Ja sitten kun ulkosaariston ihanuus oli koettu, olikin aika suunnistaa kohti kaukaista ihmemaata, Raumaa. Tuo Satakunnan helmi, jo vuonna 1442 perustettu kaunis kaupunki on paikka jonne aina haluan palata, vaikka olenkin siellä vain keraran aiemmin vieraillut.
Syynä kaipuuseeni on ihana anoppini joka siellä majaansa pitää, ja jonne aina olen tervetullut armaani kanssa aikaa viettämään.
Niinpä siis Onnibussilla huristettiin kolmisen tuntia halki kauniiden maisemien anoppilaan. Linja-autoasemalta oli kiven heitto Vanhaan Raumaan jossa ehtoisa emäntämme meitä jo odottelikin.
Minä kannoin isoa lätkäkassia jossa oli meidän kummankin matkatavarat, ja jos minulta olisi kysytty olisin mielelläni halunnut käydä sen heittämässä ensin majapaikkaan ja vasta sitten suunnistaa kylille.
Minulta ei kysytty.
Raumalla oli juuri menossa Pitsiviikot ( tai joku sellainen ) jolloin Vanhan Rauman puutalojen ihanat sisäpihat olivat auki kaikelle kansalle ihmeteltäviksi. Sellä oli kirpputoria ja vaikka mitä galleriaa, eli katsottavaa ja kuljettavaa riitti.
Ja minulla oli selässä saatanan painava lätkäkassi!
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hiki valui jumalaista kehoani pitkin, mutta ei: MINÄ EN VALITTANUT!
Onneksi jossain vaiheessa daaminikin huomasivat tuskani ja veimme kassin kämpille.
Jee jee ja rock!
Oli pakko samoin tein käydä suihkussa ja sitten taas mentiin.
Olin huomannut että Vanhan Rauman keskustaan oli avattu sitten viime näkemän Kesäpiha niminen paikka jossa olisi Lapskoussia syötäväksi! Sitä olisi pakko saada!
Meidän kissammehan on saanut nimensä tuon ruokalajin mukaan, ja sitä voikin suositella kaikille jota Rauman suunnalle eksyvät.
Kyseisestä ruoasta tietää Wikipedia kertoa seuraavaa:
Lapskoussi (saks. labskaus, ruots. lapskojs, norj. lapskaus), ”sekasotku”[1], on etenkin Saksassa ja Skandinaviassa suosittu ruokalaji, joka on tehty keitetystä tai paistetusta naudanlihasta ja perunasta. Myös lampaan- ja poronliha mainitaan eräissä ohjeissa. Ainekset leikataan kuutioiksi, mausteiksi lisätään suolaa ja pippuria sekä laakerinlehti ja ainekset keitetään yhdeksi keitokseksi, kunnes niistä muodostuu vankka muhennos tai puuromainen seos. Ruokalaji voi sisältää myös porkkanaa, lanttua ja sipulia. Ruokalaji tarjoillaan yleensä leivän, mahdollisesti etikkakurkun ja -punajuuren kera
Mutta kun se minun maailmani ei koskaan tunnu olevan niin kovin yksinkertainen.
Olin aiemmin lukenut Kesäpihan ruokalistalta että Lapskoussia saa klo 17 saakka, mutta kun saavuimme paikalle klo 16.15 meidät tylysti käännytettiin pois.
Syynä oli se että suosittu pop-orkka Haloo Helsinki oli tulossa tekemään soundchekiään!!
Miten nyt olisi yksi pullea turisti Lpskoussilautasen ääressä häirinnyt arvon taiteilijoita?
Täten vaadinkin että Haloo Helsinki kustantaa minulle uuden matkan Raumalle ja tarjoaa lautasellisen Lapskoussia! Niin kerta!
No sain minä sitä mannaa sitten myöhemmin, mutta kuitenkin…
No eipä siinä sitten muuta kuin kierreltiin Vanhaa Raumaa ja ihasteltiin sen kauneutta. Aina välillä poikettiin jollekin terassille lasilliselle, ja sitten taas mentiin.
