Eikö se loma pääty koskaan?

Olen minä varsinainen törppö!
Tänä aamuna riensin tuulen lailla työmaalleni aloittamaan loman jälkeisen raadannan. Iloisena laittelin siinä baaria kuntoon asiakkaita varten, ja tulin vilkaisseeksi työvuorolistaa; MINULLA ON VIELÄ TÄMÄ PÄIVÄ LOMAA!
Ensin harmistuin toden teolla, mutta sitten jo alkoi naurattaa: näinhän se Naurin elämän kuuluukin mennä. Kun edes joskus menisi joku homma ihan niin kuin pitääkin…
En ole tätä päivittänyt kun on ollut hieman ongelmia läppärini kanssa, mutta nyt näyttää siltä että homma toimii jälleen. Hyvä!

Kun palasime tiistaina Suurelta Suomalaiselta Ninja-matkalta ( kts. kuvat kuvaboxi.fi ja hakusana “nauri” ) me olimme sen verran poikki että vain makoilimme kotona kolme päivää. Välillä joku tuttu soitti ja pyyteli ulkoilemaan, mutta minä pysyin kovana enkä poistunut vaimoni viereltä.

Katselimme leffoja ja nautimme rakkautemme loisteesta.
Perjantaina alkoivat kuitenkin seinät kaatua päälle ja oli pakko tehdä jotain.
Lähdimme baariin.
Kävimme Pub Petessä yhdellä ja sitten Laikaan Karhuun jossa kohtasimmekin Matin ja Tiinan. Iloista jälleennäkemistä siivitimme alkoholin voimalla, ja siirryimme lopulta ravintola Bacchuksen terassille Meilahteen. Siellä sitten jonkin aikaa istuttuamme menimme kotiin.
Ei jaksa vanha enää entiseen malliin…

Lauantaina aamulla palasimme rikospaikalle, eli Bacchukseen. Oli Juhlallisen Tuliaisten vaihdon aika.
Matti ja Tiin a olivat lomailleet kolmisen viikkoa Espanjassa ja toivat tuliaisiksi ison pullollisen jotain paikallista likööriä. Pullo oli niin hieno ettemme ole sitä edes kehdanneet avata. Lisäksi sain siemeniä ensi kesän puutarhaani varten. Toisessa pussissa oli punaisen chilin siemeniä ja toisessa ei mitään. Huomasin nimittäin kotona että toisen pussin pohja oli kokonaan auki ja siemenet olivat lentäneet pesästään. Jossain välillä San Sebastian-Helsinki siis alkaa pian kasvaa melkoinen läjä vihreitä chilejä!

Me taas toimme tuolle mukavalle pariskunnalle suklaalta tuoksuvan hajukynttilän ja ison pullon yettiöljyä, joka varmaan sopii mainiosti noiden kulinaristien keittiöön.
Siinä sitten kiittelimme lahjoista puolin ja toisin ja nautimme muutaman oluen.

Sunnuntaina olikin aika juontaa Kantiksen tietovisa. Kivaa oli vaikka välillä älämölön taso ylittikin kaiken inhimilisen käsityskyvyn rajat. Voiton nappasi H2O-joukkue 22 pisteellä, ja hyvänä kakkosena UKK-akatemia 21 pisteellään.
Onnittelut heille ja kaikille osallistujille.

Äidilläni oli eilen 84-vuotispäivät ja koetin käydä häntä onnittelemassa. Nimenomaan koetin koska hän on jo niin raihnaisessa kunnossa ettei saanut oveaan auki ja jouduin onnittelemaan postiluukusta!
Alkaa pikkaisen kyrsiä!
Olen sitä mieltä että minun kuuluisi saada avain äitini asuntoon jotta voisin häntä käydä tervehtimässä aina halutessani, mutta kun soosiaaliviranomaiset ja muu rupusakki joka äitini etua “valvovat” eivät siihen suostu. Jo on saatana jos ei vanha rouva saa itse päättää kenellä hänen avaimensa on!
Täytynee laittaa iso pyörä pyörimään!

Asiasta harmistuneena painuin Kamppiin ostoksille. Olen huomannut että Kampin K-market on oivallinen ostospaika kaltaiselleni kotikokille, ja nytkin matkaani tarttui ranskalaista maalaisleipää ja maukkaita leikkeitä sekä possua sekä nautaa joista sitten valmistin lihapataa. Ongelmana oli vain se että innostuin sekoilemaan mausteiden kanssa hieman liikaa, ja Minna sanoi että saan syödä padan ihan itsekseni kun siitä tuli hieman tulista. Mutta se taas on Jarmon vika kun toi minulle Kiinasta liian tulista chilisoosia! Hyi sinua Jarmo!

Kampin edustallahan on mutten Henry’s bar jonka terassilla äkkäsin vanhan ystäväni Kallen vaimoineen ja poikineen. Istahdin heidän seuraansa yhdelle oluelle rupattelemaan mukavia. Kutsuivat minut ja Minnan luokseen viikonlopun viettoon, mutten tiedä uskallanko viedä nuorikkoani niin kauas… He asuvat Kivenlahdessa!
Espoo; onko sinne menemistä?

Tämän kummempia ei olekaan sitten sattunut.

Olkaapa kiltisti, ja muistakaa että jos tekee rakkauden chilipadasta liian tulista saa syödä sen yksin.

-Nauri

Ninja palaa kotiin

Sunnuntaina heräilin jo hyvissä ajoin koska tiesin anopin valmistavan minulle aamiasita, ja niinhän se olikin; pöytää koristivat kauniit kukkaset ja lautasellinen nami-puuroa. Oli leipää ja leikkelettä, tomaattia ja kurkkua, ja kaiken kruunasi hänen itsensä tekemä mustaherukkamehu.
Koetin ehdottaa että hän adoptoisi minut ja voisin jäädä hänen luokseen keittiön lämmöstä nauttimaan, mutta hän vain nauroi.
Luuli kai että vitsailin…

Minnakin saatiin jossain vaiheessa revittyä sängystä ja aamiainen tungettua hänen kurkustaan alas. Sitten oli aika lähteä sukuloimaan!
Kävelimme muutaman kilometrin Minnan mummon luokse. Mummo asuu viehättävässä pienessä rivitalon pätkässä edelleen yksin vaikka on täyttänyt jo 94 vuotta.
Olisinpa minäkin niin pitkäikäinen.

Joimme siinä mehua ja mussutimme pipareita kuunnellen isoäidin hauskoja tarinoita vuosikymmenten varrelta. Rouvalla äly pelaa täysillä vaikka ruumis on jo alkanut rapistua ja rollaattoria pitää käyttää. Mutta ihana ihminen joka tapauksessa!
Jouduimme Minnan kanssa jossain vaiheessa poistumaan koska meillä oli tehtävänämme eläviin kuviin meno.
Myöhemmin anoppini kertoi että mummo oli minua kovasti kehunuta, ja sanonut että “Minna se on löytänyt komian miehen”.
Otetaan nyt kuitenkin siis huomioon että hän on 94-vuotias nainen jonka toinen silmä on sokea ja ensi kuussa toisesta leikataan kaihi. Mutta lainatakseni häntä:”Vaik mie olen näin vanha ja puolisokea, niin kyl mie aina komian miehen tunnistan”!
Ja se komea olen MINÄ!

Me armaani kanssa sitten jolkotimme halki Vanhan Rauman elokuvateatterille joka ylväänä kantaa nimeä Iso-Hannu. Siellä meille näytettiin Johanna Vuoksenmaan ohjaama raina Toinen Jalka Haudasta jossa minulla on ilo ja kunnia näytellä AY-pomo Mauno Puskalaa.

Olin ennakolta saanut informaatiota että se esitettäisiin englanniksi dubattuna, mutta siinä olikin vain sen kieliset tekstit! Olisi niin ollut hauska nähdä millaisen näyttelijän he olivat minua dubbaamaan palkanneet!
Eikä kukaan edes pyytänyt nimmaria elokuvan jälkeen vaikka koetin pasteerata teatterin edessä siihen malliin että kaikki tunnistaisivat!

Taidepläjäyksen jälkeen sitten sydämeni valittu ilmoitti haluavansa näyttää minulle meren, ja sen rannalla lötköttävän leirintäalueen.
Suuntasimme siis Poroholmaan.
Mutta matka ei suinkaan ollut niin yksinkertainen kuin olin ounastellut. Minna toimi oppaana ja johdatti meidät aluksi aivan väärään suuntaan. Sitten monen mutkan kautta pääsimme lähelle määränpäätä, mutta vielä piti löytää lopullinen reitti. Siinä taasen auttoi paikallinen alkuasukas joka oli koiraansa kusettamassa. Hän sitten iloisesti rupatellen käveli kanssamme Poroholmaan, kun kerran kuitenkin piti koiran kanssa kävellä.
Ihmiset ovat joskus mukavia!

Oli ihanaa kävellä meren rannalla ja ihastella alueella olevia pitsihuviloita ja komeita veneitä. Hanhia oli käsittämätön lauma kaakattamassa ja aurinko porotti.
Me nautimme.

Istuskelimme siellä pitkään meren sieluja hivelevästä vaikutuksesta nauttien, kunnes olikin taas aika kävellä kohti kotia.
Matkalla aina välillä pydähdyimme nauttimaan virvokkeen ja taas jatkoimme. Jossain vaiheessa huomasimme paikallisen Sedulan, Onnelan.
Minna huuteli minua hiljentämään kun pingoin kuin Pekka Päivärinta tuota helvetinkoloa karkuun!

Kello alkoi jo olla sen verran paljon että painuimme takaisin anopin luo ja söimme nakkeja pontikkasinapilla. Kyseistä sinappia muuten meillä onkin kotona nyt kolme purkkia! Jos joskus jossain sitä näette, niin ostakaa!

Ilta meni rattoisasti ihan vain löhöillen, ja niinhän se loma pitääkin viettää!

Seuraavana päivänä, eli maanantaina etsimme Minnalle kampaajan. Hieman tuo kaunokainen pani vastaan, mutta me anopin kanssa ilmoitimme syvällä rintaäänellä että “nyt se on mentävä”.
Pitkin hampain suostui.
Minnan istuessa kaunistettavana me läksimme Liisa-anopin kanssa seikkailemaan.
Kävimme erilaisissa puodeissa ihmettelemässä kaikkea krääsää ja hän vei minut kirpputorille josta löysin hassuja tuliaisia kaverille, ja vähän itsellekin.

Koska jostain syystä naisilla aina kuluu aikaa tuohon kaunistautumiseen, oli meillä aikaa tutustua toisiimme. Anoppi kertoili omasta ja Rauman historiasta kun istuskelimme kahvilassa limonadilla. Tarjosi hän minulle pehmiksenkin!
Hän on lähes koko ikänsä asunut Raumalla, joten tietomäärä on melkoisen kattava.
Hän näytti minulle esimerkiksi vanhan kirkon rauniot ja kertoi kuinka kirkko oli joskus 1300-luvulla palanut perustuksiaan myöten.

Raumalaiset olivat sitten itkeskelleet kuinka hirveä työ olisi uusi rakentaa kunnes joku oli äkännyt että eihän uutta tarvitse rakentaa ; varastetaan fransiskaanimunkeilta niiden pytinki!
Näin olivat nuo muinaiset raumalaiset lähimmäisenrakkaudessaan tehneetkin, eli olivat häätäneet munkit pois ja ottaneet heidän mörskänsä haltuun!
Näin toimii todellinen kristitty!

Anoppia alkoi väsyttää ( seurani? ) ja hän meni kotiin meitä vartoamaan. Minä taas menin odottamaan armastani kampaajalta läheiselle terassille.
Ja sitten hän saapui!
Aurinko kimalteli hänen vaalennetuissa hiuksissaan tuulen leikkiessä niillä viekoittelevasti. Hän oli samalla kertaa tummentanut kumakarvansa ja silmäripsetkin, ja voin vakuutta etten konsanaan ole kauniimpaa näkyä nähnyt! Rakkauteni vain syveni entisestään!

Uuden pään kunniaksi kävimme juomassa Mustan Kissan Terassilla yhdet, ja sitten olikin aika tutustua vesitorniin.

Vesitornin näköalatasanne sijaitsee 66,5m korkeudella merenpinnasta, ja sieltä oli hienot näköajat koko Rauman yli.

Koska ninjakoulutukseni niin vaati, esitin muutamia akrobaattisia taistelukiikkeitä muiden turistien iloksi ja hämmennykseksi. Minnaa hävetti.

Tornilta sitten poistuessamme ilmoitin että suorin tie veisi metsän läpi. MInna koetti selittää asuneensa Raumalla ja tietävänsä ettei näin suinkaan ollut, mutta kun ninja ei kuuntele kuin sydämensä ääntä.
Olisi ehkä pitänyt kuunnella…


Lopulta sitten pääsimme sademetsästä monta kokemusta rikkaampana, ja monta pientä haavaa saaneina pois. Anopin luona katseltiin telsua kaalipataa ( njam ) mussuttaen, ja kaikilla oli kivaa.

Tiistaina olikin sitten aika päättää tämäkin julistusmatka.
Anoppi läksi johonkin kokoukseen ja me menimme hyvästelemään Vanhan Rauman. Torin laidalla ilmoitin halukkuuteni poiketa pienessä mukavassa Loren-kippolassa koska siellä oli seisova pöytä. Taas minua hieman varoiteltiin, mutta kun me ninjat nyt yksinkertaisesti emme muita kuuntele.
Tarjolla oli kermaista lohisoppaa, jota oli pakko syödä iso lautasellinen.
Myös porsaanleike perunamuusin kanssa oli oivallista, puhumattakaan pekoni-kinkkukiusauksesta punajuurisalaatilla. Loppusilauksen antoi iso keko pannukakkua mansikka hillolla.
Olin kuolla!
Huusin tuskasta kun lähdimme kävelemään. Join vielä palan painikkeeksi kupposen torilla sijaitsevassa Pystökaffessa, ja sitten oli vain käveltävä että ruoka laskeutuisi.

Ei meinannut laskeutua millään.
Pyörin Minnan perässä kun hän johdatti minut anoppilaan jossa lösähdin sohvalle ilmoitten etten kykene liikkumaan metriäkään.
Lähdimme sanoin tein kävellen linja-autoasemalle.
Anoppi katseli minua koko ajan huolissaan ja koetti saada minut laittamaan laukkuni hänen pyöränsä tarakalle, mutta minulla on ylpeyteni.

Onneksi pääsimme heti linjuriin istumaan. Vilkutimme anopille kiitokseksi ja hyvästiksi ja aloimme matkan kohti sivistystä.
Jossain vaiheessa matkaa Jussi Joneskin soitti, mutten oikein jaksanut puhua. Mahaan koski.
Helsinkiin kun saavuttiin niin heti Pub 99:n juomaan tuopilliset suomalaista olutta. Jo oli alkanutkin nuo ulkomaiden litkut hirvittää.

Kotona meitä odotti Ninja-Alf joka oli vartioinut uskollisesti kasvimaatani seikkailumme ajan.

Lösähdin puutarhaani ja huokaisin tyytyväisenä; olin kotona!

Ja muistathan että jos haluat katsella kuvakavalkadin seikkailultamme, mene kuvaboxi.fi ja hakusanaksi nimeni nauri. Sieltä löytyy muiden taidekansioiden lsiäksi myös Ninjakansio!

Rakkautta on uskoa kultimussukan varoituksia. Ninjuudesta huolimatta!

-Nauri

Nää on Suuret Suomalaiset Ninja-matkat!

Linjurimatka Tampereelta Raumalle meni mukavasti lueskellen ja maisemia katsellen. Näimme kaahatessamme halki Pispalan esimerkiksi vanhan puutalon jossa ystävilläni oli opiskelija-aikoinaan kommuuni, ja jossa pidimme sellaisia juhlia että niistä Tampere kohisee edelleen. Ehkä kerron niistä tuonnempana…

Viihdytimme kanssamatkustajia laulamalla vanhaa suomalaista iskelmää “Nää on suuret suomalaiset ninja-matkat…” mutta jouduimme sen yleisän pyynnöstä lopettamaan.
Sivistymättömät moukat!


Raumalla meitä oli vastassa Minnan äiti, maailman kivoin anoppi. Halausten jälkeen sitten vaelsimme halki Vanhan Rauman anopin asunnolle jossa yöpyisime seuraavat yöt.
Eräällä kadulla meitä vastaan käveli noin viisi ihmistä joka sai anopin toetamaan että kovasti on ihmisiä liikkeellä.
Jaa-a, minneköhän minut oli tuotu.

Anopin, kutsuttakoon häntä vaikkapa Liisaksi, asunto oli oikein mukava ja hämmentävän siisti. Hän on selvästi oikea siisteysintoilija, ja se saikin minut toteamaan että nyt on omena pudonnut TODELLA kauas puusta. Liisa nyökytteli tietävän näköisenä.
Purimme kassimme ja siirryimme ulkotiloihin kävelemään.

Huomasin ilokseni että kunniakseni oli Vanhassa Raumassa järjestetty elokuvafestivaali Blue Sea Filmfestival, ja se lämmitti sydäntä. Ohjelmalehtisestä luimme että festivaalin ohjelmistossa olisi myös minun tähdittämäni elokuva Toinen Jalka Haudasta, ja se esitettäisiin englanniksi dubattuna! Pakko nähdä!
Ja lauantaina puolelta päivin torilla olisi keskustelutilaisuus elokuvien tiimoilta, ja yksi keskustelijoista olisi elokuvaohjaaja Dome Karukoski!
Minulla on ollut ilo työskennellä kyseisen heebon kanssa, mutta parhaiten hän varmasti minut muistaa niistä lukuisista juhlista joissa olen humalapäissäni koettanut vongata häneltä töitä siihen malliin että hän on oikein joutunut hermostumaan.
Saisipa nähdä millaisen reaktion aiheuttaisin kun tulisi yleisökysymysten aika…

Liisa ei kauaa jaksanut meidän “nuorten” matkassa ja vetäytyi takaisin kämpille meitä varttoamaan, mikä ehkä oli hyväkin koska hänen suhtautumisensa ninja.matkailuun ei ollut kovin ymmärtäväinen. Kyllähän hän hymyili kun kerroimme matkamme teemasta, mutta kyllä silmistä näki että huolestuneisuus jälkikasvusta vain lisääntyi.

