Olen v-62 syntynyt vapaa-ajattelija sekä elämäntaiteilija. Olen ottanut elämäntehtäväkseni ilon tuottamisen muille, vaikka sitten itseni kustannuksella.
Rakastan matkustamista ja riisipuuroa. Ja Minnaa….
Ammatiltani olen baarimikko, mutta sydämeni halajaa näyttämölle.
Kutsumustani näyttelijän ammattiin pääsen toteuttamaan aina välillä erilaisissa rooleissa elokuvissa, TV-sarjoissa ja mainoksissa.
Mutta ansaita leipänsä näyttelijänä, siinä on unelmani.
Blogissani kerron itselleni ja tutuilleni tapahtuneita asioita ja kommentoin välillä maailman menoa.
Aloitin kirjoittamisen Huhtikuussa 2007, ja vielä se tuntuu mielenkiintoiselta ja mukavalta!
Elämäni suuriin iloihin kuuluu myös uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin tutustuminen.
Olen hyvin anti-nörtti ja koetankin koko ajan oppia uusia asioita tietotekniikan ihmeellisestä maailmasta.
Minusta on aivan loistavaa mikäli ihmiset kommentoivat blogiani ja laittavat minulle viestejä.
Rakastakaa!
lokakuu 5, 2007 kello 6:12 ap |
MOICCA!
Kuulehan nauri,kun surffasin netissä ni IHAN vahingossa tulit ruudulleni…
Pidähän ittes miehenä ja hanki sitä duunii!!!
Ei tääl maan päällä tyhjätaskuna eletä,EI AINAKAAN
minun verorahoilla!
En ois uskonu että tapaan sinut ruudun takaa näin!
Kesällä törmättiin pariinkin otteeseen aivan vahingossa mutta en kerro missä….
YRITÄHÄN miettiä!
Kiitos muuten noista resepteistä,
kokeilin! ja hyvää tuli!
EI MUUTA KUN JATKOJA JA BAARIHOMMAT JATKUU!
lokakuu 16, 2007 kello 1:13 ip |
Terve Nauri!!
Juma, arvasit et olen salainen agentti…..työ jatkuu!!!!
Jos sitten seuraavalla kerralla pääsisit kukkoilemaan…..
toukokuu 6, 2008 kello 5:42 ap |
terve nauri oli hauska löytää tämä “maailman paras” köh köh ei ole sun itsetunto sit vuosiin laskenut se on hyvä se koska noin rahattoman miehen pitääkin omata sellainen ja sitäpaitsi vasta nyt mä tajusin mihin nettiä tarvitaan kaltaisesi persoonan korkealuokkaisen tajunnanvirran välittämiseen
ps. albin purhoselle terveisiä
kesäkuu 30, 2008 kello 4:49 ip |
Terves.
En kommentoi.syön nyt silliä ja juon kahvia.
Onkos uusimman kirjoituksesi Averell sama kuin tuntemani Happo-Arska ?
heinäkuu 5, 2008 kello 3:14 ip |
Onnea näyttelijähommiin. Itsekin harrastelin sitä hommaa, mutta se lopulta väistyi musiikin tieltä. Kiintoisa blogi sulla täällä. Kaikesta arkisuudesta huolimatta. Käyhän kylässä (blogissa)
heinäkuu 31, 2008 kello 11:19 ap |
Nauri ei maininnut että harrastaa myös indie elokuvien tekemistä!
lokakuu 17, 2008 kello 7:48 ip |
Hei Nauri!Luin taas juttujasi,tosi hauskoja.Nähtiin kesällä.Mun tutukin seuraa sun blogejasi ja Kuvaboxiasi.Kaikilta terkkuja.Hauskaa syksyä!Pirpana
lokakuu 17, 2008 kello 8:17 ip |
Jassu! Täältähän löytyikin kiva luonnekuvaus vielä kaupanpäällisiksi. Olisit ihan loistava hahmo kaikenlaisiin sketsi-juttuihin. Hyvä, että olet edes päässyt hieman näyttämään tuota ilmiselvästi vahvaa puoltasi edes mainoksissa ja TV-sarjoissa. Pirpana kertoikin minulle, että olet ainakin siinä jossain tiskausmainoksessa.
En tiedä, oletteko mitenkään juuri Kreikka-faneja, mutta juuri teidänlaistenne ihmisten kanssa olisi nastaa irrotella Kreikassa vaikkapa juuri Santorinilla. Koitapa saada Niko joskus mukaan, hänkin saattaisi digata Kreikkalaisesta meiningistä. Siellä kaikki on aina “no problem”. Jos jotain puuttuu tai pitää jotenkin muuttaa, niin hehän fixaavat sen kuntoon alta aikayksikön.
Ainoa juttu, mikä tulee mieleen, on Nikon “univormu”, se saattaa olla hieman liian kuuma Kreikan auringon alla. Mutta ehkäpä aina niin arkijärkiset kreikkalaiset keksisivät siihenkin jonkun sopivan ratkaisun:):)
Miten olisi vaikka sellainen uima-asu, joka näyttäisi siltä, että siinä on nahkarotsi, farkut ja buutsit. Ja sitten se olisi sellaista mukavan hengittävää materiaalia. Ja joku mahtava stetson päähän ja isot aurinkolasit. Siinähän se olisi:):)
Oikein ihanaa viikonloppua!
Toivottaa, Malva
lokakuu 18, 2008 kello 3:05 ip |
Hei Nauri, sulle on postia kohdassa kesäkuun 5.päivä,08,käy lukemassa.terkuin Pirpana
lokakuu 23, 2008 kello 1:12 ip |
Moikka Nauri!
Ollaan tietovisoissa törmätty ja juteltukin joskus. Asiani on se, että juttelin joidenkin oululaisten kanssa tietovisa-asioista ja he hieman ynseästi ylenkatsoivat meitä stadilaisia, kun meillä ei ole edes OMAA tietovisayhdistystä – heillähän on.
No sellanenhan sitten pitää perustaa! Olet tervetullut eräänlaiseen epäviralliseen pohtimiskokoukseen, missä me visavetäjät harkitaan yhdistyksen perustamista. Aivan epävirallisesti ja tuopin lomassa – Ravintola Kalliohovi, Vaasankatu jotain, huomenna perjantaina kello 19->
t. Mika Lindqvist, kahden viikottaisen visan vetäjä
ps. Jos haluat, voit laittaa puh.nron e-mailiini.
lokakuu 27, 2008 kello 8:48 ip |
Tuli näistä visoista mieleeni sellainen visa, johon osallistuimme kaveripoppoomme kanssa joksus 70-80 luvun vaihteessa; Kallessa oli silloin sellainen biisivisailu, että soittivat aina yhden biisin (tai ainakin osan siitä) ja sitten piti paperiin merkitä vuosiluku, jolta ko. biisi oli. Satuin silloin eräänä iltana voittamaan koko kilpailun ja sain palkinnoksi kaksi hampurilaisateria-korttia! Kyllä on muuten Kalle antiikkinen mesta, kun oli jo silloin meikäläisten nuoruudessa olemassa:) Erään kerran kunnostauduimme siellä erään tuttavapariskunnan kanssa, sillä olimme saaneet loistoidean kartuttaa kotiemme lasivarastoa pistämällä kaikki pari kaljatuoppia takkien alle. No, ei kai se nyt mikään maailman kamalin rikos olisi ollut, mutta tämän toisen pariskunnan kundilta sattuivat sitten tuopit ropsahtamaan lattialle suoraan poken eteen kun olimme poislähdössä. Että se siitä upeasta lasisarjasta…..
Vuonna -80 olin vaihtamassa duunipaikkaa matkatoimistosta pankkiin ja olin saanut duunikavereiltani ison kukkakimpun. Ajattelin fiksusti, etten turhaa avaa sitä kääreistä, koska olimme menossa läksiäisiin Kalleen, kuinkas muutenkaan. Hauska ja kaihoisa ilta meillä olikin ja sitten kun menin naulakolle hakemaan takkiani ja näitä kukkia, olikin käynyt niin, että joku ryökäle oli pöllinyt kukkapuskani. En siis koskaan edes nähnyt, millaiset kukat sieltä olisivat paljastuneet esiin. Hyväsydämisenä ihmisenä ajattelin sitten, ehkä ne saattoivat jopa pelastaa jonkun tylyltä kotiinpaluulta….toivotaan näin:):) terkuin, Malva
joulukuu 29, 2008 kello 12:52 ip |
Loistavaa! keep up the koodvörk
tammikuu 15, 2009 kello 9:43 ap |
Nauri mulla on dillemma! Miten saa tuon kuvan tohon sivun yläosaan lisättyä? Itsekkin tälläsen blogi jutun väsäsin..
heinäkuu 7, 2009 kello 10:43 ap |
No voi hitsin hitsi, kiva Blogi. Hauska lueskella sinun tekemisiäsi … Nauttikaa toisistanne!