Jossain vaiheessa eksyimme myös Rauman Teatterin liepeille jossa oli kansaa ihan simona, niin kuin me nykynuoret sanomme. Jonkunlainen lava sinne oli pystytetty ja kaikki tuntuivat olevan iloisen odotuksen vallassa.
Yhtään ne käsittänyt mistä oli kysymys.
Päätimme Minnan kanssa kuitenkin jäädä odottamaan josko sieltä lavalle ilmestyisi vaikka Cheek tai joku muu suuri artisti.
Ei ilmestynyt, oli aika valita Pitsimissi!
Juontajaparina toimi joku vaalea likka joka oli kuulemma entinen Pitsimissi, ja sitten hassu poika joka kertoi ihan töpinöissään olevansa ”ihan fanaattinen Pitsimissi-fani”.
Jahas…
Jostain syystä Minna halusi lähteä pois juuri kun piti olla uimapukukierros, ja eihän minulla muuta mahdollisuutta ollut kuin seurata. Mutta kaipaus jäi…
Ja tässä kilpailun tulokset:
Pitsimissi 2013: Milla Romppanen, Kuopio, 20v
I Pitsiprinsessa: Sivi Kuoppakangas, Pori, 18v
II Pitsiprinsessa: Riina Engström, Helsinki, 19v
Yleisön suosikki: Sivi Kuoppakangas
Sitten taas vain kuljeskeltiin ja nautittiin. Illan tullen painuimme anopin majataloon lepäämään ja odottamaan mitä uusi päivä toisi tullessaan.
Anoppini teki maittavan aamiaisen jonka jälkeen taas kylille. Lounas syötiin Rauman Tetatterin ravintolassa jossa oli tarjolla, kuinkas muutenkaan, Lapskoussia.
Ja että oli maukasta!
Jossain vaiheessa ravintolan omistaja saapui pöytäämme ja ojensi minulle juhallisesti kunniakirjan joka todistaa että olen nauttinut kyseistä ruokaa herrasmiehen lailla.
Kättelimme ja pyyhin kyyneleitä silmäkumistani. Harvoin sitä tällaista kunniaa meikäläinen saa…
Ja lisäksi tuo mainio ravintoloitsija oli keksinyt uuden tavan hyödyntää Lapskoussia: karjalanpiirakka täytettiin riisin sijasta tällä mössöllä! Hän toi meille maistiaisiksi yhdet sellaiset, ja siinä samassa Jahve valaisi kasvoni ja tajusin löytäneeni totuuden: Tämä oli aivan nerokas ruokalaji!!! Hän kertoi myyvänsä niitä mukaankin, ja me Minnan kanssa tiesimme mitä meillä olisi matkaeväänä kun kotio pitäisi lähteä…
Masut pinkeinä läksimme taas harhailemaan ja päädyimme erään ravintolan eteen jossa seisoi standi jossa kerrottiin että paikalta lähtisi kaupunkijuna jolla pääsisi huristelemaan tunniksi vaivaisella vitosella. Ei muuta kuin matkaan!
Kulkuväline sitten huristeli pitkin ja poikin Raumaa päätyen lopulta Poroholman leirintäalueelle jossa kuulemma olisi aikaa käydä ravintolalaivassa lounaalla tai lasillisella.
Eipä ollut, ei.
Koska oli päivän viimeinen vuoro ja kuskilla kiire kotiin, jatkoimme Poroholmasta samoin tein takaisin kohti Vanhaa Raumaa.
No seuraavalla kerralla tiedän paremmin.
Sitten jälleen vain kulkemaan.
Jossain vaiheessa törmäsimme myös Wanhojen Autojen Kerhon kokootumiseen, ja siinä sitä oli kaiken maailman kärryä ihmeteltäväksi.
Eipä siinä muuta oikein tapahtunutkaan, kunhan vaan chillailtiin ( kyllä minä nämä slangit osaan!)
Löysimme myös Ravintola Otavan joka oli kuin aikakonematka 50-luvulle. Hyvinkin kaurismäkeläinen fiilis. Otin siis ilmeeni joka sopi tilanteeseen.
Löysimme myös pienen kahvila/baarin jossa jokainen huonekalu oi erilainen, samoin kuin astia. Paikkaa piti hassun höperöitalialainen miekkonen joka myi minulle koivunmahlalla maustettua olutta. Aika erikoinen maku, mutta en minä siitä sitä koivua kyllä havainnut.
Ja kun ilta sai niin suuntasimme taas takaisin anoppilaan jossa kahviteltiin ja rupateltiin mukavia.
Seuraavana päivänä sitten menimme erääseen liikkeeseen ostamaan verhot joissa oli mainioita kissojen kuvia.
Ne olivat Marimekon verhot.
Kun kuulin hinnan, ilmoitin komentoäänelläni että jos rouvani moiset verhot haluaa niin saa maksaa ihan itse. Hän maksoi.
Lisäksi ostimme keittiöömme morttelin jota olinkin kaipaillut jo pidemmän tovin. Kaikkea muutakin tuli shopattua, ja ne kaikki tungettiin MINUN kantamaani ISOON lätkäkassiin.
Seuraavalla kerralla jokainen kantaa omat ostoksensa kotiin ihan itse! Samperi soikoon!
Kävin myös ostamassa Rauman Teatterilta 20 kappaletta niitä mainioita Lapskoussi-piirakoita, ja sitten bussiin suuntana koti!
Mutta kuinkas kävikään…
Kaksi kertaa matkan aikana bussi ajoi tien sivuun ja kuski kaverinsa kanssa juoksi savuavan moottorin luo kauhun kiille simissään. Soittelivat jonnekin ja kuiskuttelivat hikikarpalot otsalla luuriin jotain jargonia. Hiukan hirvitti nousta taas kyytiin, mutta perille päästiin.
Ja kotona odotti aina yhtä ihana prinsessamme Lapskoussi. Hellu oli tuota pikkuista käynyt hoivaamassa samoin kuin Matti ja Tiina, eikä tyttö jaksanut juurikaan edes kiukutella. On se vaan niin kiltti.
Ja näin oli päättynyt kesälomani. Seuraavat blogini kertovatkin sitten taas ihan normiarjestani, siitä kuinka saimme perheenlisäystä ja kuinka maukkaita ruokia olenkaan tehnyt.
Ja silleen kaikkea muuta tylsää.
Sitä odotellessa:
Rakkauden lätkäkassi on painava kantaa, mutta kyllä sen jaksaa. Kun on pakko…
-Nauri
Maailman paras blogi 
On se yhtä seikkailua tuo sinun elämäsi.
Rauma vaikuttaa kokoonsa nähden svengaavalta paikalta! Pitäisiköhän joskus käydä, edellisestä visiitistä on noin 35 vuotta….
Kaveri oli Raumalla opiskelemassa merikapteeniksi. Meni ensimmäistä kertaa kapakkaan ja baaritiskillä oli ihmetelty:”Kui hän puhuu gummallst gielt?” (Konalaa) ja ”Ei sunkkaa hän gannata jokerei?” (kannatti).
Tuli kuulemma hieman epämukava fiilis. Nykyisin Kapteeni Vehmas liikkuu Raumalla kuin kala vedessä ja ymmärtää pitää leipäläpensä kiinni, mikäli kapakan TVstä tulee Lukko-Jokerit matsi. Porin pässejä hän on myös opponut haukkumaan.
Hieno reissutarina virkistävine kuvineen. Jäi vaivaamaan punahameisen naisen funktio, joka näkyi kahteen kertaan. Ei siis funktio, vaan aurinkolasinainen.
Tuon punapukuisen neidon kuva tuli vahingossa pari kertaa. En häntä tunne, kuva vain oli mielestäni mukava ja siksi sen sinne laitoin. Niin kerta!