Ajattelua ja putoavia housuja

Terve taas!

Ajattelin taas rustailla tänne jotain teidän ja itseni iloksi.
Kuten olen tainnut edellisessä päivityksessäni mainitakin, minä ostin uudet farmarihousut. Nyt käytän niitä ensimmäistä kertaa ja olenkin ilokseni huomannut olevani tosi muodikas sekä kuuminta hottista!
Nämä pirun housut ovat ilmeisesti sellaisille hip hop nuorison edustajille suunnatut kun vyötärö on kovin alhaalla, ja se taas merkitsee sitä että koko ajan on sellainen tunne että tippuvat jalasta.
Ja tietty näin kävikin!

Tänään tuli tukkukuorma duuniin ja tällaisena työn sankarina nappasin kaksi olutkoria syliini ja aloin siirtää niitä kohti varastoa. Samassa tunsin kuinka farkkuni alkoivat valua alaspäin eikä minulla ollut juuri sillä hetkellä mitään paikka johon korit laskea.
Äkkiä seisoin ravintolassani housut nilkoissa sylissäni koreittain olutta tukkukuskin nauraessa vedet silmisä.
Hallitsin kuitenkin tilanteen täysin.
Töpöttelin hiukan yli metrin matkan avainnippuni kilistessä lattiaa vasten, laskin korit pöydälle, käännyin ympäri ja nostin housut ylös samalla kysyen:”Otatko kahvia?”
Kuski ei naurultaan kyennyt vastaamaan mutta nyökkäyksestä ymmärsin vastauksen olevan myönteinen.
Minusta nolot tilanteet saa aina hoidettua kunnialla kotiin kun on vain aivan naama pokkana ja käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Onneksi asiakkaat eivät tätä kuitenkaan nähneet…

Tai sitten minulla on vai niin iso maha etteivät housut nouse tarpeeksi ylös?
Onneksi tähän on nyt löytynyt ratkaisu!
Eilinen Ilta-Sanomat tiesi kertoa koko sivun hutusaan uudesta dietistä. Juttu oli otsikoitu näin: ”Ajattele itsesi hoikaksi!”
Jumantsukka!
Olen aina pitänyt itseäni ajattelevana ihmisenä eli homo sapiens sapiens-lajin edustajana, ja nyt siis tämäkin voimavara tulee saattaa käyttöön!
”Ideana metodissa on pysähtyä miettimään ja odottamaan 15 sekunniksi ruoanhimon iskiessä, onko kyseinen suklaanpala tai hampurilainen todella välttämätön.”
Mutta kun ajattelen ”onko tämä olut tai litran jäätelöpakkaus todella välttämätön”, niin vastaus on yleensä kyllä.
No täytynee kokeilla seuraavan kerran kun jätskihimo yllättää. Lukekaa juttu itse tuolta:

http://www.iltasanomat.fi/laihdutus/ajattele-itsesi-hoikaksi/art-1288438178609.html

Eilen meillä oli jälleen Keisari-Klubi.
Visaisäntä Häkli soitti ja ilmoitti ettei ennätä hakea iltaan ehdottomasti kuuluvaa bingolaitetta kaveriltaan ja nakitti homman minulle.
Ei siis muuta kuin ennen työn alkamista kauas Ruoholahteen saakka masiinaa hakemaan. Homma hoitui ja itten työmaata kohti.
Matkalla ratikass sitten törmäsin vanhoihin tuttuihini Finskiin ja Sariin. Tuo mainio pariskunta sitten kertoili minulle seikkailuistaan Berliinissä marraskuusa. Minunhan piti mennä sinne samoihin aikoihin mutta työkiireiden vuoksi en päässyt.
Juttujen perusteella päätin että kevät koittaa Naurille ja pitkä viikonloppu Berliinissä joskus toukokuussa tuntuu aivan mahdolliselta.
Ja Finskistä ja Sarista minulle tulee aina mieleen Charles Shulzin luoma Jaska Jokunen, tuo pieni pyöreäpäinen poika ja hänen rakkautensa kohde pieni punatukkainen tyttö.
Nastaa nähdä kuinka he toisistaan tykkäävät!

Illalla oli hauskaa!
Häkli veti mainion bingosatsin ja oli ilo katsella kuinka rankat rokkarit silmät kiiluen tutkivat bingolappujaan voitto mielessä.
Suurin osa voitoista meni samaan seurueeseen. Eräskin voitti sekä kahvipaketin että viinipullon. Onnitteluni!
Lisäksi esiintyi bändi joka veivasi kauniita balladeita. Eräs niistä oli muistaakseni nimeltään ”Tampereen Naiset On Feministilesboja”.
Ars longa vita brevis!

Ja tänään sitten onkin ollut melkoista hulinaa!
Kun saavuin työmalle niin uusi kokkimme oli tuonut kamalasti tavaraa keittiöön ja kaikki paikat olivat täynnä ties mitä pakkauslaatikoita.
Sitten ovesta porhalsi sisään nelisenkymmentä janoista SOKlaista!
Olin kokonaan unohtanut että tämä rytmiryhmä saapuu aina kuukauden viimeisenä torstaina ns. after work tilaisuuteensa, ja nyt heitä sitten lappasi ovista ja ikkunoista!
Ei siinä mitään, ilohan se on rahaa tahkota, mutta samperi kun oli kiire. Samaan aikaan sitten saapui kaveri palaveriin joka koski uusia kotisivujamme, eikä toimitusjohtajemme ollut muistanut koko tapaamista. Siinä siis pidin palaveria samaan aikaan kun palvelin janoisia ihmisiä hiki hatussa.
Kirjaimellisesti oli hiki!

Eikä aikaakaan kun paikalle rantautui vielä joukkio tulisen ruoan ystäviä viettämään chili-iltamia Santeri K:n johdolla!
Kyseessä oli jo toisen kerran järjestetty tilaiuus jossa Santeri maistattaa ihmisillä erilaiaia chilejä ja kertoilee niiden eroista ja käyttötavoista. Ihmiset olivat aivan hullaantuneita! Lisäksi myin heille itse tekemääni chili con carnea ison ämpärillisen!
Eräskin vieraista kertoi syöneensä chili con carnea ympäri maailmaa, mutta koskaan ei ollut saanut näin hyvää.
Siinä oli kyynel silmäkulmassa kun kuuntelin kehuja. Kivaa olla paras!

Tuo viimeinen kuvassa oleva on sellainen villichili josta oletetaan kaikkien chilien polveutuvan. Se on oikeasti tuollainen nuppineulanpään kokoinen tulinen herkku ja nimeltään Tepin Guatemala National Park. En uskaltanut maistaa.
Santeri antoi minulle penen pussillisen siemeniä, joten ensi kesänä taas Pikku-Hupalahden kartanossamme nautiskellaan oman chilitarhan sadosta!

Että tällaista tänään.
Palataan asiaan.

Rakkauden housut ei tahdo ylhäällä pysyä.

-Nauri