Rokkia, rakkautta ja matkasuunnitelmia

Moro

Muistatteko aikaa jolloin päivitin tätä blogia parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä? Ja nykyään on hyvä jos saan yhden kirjoituksen aikaiseksi kuukaudessa! Se kertoo siitä kuinka hektistä elämäni nykyään onkaan!
Töitä paiskitaan koko ajan hiki hatussa, ja kun vapaapäivä koittaa ei konetta oikein jaksa edes avata. Ja se on poissa teiltä kaikilta Hyvän Kirjallisuuden Ystäviltä.
Moonniin sori!

Ja koska nykyään elämäni pääosin koostuu työn teosta, ei paljon kummallista ole ehtinyt tapahtuakaan. Jotain nyt kuitenkin…

OLEMME SAANEET PERHEENLISÄYSTÄ!
Ei, en ole onnistunut saattamaan Minnaa tiineeksi vaan saimme toisen kissan! Olen jo pitkän aikaa toivonut pikku prinsessallemme Lapskoussille kaveria, ja nyt se sitten tapahtui Minnan työkaverin suosiollisella avustuksella.
Ja näinhän Lapskoussi yleni arvoasteikossa Kuningattareksi, ja uusi tulokkaamme Nötkötti otti itselleen prinsessan tittelin.
Joo, hänen nimensä on Nötkötti eikä siitä sen enempää.

a2

a3

P1170238

P1170250

P1170274

P1170279

Aluksi Lapskoussi suhtautui tulokkaaseen lähes vihamielisesti sähisten ja tassulla huitoen, mutta nyt he jo nukkuvat sylitysten kuin pikku enkelit.
Siis suurimman osan ajasta, mutta aamuyöstä on aika kirmata pitkin kartanoamme aina välillä nukkuvasta Naurista vauhtia ottaen.
Silmäpussini ovat kyllä ihan kattiemme ansiota.
Mutta on ne vaan niin ihania!

a2

a8

a10

a19

a22

chilivartija

Nötkötti on ottanut minut ihan kaverikseen ja makaa aina sohvalla joko päälläni tai käpertyneenä kainalooni kehräämään.
Elämä voisi olla pöllömpääkin.

Ja lopetin hippeilynikin taas toistaiseksi. Kävin nimittäin hovikampaajani Leylan pakeilla, ja kyllä nyt taas kelpaa.
Lisäksi kävin Nissenilää ostamassa itselleni uudet prillit kun vanhat hajosi. Optikkosetä kertoi että näköni on kovasti huonontunut sitten viime kerran, ja nyt minulle sitten tulee sellaiset pullonpohjalinssit. Onneksi olen niin komea ettei se voi pilata ulkonäköäni!

http://kampaamot.org/helsinki/parturi-kampaamo-leyla.php

Ja talvilomakin on sitten pulkassa! Ystäväni OP käväisi moikkaamassa ja kertoi saaneensa KLM-lentoyhtiöltä huikeita tarjouksia. Niitä sitten tutkailtuamme tulimme siihen lopputulokseen, että matkamme Argentiinaan suuntautukoon!
Buenos Aires, nyt kannattaa olla varpaillaan!
Tammikussa sitten siellä vaan tanssitaan tangoa, ahmitaan härän pihvejä ja metsästetään natseja!
Ja se Uruguaykin on siinä pienen laivamatkan päässä, joten eiköhän Montevideokin tule katsastettua.
Jee, nyt on mitä odottaa!

Vanha kaverini Niko kävi tuossa pari päivää sitten moikkaamassa ja toi tuliaisiksi Minna Lindgrenin teoksen Kuolema Ehtoolaaksossa. Olen sitä jo lähes puoleenväliin lukenut, ja hyvältä vaikuttaa. Laitan sitten arvostelun kunhan olen sen loppuun kahlannut.

Ja Nikon poika Heikki, tuo Töölön Coppola on myös ravannut työmaallani Sture21:ssa ihan alvariinsa. Syy siihen on musavideo jota olemme yhdessä työstäneet yhtyeestä Boneyard Coyotes. Tai Heikkihän siinä suurimman duunin toki on tehnyt, minä nyt lähinnä jotain ideoita ilmaan heittänyt. Tässä on videon keikkaosuus, mutta teemme siihen vielä lisäksi alkuun lyhyteokuvan joka sitten tulee tiukentamaan biisin tarinaa. Laitan senkin sitten kunhan saamme sen tehtyä.

Ei nyt sitten juuri muuta tähän hätään

Rakkauden tangoon tarvitaan kaksi. Vähintään…

-Nauri

2 vastausta artikkeliin: Rokkia, rakkautta ja matkasuunnitelmia

  1. Eeva kirjoitti:

    Biisi on todella hyvä! Kiitos paljon, että saatoin tykätä sitä täällä.

  2. Tarzan kirjoitti:

    Kun ottaa yhden terroristin, niitä saattaa siedätyshoidon jälkeen tulla useampia. Simpuran kissat! Ei kannata enää ostaa uusia huonekaluja. Olisivat romuna kuitenkin. Ihmetyksekseni olen huomannut kaipaavani Mishka Paskaturkki Höhhelsöniä kun ole reissussa, vaikka se on ehkä maailman ärsyttävin ötökkä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: