Paivitan nyt loppureissun kaikki samaan nlogiin, meinaan kun pitaa tuo huone kohta luovuttaa.
Torstaiaamuna OP saapi Boliviasta kovin vasyneena. Kivaa oli kuulemma ollut ja Juan oli sankariamme vienyt baarista baariin. Tullissa oli syynatty hiukan tarkemmin koska passista huomasivat etta ukko oli kaynyt yhden paivan reissulla Uruquayssa ja kahden paivan Boliviassa. Huumekuriiriksi arvelivat. Ja onhan OP aika hippi, joten en lainkaan ihmettele viranomaisten toimia. Jostain syysta mitaan ei loytynyt.
OP otti pitkat torkut, ja kun han sitten suvaitsi herata suuntasimme Suurelle Natsijahdille! Olin edellisena paivana paikallistanut Cafe ABC:n, pahamaineisen natsien lymyilykolon, ja sinne siis matkasimme. Ilma oli jalleen kamalan tukahduttava, mutta selvisimme perille ilman kummempia kommelluksia. Kohensimme ryhtiamme ja stuimme sisaan suden luolaan!
ABC oli vaikuttavan komea paikka, melkein liian hieno meidan tyyliimme. Seinia koristivat Saksan maakuntien vaakunat ja kaikenmaailman valokuvat kuuluisista asiakkaista. En uskaltanut katsoa loytyisiko naamoja tuttuja natsidokumenteista…
Ruokalista tuotiin eteemme ja valitsin siita sitten makkaralautasen OPn tyytyessa makarasalaattiin. Ruoat olivat hyvia, joskin OPn salaatti melkoisen etikkainen. Mutta ei natseille uskalla valittaa! Olisivat viela halunneet meille myyda jotkut pihvitkin, mutta niista alan saada jo tarpeekseni. Jalkiruoaksi tilasimme kaksi Jagermeisteria, mutta niita emme koskaan saaneet. Ihme touhua! Koska paikalla ei nakynyt ketaan sotarikollista, poistuimme pettyneena kuumaan ulkoilmaan.
Samma Lavalle-kadulla oli myos tangokauppa taynna toinen toistaan hienompia levyja tangomusiikin mestareilta. Ostinkin pari CD:ta joita sitten asiakkailleni Suomessa soittelen. Saapa nahda mita rokkarit moisesta tuumaa?
Loppupaiva sitten vain menna viipotettiin pitkin kaupunkia koettaen kaikin keinoin valttaa auringon poltetta. Jossain vaiheessa seuraamme liittyi kaveri joka kertoi olevansa Belgialainen turisti jonka jotkut ilkeat saksalaiset olivat ryostaneet. Kiinnostuksemme herasi: olisiko niin etta metsastamamme natsit olivat hanen kimppuunsa kayneet! Mutta ei, ihan tavallisia sakuja olivat kulemma olleet. Ressukka oli kovin huonon nakoinen palyilevine silmineen, jotka sivumennen sanoen olivat kovin keltaiset ja pupillitkin melko suuret. Myos hanen ominaishajunsa kieli jostain muusta kuin normaalista turistista. Ja pian olikin odottamani kysymyksen vuoro:”Olisiko teilla antaa mulle 45 pesoa etta paasen konsulaattiin?” Naurahdin ja sanon ettei tassa olla eilisen teeren poikia, ja etta herra on hyva ja menee huijaamaan jotakuta toista. Nauraen iloisesti jatkoimme matkaame. Toivottavasti olimme oikeassa hanen suhteensa…
Illan tullen kavimme viela juomassa pari olutta, mutta sitten oli aika suunnata hotelliin. Olihan tuota tullutkin taas porrattya!
Perjantaina sitten kavin aamiaisella Copacabanassa jossa tarjoilija oli kovasti huolissaan kun ystavaani OP:ta ei ollut nakynyt. Sanoin ettei huolta, kunnossa han on. Palattuani hotellille Op meni samaan paikkaan, ja jo oli kuulemma ilo ollut ylimmillaan kun sankarimme oli ovesta sisaan astunut. Taidamme olla lemppariasiakkaita! Tai sitten meista pidetaan antamiemme tippien vuoksi…
Otimme taksin ja huristimme Avenida Bolivarille jossa ystavani Tommin sisko Nina piti valiaikaista majaansa. Han on lentoemanta joka sattui juuri nyt tyokeikalle Buenos Airesiin, ja pakkohan se oli hanta kayda moikkaamassa. Hanen hotellinsa oli kovin paljon hienompi kuin meidan, mutta onneksi sen edessa oli tietyomaa josta lahti kamala meteli. Se helpotti kateuttani.
Nina sitten vei meidat syomaan El Establoon, ilmeisen kuuluisaan ravintolaan. Hanet tunnettiin siella joka edesauttoi meita saamaan todella hyvaa palvelua. Ruoaksi otimme parmesaani-rucolasalaattia, maukkaita makkaroita, perunamuhennosta, grillissa paistettu ajuustoa ja ”pienet” pihvit. Oikeasti taalla ei koskaan saa pienta annosta! Nama ovat toinen toistaan valtavampia lautasellisia ihania herkkuja! Ne pihvit olivat hiukkasen liikaa, ja meilta kaikilta jai niista puolet syomatta. Ruokajuomana pari olutta ja sitten jalkiruoaksi Fernet Branca ( minulle) ja lasilliset Limoncinoa talon puolesta. Olin ihan valmis nukkumaan!
Otimme ruoan paalle pienen paivakavelyn jotta sapuska laskeutuisi, ja sitten kavaisimme viela yhdella lasillisella kavelykadulla. Sitten alkoikin vasyttaa. Nina painui takaisin hotelliinsa ja me omaamme siestalle. Unta ei kauaa tarvinnut odottaa.
Illalla sitten taas tuttuun tapaan iltakavely parin terassin pysahdyksella ja nukkumaan.Ja minulla alkoi olla jaloissani hiukan tulehdusoireita puhjenneiden vesikellojen vuoksi, ja painuimme apoteekkiin troppia ostamaan. Jotain kummallisia pillereita sain, ja niita pari sitten naamaani nappasin.
Lauantainaminuls oli huono olo. Kyseessa ei ollut kankkunen, sen mina kylla tunnistan. Vatsaa vaansi ja olo oli melkoisen kuumeisen oloinen. Koska oli viimeinen paivamme Buenos Airesissa en antanut sen hairita. Kai se ohi menisi! Kuinka vaarassa olinkaan…
OP lahti ihastelemaan jotain potkupallostadionia, ja sovimme treffit iltapaivaksi eraaseen Palermon kaupunginosan tavernaan. Mina en sinne uskaltanut yleisilla suunnta joten taksilla hurautin. Mutta Op oli tietenkin myohassa. Mijnulla olo ei ottanut tasaantuakseen. Paatin koekilla josko syominen auttaisi, joten tilasin ison hampurilaisen. Jai aika paljon syomatta. Lopulta OP tuli ja ilmoitin samoin tein etta pakko menna takas hotelliin lepaamaan kun ei oikein jaloillaan tahdo pysya. Hyvin kumppanini asian ymmarsi. Joten taas taksi alle ja ositteeksi ilmoitin Santa Fen ja Montevideon kulman, johon senor kuljettaja ajoikin. Mutta sitten kaikki menikin pain mantya!Jostain syysta lahdin Montevideota vaaraan suuntaan, ja pian olinkin ihan eksyksissa. Ja vatsa huusi siihen malliin etta potalle olisi paastava ja pian!hrhailin koko ajan kasvavan kakkahadan kanssa pitkin katuja kunnes akkia huomasin tutun kaupan josta siten osasin suunnistaa kotiin! Ja vessaan, mars!
Otin parin tunnin tirsat jotka ihmeesti kohensivat oloani. OP saapui ja lepasi myos ja illalla lahdimme taas kylille kun OP:n piti paasta katsomaan jotain jalkapallo-ottelua. Jalleen… Ensin suuntasimme laheisella Uruquay-kadulla sijaitsevaan Remember the Alamo-baariin, mutta sinne olisi maksanut sisaan! Ja mehan emme maksa siita etta saamme televisiota katsoa! Paatimme suunnata Bulleriin, mutta se olikin helpommin funtsattu kuin tehty!Onnistuime jalleen eksymaan!
En ymmarra minka vuoksi nama eivat saa kadunkulmiin katujen nimia! Olisi turistin hiukkasen helpompi suunnistaa paikasta toiseen! Koko ajan saa olla ihan pihalla missa sitaa taas seikkailee!
Bulleri oli, sitten kun sen loysimme, melkoisen taynna. Paatimme pistaytya jossain syomassa, ja lahelta loytyikin Taverna Italia. Siella sitten tarjoilijan kanssa meni oma aikansa ennen kuin saimme selvitettya mita halusimme. Pastaa ja bolognesea ja yhdet oluet. Alupalaksi tuli mozzarellatikkuja ja jalkkariksi jaateloa. Ihan jees, mutta jalleen ihan liian suuri oli annos.
Jai osa syomatta, ja se on synti. Koska tarjoilu oli ollut hidasta oli matsista mennyt jo lahes puolet, joten palasimme suorinta reittia kotiin. Tai niin oli aikomuksemme! Eksyimme jalleen! Siella sita sitten harhailtiin ihan vierailla mailla masu taynna italian herkkuja. Lopulta koti ja uni.
Ja tanaan sitten onkin kotimatkan aika. Tajusin juuri etta koska olen herannyt jo aamuvarhaisella ja lentomme lahtee vasta myohaan illalla, minulla tulee noin 40h valvomista! MIna kun en koneessa saa nukuttua! Mutta mahtaa sitten nukuttaa kun paasee kotiin. Ihanaa sitten kellahtaa Minnan viereen ja kuiskata:”Buenos Noches”. Hanta mina kovasti kaipaan…
Rakkautta on palata maailmalta armaansa viekkuun
-Nauri
Maailman paras blogi 
Meillä Käpylässäkin on ABC, ei tartte lähteä kehitysmaihin asti hankkimaan vatsatautia.