MIna vei minua sitten pitkin ja poikin.
Kävelimme varmaan kymmenen kilometriä aina välillä poiketen virvokkeita nauttimassa. Aluksi pidin edelleen kiinni alkoholittomasta kuuristani, mutta kuuma rauman ilma alkoi kostuttaa kurkkuani siihen malliin että oli pakko kokeilla miltä se olut maistuisi.
Se maistui oikein hyvältä.
Emme kuitenkaan sortuneet viinapirun uhreiksi, vaikkakin Mustan Kissan Terassilla se oli lähellä; paikka aiottiin pian sulkea talven ajaksi ja loput juomat myytiin ale-hintaan! Sama meininki oli Teatterinkin terassilla, mutta otimme kuitenkin vain yhdet sielläkin.

Takaisin anopin tykö menimme jo hyvissä ajoin, sillä senhän vaati jo kohteliaisuuskin. Siellä sitten juotiin kahvia pullaa ahmien ja raumalaisia jaarituksia kuunnellen.
Nastaa!

Nukuin yön melkoisen mukavasti, ainakin verrattuna muutamiin edellisiin.
Liisa-anoppi laittoi ison aamiaisen puuroineen kaikkineen. Muutenkin hän koko ajan passasi meitä niin että oikein hävetti.
Meillä tulikin koko vierailumme ajan kestänyt juoksukilpailu ja kinastelu siitä kuinka paljon suostun ottamaan palvelua vastaan ja siitä kuka esimerkiksi korjaa astait pöydästä tai maksaa kahvilassa pullakahvit.
Melko lailla tasapeli siitä tuli.

Minä lähdin aamutuimaan torille valmistautumaan kohtaamiseeni Domen kanssa. Sovimme Minnan kanssa että kohtaamme sitten siellä. Oli hauska kulkea halki kauniin kaunpungin yksin omissa ajatuksissani ja nauttia auringon paisteesta.
Torille saapuessani siellä soitti mainio nuorten poikien ja tyttöjen orkesteri. Vanhat coverit saivat jalan vippaamaan ja hymyn huulille. Bändin solisti oli sen näköinen neito että jos ääni pysyy hyvänä niin hänestä kuullaan vielä. Kovasti oli karismaa ja ulkonäköä!

Sitten oli elokuvaseminaarin aika. Paikalle oli saapunut kaikkia terojartteja ja elinaknihtilöitä mutta Dome loisti poissaolollan!
Konsanaan ei tuo filmimoguli paikalle tullut, ja tulinkin siihen tulokseen että hän oli saanut ennakkotietoa sapumisestani eikä yksinkertaisesti uskaltautunut torille! Pelkäsi minun alkavan jälleen suureen ääneen vaatia töitä meille komeille ja ihanille näyttelijöille!
Mammanpoika!

Asiasta harmistuneena menin läheiselle terassille, ja sieltähän löysinkin armaani! Olin ilmeisesti muistanut väärin missä meidän piti kohdata?
Juodessani tuoppiani äkkäsin yllätyksekseni läheisessä pöydässä tutun naaman!
Grazy-Make, stunt-ajajien päällikkö!
Olin aikoinaan tutustunut tuohon hassuun miekkoseen ystäväni Speden kautta. Make oli vasta aloittamassa uraansa ja tarvitsi esittelyvideoita, ja niitähän sitten teehtiin!
Minun taiteellisten lahjojeni ansiosta sitten hän alkoi saada enemmän ja enemmän töitä saavuttaen lopulta nykyisen asemansa Suomen parhaana stunt-ajajana!
Muistan kuinka kiersimme erilaisia tilaisuuksia esiintymässä; Make ajeli palavien bussien läpi ja hyppeli autojen yli minun kuvatessani. Niistä matkoista saisi aikaan melkoisen kirjan…
Ja siinä hän nyt oli, saman näköisenä kuin puolitoista vuosikymmentä aiemmin!
Make kertoili elämästään ja tarjosi oluen sekä esitteli minut perheelleen, mutt kauaa en voinut rupatella kun taas piti mennä.

Menimme paikalliseen Prismaan ja ostimme minulle sieltä ninja-jalkineet koska olin nähnyt näyn uusien kenkien tarpeellisuudesta. Ja koska toisesta oli korko melkein irti…

Sitten vain kuljeskelimme ennen kuin tapasimme anopin. Me menimme syömään!
Olin kuullut paikallisesta kansallisruoasta, lapskoussista, ja sitä piti saamani.
Ravintolassa tarjoilija pahoitteli että lapskoussia saa ainoastaan perjantaisin ja nyt oli lauantai, mutta että hän voisi kokilta kysäistä. Pian hän palasi ja ilmoitti että perjantailta oli jäänyt sitä hieman, ja että saisin sen kyllä.
Riemua!

“Lapskoussi (saks. labskaus, ruots. lapskojs, norj. lapskaus), “sekasotku”, on etenkin Saksassa ja Skandinaviassa suosittu ruokalaji, joka on tehty halvasta keitetystä tai paistetusta naudanlihasta ja perunasta. Ainekset leikataan kuutioiksi, niihin lisätään suolaa ja pippuria, ja ne keitetään yhdeksi keitokseksi, kunnes niistä muodostuu vankka muhennos tai puuromainen seos. Ruokalaji voi sisältää myös porkkanaa, lanttua ja sipulia. Ruokalaji tarjoillaan yleensä leivän kera.”
( lainaus Wikipedia )

Ruoka osoittautui sellaiseksi herkuksi että päätin valmistaa sitä heti kotiin päästyäni!
Vaikka annos näytti omituiselta tuoden mieleen lähinnä lehmän ulosteen, oli maku aivan mainio. Ja kuinka täyttävää se olikaan!
Kun lautanen laskettiin eteeni ajattelin ettei tuosta nyt täyty viisvuotias lapsikaan, mutta syötyäni olin toisissa aatoksissa; seuraavat pari tuntia joutui Minna äiteineen kuuntelemaan jatkuvaa valitustani kun vatsa oli liian täynnä ja vaikea liikkuakin oli…
Kun anoppi oli hakemassa jälkiruokakahvia minä tilasin ovelasti laskun, ja kyllä oli täti harmissaan kun ei ollut saanut maksaa!
Olin voittanut yhden erän!

Kävimme vielä juomassa juomat ( minä otin vettä kun muu ei mahtunut ) ja sitten Liisa lähti omille asioilleen meidän jäädessä kylille roikkumaan, niin kuin nykynuorilla on tapana.
Muutaman tunnin kuluttua saatoin jo nauttia pari siideriäkin!

Jossain vaiheessä hoksasin että Raumallahan pelattiin Rock-futista ja yhtenä joukkueista oli FC Tavastia. Joukkueessa pelaa lukuisia tuttujani ja laitoinkin heille tekstaria mahdollisista jälkipeleistä jollain terassilla.
Koskaan en saanut vastausta…
Kiitti vaan, kundit!

Kun olimme jo kämpille matkalla meidät yllätti rankkasade!
Koska olin tapani mukaan pukeutunut sään vaatimalla tavalla, eli T-paitaan ja farkkuihin, meidän oli pakko suojautua sateelta jonnekin.
Eli siis Outolintu karaoke-baariin!
Mesta oli pullollaan rock-futareita Tamperrelta ja meno oli sen mukainen. Heidän hoilotustaan ei kyennyt kuuntelemaan, ja sateesta huolimatta joimme oluemme terassilla päivänvarjon alla.

Väsymys oli kuitenkin isompi voima kuin sateenpelko, joten talsimme halki kauniin kostean Rauman anopin höyryävien teekupposten äärelle.

Sitä voivottelua ja paapomista.
Saimme kuulla kunniamme kun olimme lähteneet ilman sateenvarjoa ja takkeja liikkelle, mutta kun aamulla oli aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta! Mutta meidän olisi kuulemma pitänyt varautua.
Noita anoppeja…

Siinä sitten vain katselimme telkkaria ennen kuin Nukkumatti vetäisi täystyrmäyksen ja oli pakko painua unten maille.

Miten fanilaumat ottavat filmitähden vastaan festivaaleilla?
Löytyykö ystäville tuliaisia?
Mitä näkyykään vesitornin laelta?
MItä tapahtuu sankarittaren päälle?
Kuka kehuu sankariamme komeaksi?
Miksi?

Hermoja riipivä jatko seuraavassa blogissa!

Rakkauden lapskoussi on täynnä vaikka mitä!

-Nauri

Ihmeparantuminen!

Tampereen aamu aukeni kirkkaassa auringonpaisteessa ja vähemmän kirkkaassa olossa. Koska olen kuitenkin tietoinen siitä että ihminen, ninjakin, tarvitsee ruokaa kipitin aamutuimaan hotellin ravintolaan aamiaiselle. Samahan se kun ei nukkumaankaan pysty.

Aamiaispöydässä oli mustaa makkaraa!
Sitä riemua kun sai ahmia masunsa täyteen tuota mäkihyppymestarin vaimon perheen valmistamaa namimaiskista! Tyytyväisenä ahmin sitä sitten rasvan valuessa leualleni sen verran että painuin samoin tein oksentamaan!
Olisi ehkä kannattanut ajatella että jos on vatsataudissa, ei tuo raskas Suomen Sydäntautiliiton suosittelema herkku ehkä sovi…
Ei opinut.
Viimeisillä voimillani kapusin takaisin huoneeseen ja kaaduin sänkyyn voivottelemaan. Minnakin heräsi ja soimasi minua ajattelemattomuudestani. No mutku se on hyvää!
Siinä vielä sitten muutama tunti maattiin ja sairastettiin, jonka jälkeen ilmoitin olevani valmis kylille. Vaikka sairaana!

Kävelimme pitkin ja poikin kaupunkia aina välillä pistäytyen pikku oksennuksella tai muilla tarpeilla. MInna koko ajan katseli minua kasvava huoli silmistä loistaen, mutten antanut sen häiritä. Ei lomaa voi hotellihuoneessakaan viettää!


Joskus iltapäivällä minua alkoi taas huikoa ja ehdotin että menemme Tammelan torille. Sieltähän saisi mustaa makkaraa!
Armaani huudotkaan eivät pysäyttäneet ninjaa jolla jo suussa (oksennuksen lisäksi ) maistui musta kulta!
Mutta perhana!
Tammelan torin makkarakioskit olivat jo kiinni! Mesta oli sulkeutunut jo kahdelta! Vääryys!
Onneksi torin laidalla oli grillikioski josta sain lihapiirakan mustalla makkaralla.
Hulluksi sanoi Minna.

Kävimme Telakan terassillakin. MInnan nauttiessa olutta minä ryystin jotain limpparia koska alkoholiin en ollut uskaltanut pariin päivään koskeakaan.
Sitten vain käveltiin ja pistäydyttiin aina jossain terassilla istahtamassa ja vessassa oksulla.
Kun pääsimme Paapan Kapakan edustalle ilmoitin että nyt on kiire! Juoksin vessaan ja ennätin juuri ja juuri ennen kuin olisin sotannut housuni ja kapakan lattian.
Olo ei ollut varsinaisesti kehuttava.

Ilmoitin pumpernikkelilleni että “nyt tämä ninja lähtee takaisin hotelliin”. Sain kuulla muutaman sanasen siitä kuinka älykäs ihminen kuulemma hieman varoisi mustaa makkaraa kun masu ei toimi, mutta mitä naiset muka ninjojen anatomiasta tietävät!
Minna lähti ostamaan itselleen kenkiä ja minä painuin kaupan kautta hotelliin. Ostin huoneeseen hieman maitoa ja jäätelöä sekä piimää. Maitotuotteet ja ninjan vatsa ovat kavereita!

Myöhemmin Minna saapui sitten. Hän oli käynyt jossain syömässä ja nauttimassa virvokkeita, mikä on aivan oikein. Jos toinen on kipeä ei toisen tarvitse kärsiä!
Siinähän sekin ilta meni hotellihuoneessa telkkaria katsellen ja vessanpyttyyn tuijotellen.

Odotin aamua suurella pelolla, mutta vihdoin oli Jahve kääntänyt kasvonsa puoleeni ja parantanut minut!
Oloni oli lähes normaali, ja aamiaisella syömäni mustat makkarat ( olen peloton ninja ) pysyivät sisälläni siihen asti kunnes oli normaali aika häipyä.
Olin onnellinen!
Tottakai univelka ja jatkuva vessassa juoksu oli vienyt veronsa, mutta enää ei ollut niin kamala olo koko ajan!
Olin valmis uusiin seikkailuihin!

Kun olin saanut Minnan suudeltua hereille ilmoitin että seuraava kohteemme olisi kuuma ja eksoottinen Rauma!
Olisi aika tavata anoppiakin tällä reissulla!
Kultani hoitaessa aamutoimiaan minä menin hotellimme alabaariin häntä odottamaan. Isuskelin ja leikin läppärilläni juoden monikansallista amerikkalaista kasvisuutejuomaa.
Aurinko paistoi ja elämä hymyili.

Linja-autoasemalle marssittiin ja liput ostettiin.

Mukanamme meillä matkalla oli vain yksi iso kassi Minnan käsilaukun lisäksi, ja tottakai minä kannoin isoa ja painavaa laukkua. Asemalla sitten ilmoitin että menen ostamaan muutaman sadan metrin päässä olevasta kaupasta matkaevääksi limpparia. Minna sanoi tulevansa mukaan.
Kesti tovin että sain hänet ymmärtämään että olisi paljon järkevämpää hänen odottaa minua kantamusten kanssa kuin raahata helteessä kymmeniä kilioja painavaa laukkua. Siis minun olisi sitä pitänyt raahata…
Naisten logiikka on käsittämätön!
Edellä mainitun outouden lisäksi en koskaan ole voinut käsittää näitäkään:
Kun ollaan lähdössä baarista ja vaimo on juonut juomansa ennen miestä loppuun, hän odottaa siihen sakka että mieskin on juonut ja ilmoittaa lähtevänsä vessaan. Sitä ei siis voi käydä siellä sillä välin kun mies juo juomansa loppuun?
Tai kun ollaan lähdössä kotoa johonkin tilaisuuteen päätetään juoda vaikka kahvit. Mutta sillä välin kun kahvi valuu on täysin mahdotonta pukea päälleen ja käydä vessassa tarpeillaan?
Onko tämä vessarituaali jotenkin pyhä? Ja minkä ihmeen takia naiset eivät osaa käydä ravintolan vessoissa yksin? Pelkäävätkö että huuhdellessa joutuvat imuun ja tarvitsevat auttavaa kättä vetämään heidät takaisin ihmisten ilmoille?
En nyt missään tapauksessa yleistä, puhun vai niistä muutamista naisista joita olen elämäni varrella tavannut. Ja joukkoon toki mahtuu ihan normaaleitakin yksilöitä!

Joka tapauksessa hyppäsimme onnikkaan ja aloitimme matkan kohti Raumaa.

Miten menee anopin kohtaaminen? Mitä on lapskoussi? Kenet Nauri kohtaakaan Rauman torilla? Miten Naurin elokuvat liittyvät Vanhaan Raumaan?
Jännittävä jatko seuraavassa blogissa!
Ja muista käydä kuvaboxi.fi-osoitteessa! Hakusana “nauri” ja löytyy läjittäin kansioita, mukana myös joka päivä täydentyvä kansio tästä ninja-matkasta!

Ja loppukevennykseksi kivaa ninja-musaa:

http://www.youtube.com/watch?v=Q_8pM1xccrk

Lainatakseni ystävääni Ollia; “On se Minna vaan urhea nainen!”

-Nauri, nöyrin palvelijanne

Pikku ninja sairastaa…

Jatkuupi jälleen…
Minna tilasi siis yöllä pari jättimäistä hampurilaista ranskalaisineen huoneeseemme, mutta ovelana naisena tiesi etten kykene kuitenkaan syömään ja hän kaiken ahmia sai.
Mihin hittoon tuo gasellin vartaloinen jumalatar sen kaiken oikein laittaa?

Yö meni sitten ihan kamalan huonosti vessaan tutustuen, eikä aamu todellakaan valjennut kauniina. Taivaalta satoi vettä kaatamalla kuin juhlistaakseen kamalaa vatsatautiani!
Vaikka olo oli kamala oli silti pakko lähteä kylille kun huone ahdisti. MInna nukkui lapsen unta kun minä maleksin sateessa kohti keskustaa ja apoteekkia josta rohtoa saisi.
Onneksi alkuasukkaat minua opastivat sillä en konsanaan olisi sitä itse löytänyt.
Yleensä kun minulla on vatsa kipiänä niin maitotuotteet auttavat. Joten marssin siis rankkasateessa McDonaldsiin nauttimaan pirtelön. Tai niin minä luulin, mutta heidän pirtelömasiinansa oli tietenkin rikki.
Mistä Jumala minua oikein rankaisee?

Lopulta palasin sitten hotellille kultimussukkani herättämään.
Siellä hän tuhisi peiton alla tietämättömänä tuhansista tuskista joista kärsin.
Hänen oli aika tietää!
Repäisin peiton hänen yltään ja aloin ovalla äänellä valittaa. MInna tottakai huolestui melkoisesti, mutta huomautti kuitenkin viisaasti että minun olisi parempi pitää suuni soukemmalla jos en haluaisi hänen menettävän malttiaan. Mutta kun kipeenä haluaa sääliä? Minne katosi rakkaus?

Sitten hän maltillisesti selitti minulle ettei HÄNEN tarvitse kuunnella kun vingun kuin pikkuvauva.
Miten niin?

Lopulta hän sai minut käsittämään että olisi aika pakata ja suunnata rautatieasemalle jos haluaisimme päästä Tampereelle.
Miksi? MInä olisin vain halunnut valittaa, mutta perhesovun saavuttamiseksi suostuin pitkin hampain pakkaamaan vaikka minun mielestäni kipeänä ei tarvitsisi.

Juna-asema löytyi sitten yrityksen ja erehdyksen kautta. Eräs kanta-astuja sanoi että pitää mennä Hallituskatua ja sitten ison kadun yli. Luulin että hän tarkoitti että pitää ylittää joku isoista kaduista tyyliin Mannerheimintie, mutta kadun nimi olikin Isokatu. Vain Oulussa…

Päätin että jotain on syötävä ja kävin jostain kahvilasta ostamassa sämpylän.
Töissä oli kesäharjoittelija!
Miten helvetissä joku saa yhden sämpylän ottamiseen vitriinistä kulumaan viisi minuuttia? Ja toisen sitten rahastamiseen?
Koska olin sairauden runtelema, olin myös kiukkuinen kuin ampiainen. Oli lähellä etten alkanut huutamaan solvauksia tuolle viattomalle pikkutytölle, mutta sain itseni hillittyä juuri ja juuri.

Junamatka oli pitkä ja kamala minun vapistessani kuumehoureisena ja Minnan juostessa ravintolavaunussa sekä tupakalla. Itse en kyennyt kumpaakaan vaan keskityin siihen etten oksentaisi edessa istuvan niskaan.
Nukkumaankan ei kyennyt eikä läppäri toiminut.
Voi minua kurjaa ninjaa!

Vihdoin savuimme Tampereelle ja suuntasimme kohti hotelliani. Ovelina hämäläisinä olivat sitten siirtäneet majapaikkamme pois omalta paikaltaan, ja taas jouduimme kääntymään ystävällisten paikallisten puoleen jotka kertoivat ettei hotelli Tammer ole koskaan sijainnutkaan luulemallamme paikalla, vaan muutaman sadan metrin päässä entisen Finnlaysonin tehtaan vieressä.
Löysimme paikan ja hienoksi havaitsimme.
Hotelli Tammer on hienoin hotelli jossa olen koskaan Suomessa yöpynyt. Se rakennettiin v.1929 ja on nyt remontoitu entiseen loistoonsa. Siellä voi aistia mannerheimin, F.E.Sillanpään ja monien muiden siellä asustaneiden hengen.

Ystäväni Risto ja Jari ilmoittivat odottavansa meitä hotellimme viereisen ravintolan, Jack the Rooster, terassilla. Sinnehän me sitten könysimme vaikka olo olisi vaatinutkin lepoa.
Siellähän nämä herrasmiehet sitten istuskelivatkin.
Herätin hilpeyttä tilaamalla ison cokiksen, mutta kun he hetken olivat tutkailleet isoja mustia pusseja silmieni alla ja huomanneet kuinka hikoilen ja vapisen, ymmärsivät ettei nyt kaikki ole kohdallaan.
Ilmoitin kuitenkin että koska tapaan heitä vain kerran parissa vuodessa niin nyt ei itkettäisi vaan rupateltaisiin mukavia ja nautittaisiin iloisesta illasta. Hieman he suhtautuivat kummeksuen retkemme ninja-teemaan, mutta en antanut sen häiritä.
Risto sitten hoitikin sen rupattelemisen.
Kaveri vain höpötti ja höpötti aivan taukoamatta vaivautumatta lainkaan kuunteleman olisiko jollain toisella ehkä myös jotain sanottavaa.
Sain syvällisen perehdyttämisen hänen ystäviinsä ( joita en siis tunne ), Tampereen historiaan, hänen remonttiinsa ja siellä työskennelleisiin ihmisiin, Italian 30-40 luvun fasismiin sekä maailmankaikkeuteen ja ihan kaikkeen.
Hullu!

Muistin toki että Risto on puhelias kaveri, varsinkin parin oluen jälkeen, mutta Herranen aika… Välillä oli sanottava “turpa kiinni” jotta sai edes yhden lauseen väliin laitettua!
Jotenkin sain heitettyä hänen monologinsa väliin ehdotuksen siirtymisestä Tillikan pyttipannun ääreen. Risto ei tainnut kuulla koko ehdotusta mutta seurasi kun lähdimme. Ja puhui taukoamatta!
Tillikassa sitten Minna tilasi pyttiksen ja minä paistetut silakat poiken tyytyessä oluisiin. Ja Risto sekavaan horinaansa!

Silakat maistuivat kovastikin makoisilta, mutta niinhän siinä kävi että alkoi kamala olo taas nostaa päätään ja olin lähellä pyörtyä. Minun oli pakko ilmoittaa pöytäseurueellemme poistuvani takaisin hotelliin. Risto tuskin jorinaltaan ymmärsi ilmoitustani. MInna jäi heidän seuraansa ja minä vaapuin hotelliin ja kaaduin sänkyyn.
Olisiko huomenna parempi?

Miten käy mustan makkaran ystävän? Löytyykö sitä? Miten toimii sankari-ninjamme vatsa vastaisuudessa?

Lue seuraava blogi niin tiedät!

Rakkauden vatsa on suuri ja välillä kipiä

-Nauri

Zen ja sekoilun taito

Jatkakaamme edellisestä kirjoituksesta;
Ensimmäisenä iltana Oulussa menimme aikaisin nukkumaan koska edellinen viikonloppu väsytti meitä kovin.
Ostimme paikallisesta snagarilta mukaan läjän ruokaa ja katselimme telkkaria.
Kivaahan se oli.

Minna jäi aamulla nukkumaan kun minä painuin aamiaiselle joka osoittautui hienoksi ja maukkaaksi!
Siinä sitä sitten vain ahmittiin kaikenmoisia leikkeitä ja juustoja sekä prinssinakkeja. Pekonia oli paistettu liikaa mistä päätinkin tehdä valituksen välittömästi.
En kuitenkaan jaksanut.

Kävin myös torilla ihmettelemässä hulinaa ja kauppiaita joiden myyntiartikkelien käyttötarkoitus jäi kovin hämäräksi. Mjutta kivaahan siellä oli.
Kävin myös edellisenä päivänä löytämässämme Peppersissä ottmassa yhden oluen. Sitten jatkoin taas kävelyä.
Jossain vaiheessa vatsassani alkoi kiertää pahasti, ja olikin sekunneista kiinni että ehdin ajoissa erään ravintolan vessaan. Hikoilin ja vapisin kun kylmät väreet kulkivat poikki jumalaisen vartaloni. Mistä oli kysymys?

Painuin pian takaisin hotellille jossa vessa sijaitsi huoneessa eikä tarvitsisi pelätä että se olisi varattu juuri pahaan aikaan. Minna katseli huolissaan kun vapisin kauttaaltani ja juoksin vessassa tyhjentämässä vatsaani kummastakin päästä melkoisella vauhdilla.
Ensin ajattelin että kyseessä oli vain kamala kankkunen, mutta kun mikään ei auttanut ja nyt perjantaina vasta tunnen voimieni palanneen, on minun todettava että sain jonkun perhanan vatsaflunssan tai sikainfluenssan!
Jälkimmäinen saatttaakin olla totta, sillä oireet viittaaavat ainakin siihen suuntaan. Ja siaksihan ovat monet minua kutsuneetkin…
Hellukin kerran sanoi että “Nauri on aina päissään tai vatsataudissa”, ja kuinka oikeaksi hänen sanansa ovatkaan osoittautuneet!

MUtta koska oli loma oli pakko lähteä kaiken uhallakin Oulua tutkimaan. Onneksi joka kulmassa on joku baari tai karaoke-kuppila joten pääsin aina tarpeen tullen toilettiin. Ja niitä tarpeita oli melkoisesti!
Torilla pysähdyimme istahtamaan eikä aikaakaan kun joku paikallinen istahti viereen, sanoi “terve” ja alkoi horista Oulun Kärpistä ja veljensä Harrikasta. Enkä minä oikein osannut kummastakaan keskustella. Mutta ei se haitannut koska olimme jo huomanneetkin että Oululaiset ovat mukavaa porukkaa. Aina joku auttoi jos katsoi ettemme oikein turisteina tienneet minne olimme menossa tai sitten muuten vain liittyi seuraan ja alkoi rupatella mukavia.
Helsingissä jos menet tuntemattoman pöytään lupaa kysymättä, voit olla varma että sinua pidetään hulluna, humalaisena tahi jonain huijarina ja humpuukiukkona!
Kun olisivat pääkaupunkilaisetkin enemmän oululaisten kaltaisia…

Kiertelimme siis kaupunkia ja eräässä baarissa törmäsin vanhaan tuttuuni Helsingin yöstä; Mayaan! Tuo nuori neitonen on ehdottomasti Suomen parhaita naispuolisia blueslaulajia ja muutenkin hauska täti!
Sain selvile että hänellä on keikka Raumalla nyt viikonloppuna, ja sattumalta mekin olemme siellä silloin anoppilassa!
Täytyy varmaan käydä keikka tsekkaamassa…

Jossain vaiheessa Iiska liittyi seuraamme ja kävimme syömässä.
Se ei ollut viisas veto!

Kauaa ei tarvinnut aterian jälkeen ihmetellä kun taas alkoi vatsa kurnia ja murista. Ei muuta kuin hotellillejossa sama saatanan vapina jälleen alkoi, sekä vessassa juoksu.
Koska Minna ei ollut sairas hän läksi kylille ja minä jäin potemaan.
Kun hän saapui takaisin niin hän tilasi huonepalvelusta isot hampurilaiset!
Mitä?
Eikö hän nyt ollut oppinut etten voinut syödä yhtikäs mitään? Oliko kyseessä vain raaka pila sairaan kustannuksella?
MIten sankariemme matka taittuu kauas Tampereelle?
Kykeneekö Nauri tekemään yhtään mitään?
Kuka on Jari? Entä Risto?
Löytävätkä he kuuluisaa Tapolan Mustaa makkaraa?
Lue seuraava blogi ja kaikki selviää!

Rakkaus kaiken kestää. Vatsataudinkin!

-Nauri

Ninjan oppivuodet Oulussa

Ja täällä taas!
Anteeksi kovin etten ole ehtinyt/kyennyt päivittämään tätä blogia. Otin läppärini varta vasten sitä varten mukaani omalle, mutta kun se perkeleen Welhon mokkula toimii ihan miten sattuu. Siis jos toimii…
Meni sen kanssa aina hermo joten annoin sen kelliä laukussa mököttämässä.

Mutta sitten asiaan.
Vimme aikoina onkin sitten tapahtunut vaikka mitä!
Viime perjantaina olin ravintola Oljenkorressa kaverin 60-vuotispäivillä.
Humalassa.
Lauantaina Petessä ja Tavastialla kuuntelemassa rokkimusiikkia.
Humalassa.
Sunnuntaina Kantiksen tietovisassa ja sen jälkeen…
Humalassa!
Maanantaina ja tiistaina Oulussa.
Humalassa.

Mutta kerrotaanpa hieman yksityiskohtaisemmin. Perjantaina oli siis viimeinen työpäiväni ennen lomaa, ja kun se sitten vihdoin ja viimein päättyi suuntasin kulkuni kauas Arabiaan. Siellä ravintola Oljenkorressa oli porukkaa kuin pipoa enkä tuntenut juuri ketään päivänsankarin lisäksi. Olihan siellä kaiken maailman elokuvaohjaajia ja muuta taiteilijaa ( päivänsankari on elokuvaaja ) mutta olen kokemuksesta oppinut ettei kannata muutaman oluen jälkeen lähteä itseään kehumaan ja töitä ruinaamaan. Eivät oikein välitä sellaisesta vapaalla ollessaan.
Jaksoin siellä istuskella muutaman tunnin, mutta sitten oli aika painua kotiin muutaman kapakin kautta. Ei kyllä olisi kannattanut kun lauantaina olikin sitten melkoisen huono olo.
Mutta se oli vasta alkua!!!

Lauantai-illan laskiessa mailleen astuimme MInnan kanssa Pub Peten ovesta rokkihelvettiin! Paikalla oli asiakkaamme Aleksin läksiäiset hänen alkaessaan opiskelun Mikkelissä, ja tottakai siellä soitti hänen orkesterinsa Clean Shirts. Mutta kun tuo rokkimeininki ei sovi minulle…
Aina kun annan musiikin viedä niin alkoholia kuluu sellaisia määriä että niillä promilleilla eläisi pieni kiinalainen kylä vuoden tai kaksi!
Ja näinhän siinä taas kävi.
Kun sitten poistuimme Petestä oli alkoholi ottanut minusta tukevan niskalenkin, ja täytyykin tunnustaa että muistan tavanneeni paljon vanhoja kavereita mutta keskustelumme ovat häipyneet unholaan.
Luultavasti taas mokasin jotain sekavilla horinoillani.
Tavastialla esiintyi ystäväni Joey Luumäki orkesterinsa Tappajatomaatit kanssa, ja jos nyt oikein muistan niin kivaa oli ja bändi soitti mainiosti.
Esiintyi siellä sitten muitakin kuten esimerkiksi Kakkahätä -77 joka myös nauratti kovasti.

Sunnuntaina oli aivan kamala olo ja hyvä että sain tietovisan vedettyä.
Kaikkia nauratti tärisevä juontaja,mutta hyvin se loppujen lopuksi meni. UKK-akatemia voitti. Muistaakseni…
Edellisenä sunnuntaina oli Anne tuurannut minua visaemäntänä ja jättänyt tulokset henkilökunnalle joka taasen oli hävittänyt ne. Nyt onkin vaikea sanoa mikä joukkueista saa eniten pisteitä elokuuna aikana…? Toivotaan että ensi sunnuntaina henkilökunta on ajan tasalla ja säilyttää tulokset! Niin kerta!

Maanantaiaamuna kello soi joskus viiden maissa. Painoin sen kiinni ja jatkoin tyytyväisenä unta.
Äkkiä säpsähdin hereille ja tönin Minnankin ylös.
Me olimme myöhästyä lennoltamme! Kuinka kaltaiseni ninja voikaan olla noin huolimaton?
Kamalalla kiireellä heitimme laukkuumme vaatteita ja hygieniatuotteita ja rynnistimme ulos.
Jollain vallan merkillisellä konstilla me kuitenkin ehdimme lennolle ja oli aika huokjaista helpotuksesta.
Koetimme tilata alkoholia mutta lentoemäntä melkein nauroi ääneen ja kieltäytyi myymästä vedoten liian aikaiseen ajankohtaan. Eiköhän syy ollut lähinnä parista tomaatista joita myös silmikseni kutsutaan…

Lento meni lähinnä torkkuen, ja kahdeksan maissa saavuimme eksoottiseen Ouluun. Hengailimme jonkin aikaa lentoasemalla ja sitten hyppäsimme bussiin. Kuski lupasi ilmoittaa kun olisimme lähellä hotelliamme.
Ennen kuin saavuimme perille näimme viehättävän näköisen ravintolan jonka ohitettuamme ehdotin siellä pistäytymistä armaalleni.
Hänen mielestään ajatus oli typerä, edesvastuuton, järjetön ja kertoi liiankin selvästi alkavasta alkoholismistani.
Menimme siis siihen baariin.
Kuskimme tosin hieman ihmetteli kun hän kertoi meille että hotellimme oli sata metriä eteenpäin pysäkiltä, jolloin me kiitimme ja lähdimme vastakkaiseen suuntaan janon korventaessamme kurkkujamme.
Kapakki kantoi ylväänä nimeä Peppers ja toi minulle mieleen työpaikkani Pub Peten. Asiantunteva henkilökunta tunnisti krapulaisen ihmisen ja jo hetkisen päästä oloni olikin jo aivan toisenlainen. Kyllä se Jägermeister vaan on melkoinen taikajuoma!

Koska olo alkoi olla kohdallaan kävimme viskaamassa laukkumme hotelliin ja painuimme kylille.
Kävimme ihmettelemässä toria ja siellä seisovaa Toripoliisi-patsasta. Ostimme ystävällemme Pellelle muikkupiiraan ja pari karamelliä. Nämä sitten lähetimme hänelle postin välityksellä. Nauratti pelkkä ajatus siitä kun hän menee hakemaan postista haisevaa muikkupiirasta…
Sitten vain kierreltiin ja kirottiin sateista säätä.

Yksi syy Ouluun saapumiuselle oli se että halusin tavata pitkästä aikaa Helsingistä karanneen ystäväni Iiskan. Viimeksi olin kuullut hänen työskentelevän Lentävä Lautanen nimisessä baarissa, mutta kun sinne saavuimme saimme kuulla että työpaikka oli vaihtunut.
Eipä siinä mitään.
Kävelimme siis hänen uuteen baariinsa ja jälleen näkeminen oli lämmin ja kaunis. Sovimme terffit hänen kanssaan seuraavaksi päiväksi ja poistuimme Oulun neonvalojen loisteeseen.

Mitä sitten tapahtui? Joutuivatko sankarimme kommelluksiin? Kuka istahtaa heidän pöytäänsä kapakissa ja miksi alkuasukkaat ovat kiinnostuneita Naurin juomasta?
Kaikki tämä ja paljon muuta seuraavassa blogissa!

Rakkautta on ostaa muikkupiiras ystävälle

-Nauri

Ilkeitä lääkäreitä ja onnettomia visailijoita!

Täällä taas!
Keskiviikko meni ihan sumussa! Heti aamutuimaan painuin vanhoille kotikulmilleni Maunulaan hammaslääkäriin. Siellä ilkeä tohtorisetä sitten leikkasi minulta ikenet auki ja kiskoi hampaan suusta! Koska poden hammaslääkärifobiaa, en suostunut toimenpiteeseen ilman lääkitystä. Antoivat sitten diapamin!
Jouduin lääkkeen ottamisen jälkeen odottamaan tunnin, ja se aika menikin melkoisen sekavasti. Jälleen varmistui ettei minusta koskaan tule lääkkeiden väärinkäyttäjää! Olin sekaisin kuin seinäkello, mutta itse toimenpide vain nauratti. Ja niin nauratti kaiikki muukin koko loppupäivän! Tyynyliinatkin olivat aivan veressä kun seuraavana aamuna heräsin!
Lekurista painuin vielä Mechelininkadulle parturi-kampaamo leylaan ottamaan itselleni kesätukan! Nyt olenkin komea kuin Brad Pitt konsanaan! Leylaa varmaan kummastutti kun jorisin sekavia hänen käsittelyssään, mutta eihän hän voinut tietää että olen pamipäissäni. Hiukan hävettää…

Eilen sitten olin aamulla pari tuntia töissä ja sen jälkeen painuin Kaapelitehtaalle erään TV-visan kilpailijaksi.
Olin varma että voitan isoja rahoja, mutta ei sekään homma mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Mielestäni kysymykset olivat lievästi sanoen epätasaisia minun saadessa kaikki vaikeimmat kysymykset toisten kilpailijoiden vastatessa ihan akuankkakysymyksiin. Olettivat ilmeisesti että olen kovastikin viisas ja kaiken tiedän.
En tiennyt!
Toiset kilpailijat pääsivät jatkoon minun pudottuani häpeällisesti. Kerron sitten kun se tulee ulos. Jos kehtaan!

Koska minut oli häpäisty painuin oluelle. Sitä juomaa kuluikin sitten sen verran runsaasti että nyt on hieman hontelo olo.
Sattuuhan sitä.

Tänään minulla alkaa loma!
Kuudelta kun töistä pääsen nin ei tarvitse Peten suuntaan kusaistakaan pariin viikkoon! Jihuu ja rock!
Heti töistä painun suoraan ravintola Oljenkorteen juhlimaan erään ystäväni synttäreitä.

Huomenna taasen olisi tarkoitus aloittaa illanvietto Ankkurista jossa esiintyy stand up-koomikoita. Sen jälkeen Peteen (Tiedän! Ei pitänyt kusaistakaan… ) jossa esiintyy mainio rokkiorkesteri Clean Shirts. Vapaa pääsy! Kaikki mukaan!
Petestä suuntaankin sitten askeleeni kohti Tavastiaa jossa esiintyy Joey Luumäki & Tappajatomaatit, Kari Peitsamo sekä mainiosti nimetty orkesteri Kakkahätä -77!
Juuri näin se loma pitää aloittaa!
Sunnuntaina sitten onkin Kantiksen tietovisa klo 14.
Maanantaina sitten lennämme armaani kanssa kauas Ouluun ihmettelemään maalaisten touhuja. Sieltä saitten pikkuhiljaa etelään päin. Aiomme poiketa ainakin Turussa, Raumalla ja Tampereella. Otan läppärini mukaan jotta voin päivittää blogiani ja laittaa kuvia matkan varrelta!

Kuten varmaan huomattekin en ole nyt varsinaisessa kirjoituskunnossa. Masussa velloo ja kovasti väsyttää.
Seuraavalla kerralla sitten paremmin!

Rakkautta on antaa Naurin voittaa TV-visailussa!

-Nauri

Ninja mökkeilee osa 2

Koska me ninjat nukumme aina toinen silmä auki, en saanut kunnolla nukuttua ensimmäisenä yönä mökillä. Viiden aikaan olin jo tikkana pystyssä vaikka Nukkumatti oli tullut kylään vasta kahdelta yöllä.
Ei siis muuta kuin hiipiminen keittiöön ja salavoileipää tekemään. Vieraassa paikassa aina törmäilee, ja niinhän siinä kävi että onnistuin herättämään isäntäni Nutkun. Ei pahastuinut vaan jatkoi tyytyväisenä uniaan.

Koska nyt olin hereillä niin läksin tutustumaan tarkemmin aamuiseen maaseutuun.
Kostea usva verhosi tienoon ja nurmikko tuntui mukavalta paljaissa jalkapohjissani. Hiivin ( niin kuin ninjat aina liikkuvat ) läheiselle tielle ja ihastelin peltoa joka jatkui silmänkantamattomiin huojuen hiljalleen aamun vienossa tuulenvireessä.

Palasin takaisin mökille ja istuskelin kuistilla nauttien hiljaisuudesta jota kaupunkilaispoikana niin harvoin pääsen kokemaan.
Kaikki oli hyvin.
Sitten heräsi isäntäpariskuntani…
Kumpikin oli nukkunut sikeästi ja Saila alkoikin heti valmistamaan amiaista jonka sitten nautimme aurinkoterassilla. vahvaa teetä, kovaksi keitettyjä kananmunia, makkaraa ja kaikkea nannaa. Kyllä alkoi aamu maittavasti!

Kun ravinnontarve oli tyydytetty oli aika näyttää miten ninjan koulutus on minuun tepsinyt! Siirryimme ampumaradalle!
Sidoin nauhan otsalleni oikeoppisten rituaalien mukaisesti ja tartuin Sailan kumartaen minulle ojentamaan ilmakivääriin.
Muutaman harjoituslaukauksen jälkeen onnistuinkin saamaan kolme osumaa taulun keskustaan.
Ei ole oppi mennyt hukkaan!
Saila ampui myös todella hyvin Nutkun tuloksen jäädessä hieman huonommaksi. Sailassakin saattaisi olla ainesta naispuoliseksi ninjasoturiksi?

Kun Nutku sitten ehdotti että ajaisin heidän ruohonleikkuutraktorillaan, koetin selittää että KAIKKI moottoriajoneuvot vihaavat minua. En koskaan ole oikein tullut sinuiksi niiden kanssa, ja pelkkä ajatus siitä kuinka murskaisin kaikki istutukset ja kaataisin mökin saivat minut pelkäämään.
Lopulta pitkien houkuttelujen jälkeen sitten suostuin asiaa kokeilemaan mikäli saisin oikeaoppiset turvavälineet.
Minulle iskettiin kypärä päähän ja meno alkoi!
Homma oli aivan mahdottoman hauskaa, ja isännilläni olikin suuria vaikeuksia saada minua lopettamaan hurjasteluni!

Sitten oli iltapäiväteen aika. Nautimme pikkurillit pystyssä ceylonilaista teetä ja mussutimme dallaspullaa. Kivaa!
Sitten minulle kerrottiin että olisi aika heidän alkaa puuhaamaan kaikkea tarpeellista koska mökillä nyt vain on kaikenlaista pikku työtä koko ajan.
Ilmoitin että voin hyvin katsella heidän työskentelyään.
Siinä minä sitten vain istuskelin aurinkoterassilla kun Nutku leikkasi pihan nurmea ja Saila hioi pöytää valmiiksi maalaamista varten.
Aurinko kuumotti ja itikat hieman häiritsivät, mutta kolmannen oluen jälkeen en edes huomannut niitä enää.

Sitten Nutku huusi minut katsomaan; aidan liepeillä oli kaksi jättiläissammakkoa! Siinä ninja sitten kyykisteli nurmikolla ihmetellen noita luonnonoikkuja! Hienoja olivat!
Mutta en jaksanut kauaa niitäkään katsoa koska alkoi taas väsyttää ja painuin takaisin aurinkotuoliin. Nostin aurinkolasit silmilleni ja avasin uuden oluen; eikö täällä nyt saa hetken rauhaa!
Nutku katsoi minua kulmiensa alta kun huomautin että hänen paitansa oli kovin märkä hiestä.
Koetin vain olla ystävällinen!
En jaksanut moista mököttämistä vaan läksin tutkimusmatkalle. Löysinkin läheltä hienon puron jota tovin ihastelin.

Palattuani he yhä tekivät töitä. En minä vain jaksaisi…
Kun nuoripari sai hommansa hoidettua aloin hoputtaa heitä grilliä lämmittämään, mutta he kuulemma tarvitsivat hetken lepoa. Ihme porukkaa kun tuolla lailla väsyvät. Minua ei väsyttänyt lainkaan vaikka olin katsellut työntekoa mionta tuntia!

Lepohetken päätyttyä sain kuin sainkin heidät sitten innostumaan grillausideasta.
Minä väsäsin feta-salaatin ja folionyytissä vihanneksia sekä kannoin paikalle makkarat ja muut tykötarpeet. Turha syyttää laiskaksi!
Saila lämmitti saunan ja Nutku kantoi vettä. Yhteistyöllä se sujuu!
Hieman minulle tosin jäi epäselväksi heidän saunomisrituaalinsa; me saunoimme jokainen yksin! Ensin menin löylyyn minä, sitten Nutku ja sitten Saila…
Ymmärrän toki jos joku nainen on niin siveellinen ettei tule saunaan vieraan miehen kanssa, mutta ettei edes oman aviomiehen?
Hehän ovat naimisissa?
Onkohan heidän elämässään jotain mitä minun pitäisi tietää…

Sitten taas ammuskeltiin kiväärillä ja turistiin mukavia. Joimme myös teetä ja ahmimme minun tekemääni vihannespiirakkaa, joka saikin oivallisen vastaanoton. Kiitos!

Pelasimme myös golfia koska Nutku on rakentanut farmilleen hienon kolmireikäisen radan!

Illalla myöhään ei sitten muuta tehtykään kuin pelattiin scrabblea ja hengailtiin. Scrabblessa Nutku osoittautui ihan mestariksi,mutta se saattaa johtua siitä että hän tietää enemmän pitkiä suomalaisia sanoja kuten “panosika” ja “tunnelitietyötäi”.
Ristiseiskassakin hän oli lähes ylivoimainen! Tässä on nyt jotain mätää…

Jossain vaiheessa isäntä kaivoikitaransa esiin ja sitten vähän jammailtiin. Minulle jäi saxofoni, joka onkin minulle tuttu soitin minulle jo vuosien takaa.

Siinä sitten sävelsimme pari kappaletta tulevalle menestysalbumilleni “Nauri; Kauneimmat Itserakkauslauluni” ja nastaa oli.
Lopulta alkoi olla sen verran unihiekkaa silmissä että oli pakko vetäytyä yöpuulle.

Aamulla Saila nukkui hieman pitempään kuin me sankarit. Hänen nukkuessaan me sitten viihdytimme itseämme katselemalla ampiaisen tanssiesitystä ja suunnittelemalla kesäteatteriesitystä jonka voisimme näyttää suurelle yleisölle siellä mökillä. Siitä tulisi menestys!

Kun emäntäkin heräsi ruvettiin hommiin; Saila ja Nutku ottivat raivaussahan ja alkoivat siistiä puitten alustaa kun minä hyppäsin ruohonleikkurin pukille ja huristin siistiksi ainakin hehtaarin pihanurmea!
Sitten kauniiden kuusten lomaan kannettiin heidän hiomansa ja maalaamansa penkki ja pöytä jotka sopivat loistavasti pihan värimaailmaan ja muutenkin täydensivät jo valmiiksi kaunista pihaa.
Jopa minun kaltaiseni ninjan oli pakko tyodeta että heillä on silmää kauneudelle…

Ja sitten vain autoon ja matka kotiin alkoi!
Halusin kuitenkin ehdottomasti vielä nähdä paikallisen baarin, ja sinnehän minut vietiin. Bar Paronin isäntä oli kovastikin joviaali kaveri joka ehdotti että minut jätettäisiin sinne ryyppäämään ja hän voisi sitten viskata minut Helsinkiin.
Eivät uskaltaneet Nutku ja Saila menetellä näin. Jos jostain syystä olisinkin jäänyt sille tielle, mikä on hyvinkin todennäköistä, olisi Minnan Iso Viha kaatunut heidän niskaansa.
Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lohdutella minuun kiintynyttä ravintoloitsijaa ostamalla hänen kaupittelemansa T-paidan.
Minä olen nyt onnelljnen “Läyliäinen”-paidan omistaja!

Sitten ei muuta kuin kotia kohti.
Ajelimme kauniin Kytäjän läpi emmekä antaneet paikan synkän historian masentaa itseämme (kolmoissurma v.1972)
Minua väsytti tuhottomasti, ja olinkin onnellinen vihdoin saavuttuaamme Piiku-Huopalahteen.
Katselin kuinka isäntäparini auton takavalot kaikkonivat luotani, ja mietin kuinka onnellinen saankaan olla kun minulla on tuollaisia ystäviä…

Kuvia viikonlopusta löytyy osoitteesta

http://www.kuvaboxi.fi/showTag.html?name=nauri

Siellä on kansioita jos jonkinlaisia. Näihin blogeihin liittyvät ovat nimeltään “mökkielämää” ja “the idiot idiothunter”.
Nauttikaa!

Ja lopuksi muistutus;
Pub Petessä visaillaan tiedoista taas tänään klo 18! Kaikki mukaan! Ja ensi lauantaina meillä esiintyy mainio bändi Clean Shirts! Ilmainen sisäänpääsy!

Rakkautta on palata vaikka muualla olisikin kivaa…

-Nauri

Ninja mökkeilee

Ensimmäiseksi kiitos kaikille kommentoijilleni jotka paikkasivat minua viikonlopun aikana jolloin itse en tänne päässyt kirjoittamaan.
Varsinkin nimimerkki “Jukka” oli loistavasti tavoittanut minun kirjallisen tyylini. Pelottavan tarkasti paikoitellen!
Aluksi hieman loukkaannuin kun ajattelin että minua pilkataan, nauretaan tavalleni kirjoittaa. Lopulta kuitenkin tajusin että kyseessähän onkin kunnianosoitus! Samalla tavallahan nykyään tehdään esimerkiksi levyjä joissa koetetaan saada aikaan sama fiilis kuin alkuperäisen artistin teoksissa!
Kiitos!
Kun joskus en jaksa tätä päivittää delegoin tehtävän Jukalle. Saapi nähdä huomaatteko eron…
Ja oli noissa kommenteissa sekin hyvä puoli että ne saivat minut ymmärtämään kuinka olen langennut fraasieni orjaksi. Kuinka ennalta voi arvata millä tavalla kirjoitan. Mutta vanhan koiran on hankala oppia uusia temppuja, joten enpä taida tyyliäni muuttaa. Kirjoitan tätä kuitenkin pääasiassa siksi että se on minulle melkoista terapiaa.
Pitäkää tai älkää, täältä pesee;

Perjantaina koko päivän vain odotin että matka ystäväni Nutkun mökille alkaisi. Laukkuni ja pussukkani olivat täynnä puolivalmiita ruokia grillattavaksi sekä vaihtovaatteita, joista tärkeimpänä ninja-otsanauha!
Koska nyt olen alkanut perehtyä ninjojen ikivanhoihin saloihin ja taistelutaitoihin, on minun kannettava kyseistä nauhaa koko ajan mukanani. Kaiken varalta…
Asiakkaanani ollut ystäväni Jarmo koetti saada minut laittamaan sen päähäni jo työpaikalla, mutta kieltäydyin siitä tietenkin. Minun ninjuuteni on pysyttävä salassa asiaan vihkiintymättömiltä!

Lopulta kello löi kuusi ja pääsin töistä! Nutku tietenkin myöhästyi!
Mutta mikäpäs siinä oli yksi olut ottaa häntä ja hänen vaimoaan odotellessa. Lopulta tuo nuoripari sitten suvaitsi saapua ja matkamme pääsi alkamaan.
En ollut koskaan aikaisemmin tavannut Nutkun nuorikkoa Sailaa, mutta hän hurmasi minut samoin tein sukkelalla huumorillaan ja Sandra Bullockmaisella ulkonäöllään. Mukava tuttavuus.

Saila kertoi että hänellä oli ollut minusta määrätyt ennakko-odotukset sillä hän oli minut kyllä nähnyt; Nutku oli hänen kanssaan katsonut pari vuotta sitten SubTv:stä “Sinä”-ohjelmaa ja nähnyt kuinka minut oli kääritty kelmuun , maalattu nenä mustaksi ja viikset poskiin. Olin esittänyt Kuutti-Rokkaria!
Se ei ehkä ole paras mahdollinen tapa antaa edullinen ensivaikutelma…

Jossain matkan varrella kävimme ostamassa mökille tarvittavat, eli alkoholia ja ruokaa.
Saila osti kukkia…


Sitten huristimmekin pääkallopaikalle eli mökille.
Olin tyrmistynyt!
Paikka oli kuin paratiisi! Iso vehreä alue jota reunustivat korkeat kauniit koivut ja joka huokui kodikkuutta. Itse mökki käsittää kolme huonetta ja sivurakennuksessa on sitten sellainen pieni huone joka kai ennen on toiminut varastona, mutta nyttemmin muutettu vierashuoneeksi. Se oli viikonlopun minun valtakuntani ja ninja-majani!

Tontilla on myös mukava sauna ja joitain varastorakennuksia. Mökin edessä olevalla pihalla on sitten vaikka minkälaisia kauniita kasveja sekä iso aurinkoterassi, jossa sitten nautimmekin tervetuliasmaljat.
Olin onnellinen!


Lasin kohottelun päätyttyä ilmoitin isännilleni että nyt heitän vaatteet nurkkaan ja valmistaudun mökkielämään.
Kummatkin kavahtivat kauhusta pelätessään että aion uhkausteni mukaisesti oleilla koko viikonlopun alasti, mutta huokaisivat sitten helpotuksesta huomatessaan että olin vain saanut päälleni shortsit ja T-paidan. Sekä tietenkin ninja-nauhan!
Ikinä ei naturisti saa vakaumustaan toteuttaa….

Sitten jo olikin aika alkaa valmistautua syömiseen! Silloin minulle selvisi että olin saapunut karnivorin helvettiin; Nutku ja Saila ovat kasvissyöjiä!
Hetkisen jo pelkäsin että saan koko viikonlopun aikana syödäkseni pari porkkanaa ja kasan kaalia, mutta käytin meille ninjoille opetettua mielenhallintaa, ja ennen kuin kukaan kunnolla tajusikaan bratwurst-makkaran rasva vain tihkui näiden vegetaristien suupielistä!
Myöskin edellisenä päivänä marinaadiin laittamani broilerit maistuivat!
Oli pöydässä myös munakoisoa ja folionyyttejä sisällään perunaa, sipulia, paprikaa ja muuta kasvista, mutta parhaiten tuntui maistuvan vanha kunnon läski!
Mikään ei ole mahdotonta koulutetulle ninjalle!

Isäntäparini kertoili paikkakunnasta ja siitä kuinka heillä on iso myyräongelma. Nuo räpyläjalkaiset pikkunisäkkäät kaivavat isoja koloja heidän rakkaudella hoitamaansa nurmikkoonsa, ja kukapa sellaisesta pitäisi. Mutta siinä on sitten se ristiriita kun eläinrakkaina ihmisinä he eivät oikein tohtisi niitä tappaakaan…
Ei ole helppoa idealistin elämä!

Ilta alkoi hämärtää ja Saila sytytteli puihin ripustamiaan lyhtyjä jotka oli valmistettu tyhjistä säilyketölkeistä. Pimenevässä illassa ne loivat tunnelmaa, ja oli vähällä ettei tämäkin ninja suorastaan kyyneliin puhjennut.

Koska kello oli jo ties mitä, vetäydyimme mökin kuistille rupattelemaan ja nauttimaan kesillasta ja makoisista juomista.
Muistelimme Nutkun kanssa kaikkia hassutuksia mitä olemme pitkän ystävyytemme aikana kokeneet ja yhdessä tehneet, ja olinkin huomaavinani Sailan katseessa epäuskoa; Tuota en miehestäni olisi uskonut.

Mutta mehän olemme kasvaneet ja aikuistuneet. Siitä oivana todisteena kuvasarja joka otettiin myös mökillä lauantaina:

http://www.kuvaboxi.fi/login.html

Siellä sitten hakusana “nauri” ja kansio The idiot idiothunter
Nauttikaa!
Koetin myös päivittää tätä blogiani ja lukea sähköpostejani, mutta läppärini ei suostunut toimimaan! Oli varmaan loukkaantunut kun olin sen roudannut jonnekin Jumalan selän taakse!

Koska kello oli jo myöhä, oli pikku-ninjan aika vetäytyä yöpuulle Aku Ankkojen kanssa. Akkarithan kuuluvat olennaisesti mökkeilyyn ja muuhunkin elämään!

Mitä tapahtuikaan sitten seuraavana päivänä? Pääsikö ninjamme näyttämään taistelijan kykynsä ja miten häneltä kävi traktorilla ajo?
Entä miten päättyi ninjan ja jättiläissammakoitten kohtaaminen?
Tämä ja paljon muuta seuraavassa blogissani!

Rakkaus on kuin mökki; kaunis ja lämpöä antava!

-Nauri