Matkakuumetta ja vinkuvia palohälyttimiä

Morjensta vaan!

Eilen sattui hassu tapaus kun saavuin aamuyön tunteina töistä kotiin.

Kartanomme eteläsiivessä jo perhemme kaunottaret Minna, Lapskoussi ja Nötkötti minua odottivatkin, ja voi sitä riemua kun isukki vihdoin saapui rankan työpäivän jälkeen heitä ilahduttamaan.

Mutta iloa latisti hiukkasen jostain naapuristosta kuuluva kimeä vinkuna. Eikä nyt ollut kyseessä mikään Nauri Fan Clubin vuosikokous jossa neitoset katsovat tähdittämiäni elokuvia innosta kiljuen.

Vinkuna lähti palohälyttimestä!

Seisoimme Minnan kanssa parvekkeella koettaen paikantaa äänen lähdettä, mutta se oli vaikeaa koska ääni kimpoili talojen seinistä eikä liekkejä missään näkynyt. Savun hajuaaan emme tunteneet, mutta tajusimme että jotain tulisi tehdä.

Soitin palokunnan paikalle!

Eihän sitä koskaan tiedä millainen suurkatastrofi olisi käsillä!

Palokunnan tulo kesti oman aikansa ja palomestari oli melkoisen kiukkuisen oloinen miekkonen. Koetin selittää huoleni aihetta, mutta hän sivuutti minut toteamalla ”ei toi oo palohälytin”.

Sitten hän hyppäsi takaisin palokärryyn ja kaahasi kavereineen paikalta.

Emme kuitenkaan luovuttaneet armaani kanssa vaan lähdimme paikantamaan äänen lähdettä. Lopulta se sitten löytyikin pienen kuusen juurelta: joku oli hermostunut hälyttimeensä ja viskannut sen pihalle!

Sammutin masiinan tempaisemalla patterin irti, ja hiljaisuus laskeutui lintukotoomme.

Olin sankari!

Mutta tärkein pointti: olisi ne palopojat voineet hiukkasen edes ympärilleen kurkkia!

IMG_7664

Mutta se siitä ja hetki joulun tunnemista:

Minä pidin baarini jouluviikon kiinni, ja kyllä oli ihanaa vain loikoilla naisteni kanssa sohvalla ja ahmia kaiken maailman jouluherkkuja.

Paistoin kinkkumme (7kg) aaton vastaisena yönä, ja herkkua siitä tuli. Lisäksi duunasin lanttulaatikkoa, uunijuureksia, valkosipuliperunoita ja Herra ties mitä.

IMG_7632

Kyllä maistui!

Niin ja olihan meillä myös jötikkä Artsilta saamaani palvlihaakin.

Nyt sitten on vähäksi aikaa kinkkukiintiö melkoisen täynnä.

Minnalta sain lahjaksi Tuomas Kyrön Kunkku-kirjan jota en ole ehtinyt vielä aloittaakaan. Itse annoin armaalleni kuvakirjan joka kertoo kissoistamme. Tein sen netissä Ifolorin avustuksella ja hieno siitä tuli.

Kissat saivat aktivointielun joka onkin ollut melkoisen hyvin käytössä.

akti IMG_7652 IMG_7655 kisut nöt nöt2 nöt3

Joulu on kyllä niin kiva juhla että siitä pitäisi tehdä ihan jokavuotinen tapahtuma!

Ja kun joulu oli lusittu ja vuodenvaihdetta alettu odottaa, oli aika siirtää maallinen tomumajani Pirjon Baariin eli 5th Street-baariin jossa Jarmo vetäisi tietovisan hänelle ominaiseen tyyliin eli kamalasti huutaen ja melskaten.

Mukaani sain Mikan ja Matin. Heidän kanssaan kävimme ensin lämmittelemässä Aapelin Baarin visassa jossa saimme ansaittua hopeaa. Jarmon visassa sitten kolmanneksi.

Mutta huisin hauskaa oli!

Tuli ihan Pub Peten tietovisat mieleen kun paikalla olivat kaikki sielläkin vaikuttaneet joukkueet Rääpäleistä Erik Rödbergin Teamiin.

Tämä on pakko jossain vaiheessa ottaa uusiksi!

Ja seuraava blogin päivitys tuleekin sitten kaukaa Etelä-Amerikasta, tarkemmin Agentiinan pääkaupungista Buenos Airesista!

Sinne olen nyt suuntaamassa sunnuntaina ystäväni OP:n kanssa.

Hiukkasen pelottaa millaisiin selkkauksiin siellä joudunkaan..

Ja jos tunnet minut, sinulla on oletettavasti puhelinnumeroni? Laitapa tekstarilla osoitteesi niin koitan laittaa kortin tulemaan!

Hasta luego!

Rakkauden palohälytin piippaa sulosointuja

-Nauri

4 vastausta artikkeliin: Matkakuumetta ja vinkuvia palohälyttimiä

  1. eeva kirjoitti:

    Kiitos Nauri taas hienosta blogista! Ihania nuo teidän kissat! Hyvä, että ollaan taas tästäkin joulusta selvitty ja vuosikin on vaihtunut.

    Oikein nastaa reissua sinulle Nauri! Tarja Turuselle ja Cabulille terveisiä täältä Suomesta!

    Take care and be careful out there!🙂

    terv. Eeva

  2. eeva kirjoitti:

    Kortin toivossa laitan tähän osoitteeni:

    Silkkitie 1 E 30, 01300 Vantaa

  3. tommi kirjoitti:

    E.RÖMPERIN TIIMI…

  4. Tarzan kirjoitti:

    Laita Karhuun. Mechelininkatu 25, 0010 Stadi
    Hyvää reissua.O-P:llekin kaiketi maituu pihvi, vaikka näyttääkin visvaiselta kasvissyöjähipiltä. Mainio mies ja varmasti hyvää matkaseuraa.

    Matkakassan kartuttamiseksi voisitte yrittää paikallistaa pari natsirikollista. Mossad tai Simon Wiesenstahl-säätiö maksavat vinkeistä kelpo korvauksen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: