ystäväni Pelle kävi minua juuri moikkaamassa työpaikallani, ja hän kertoi hauskan tarinan muutaman vuoden takaa:
Pelle oli istunut iltaa Kallion pahamaineisessa Roskapankissa ja paikalle oli pyrähtänyt hänen vanha ystävänsä joka oli muuttanut Norjaan.
Nyt tuo miekkonen oli palannut muistelemaan nuoruuttaan entisille kotikulmilleen. Siinä he sitten istuskelivat ja norjan poika tilasi itselleen pizzan. Pelle tarkkaili tilannetta ja laittoi itselleen ylös mitä täytteitä hänen ystävänsä oli einekseensä tilannut.
Jossain vaiheessa sitten Pelle sai miehen osoitteen ja pyynnön tulla joskus käymään. Koskaan hän ei mennyt, mutta osoitteelle löytyi muuta käyttöä…
Kun oli kulunut muutama päivä miehen paluusta Norjaan marssi Pelle jälleen Roskapankkiin ja tilasi pizzan vuonojen maan pojan mielitäytteillä.
Hän vei lätyskän kotiinsa ja laittoi sen muutamaksi päiväksi jääkaappiin jonka jälkeen pizza oli kuivunut kovaksi.
Sitten hän pakkasi koko lätyn pehmustettuun postin isoon kirjekuoreen ja lähetti sen sitten ystävälleen Norjaan. Kyllä on mahtanut heppu olla kummissaan kun postiluukusta on tipahtanut valkosipulilta tuoksuva kuori!

Että tällaisia ystäviä minulla….

Rakkautta on juoda yhdessä viinaa!

-Nauri

( Päivitys: Blogini käyntimäärä on ylittänyt 60 000 käynnin rajapyykin. Kiitokset teille kaikille jotka kuukaudesta ja vuodesta toiseen jaksatte raapustuksiini tutustua! )