TV-tähteyden haittapuolia ja kauhukissoja

Töttöröö

Niin se vaan on että kevät on saapunut kaupunkiin! No väittäväthän nuo pirulaiset että viikonloppuna tulisi pakkasta, mutta uskokoon ken tahtoo.

NYT on kevät eli puutarhan kuntoon laitto!

Maanantaina ajattelin mennä Mechelininkadulla sijaitsevaan Hyötykasviyhdistyksen pitämään Alku&Juuri-kauppaan täydentämään varastojani. Ainakin tomaatin ja basilikan siemeniä pitää hankkia, ja samalla vähän tutkailen jos jotain uusia hassutuksia on tullut valikoimiin. Niin ja perunafarmarikokeilunihan viime kesänä meni ihan munilleen, joten pakko kokeilla uudestaan. Minä käytin ilmeisesti liian ravinteikasta multaa, sanoi joku viisaampi. Kahtotaan kuin miehen nyt käy.

Tosin hiukkasen pelottaa miten prinsessamme, pikku karvakerä Nötkötti puutarhaan suhtautuu. Hän kun tuppaa olemaan melkoinen veijari jonka ainoana tehtävänä ja päämääränä tuntuu olevan kaiken kauniin tuhoaminen. Minnankin ostamat tulppaanit ovat saaneet kyytiä siihen malliin että pitänee ne pois heittää. Kun kaikkea ei viitsisi pitää kirjahyllyn päälläkään.

mnm vcv vvv xzc z zombie zxcvcdsa ööö

Ja tuo ihana pikku viikari pitää varmaan kohta leikatakin. Olemme pitkittäneet hänen kohtalonmatkaansa, mutta pakkohan se on. Kyllä se on hänellekin parempi. Ketäköhän minä tässä koetan vakuutella…

Ja sitten jotain ihan muuta.

Tein Ifolorin suosiollisella avustuksella itselleni ja matkakumppanilleni OP:lle  kuvakirjat Argentiinan matkastamme. Kovasti tuo hujoppi tuntui lahjasta tykkäävän, ja mikä sen hauskempaa kuin ilahduttaa kavereita!Ja tuosta Argentiinan matkasta tulikin mieleen postikortit! Olen ollu kotimaamme kamaralla jo puolitoista kuukautta, mutta eipä ole kortti kotiin vieläkään saapunut! Olen saanut joitain kiitoksia kavereilta jotka kortin ovat saaneet, mutta kun laitoin niitä varmaan parikymmentä tulemaan! Eeva, Tommi, Hissu-Kissa ja muutama muu ovat toki korttinsa saaneet, mutta entäpä muut? Mistä on kysymys? Ettei olisi taas jotain hippien salajuonia?

Ja pakollinen ruokaosuus: tutkailin tuossa pakastimemme uumenia, ja kuinka ollakaan löysin sieltä joulukinkun! No ei nyt ihan kokonainen kinkku, mutta aika kasa lihaa kuiteskin. Sen sitten sulattelin ja käytin hernekeittoon, leivän päälle jne. Loput paistoin eilen oliiviöljyssä pannulla, ja hyvää tuli. Nyt taitaa olla vähäksi aikaa possunlihakiintiö täynnä. Muutenkin pitäisi enemmän kasviksia syödä.

Viime viikolla teinkin muuten juures-sosekeittoa, ja kyllä oli melkoista herkkua.

Ai niin, tässä tiistaina minut tunnistettiin TV-tähdeksi!

Eräs asiakas tul ikysymään olenko esiintynyt  telkkarissa, ja pakkohan se oli myöntää. Hän ei tosin aluksi muistanut missä oli minut nähnyt. Kun hetkisen keskustelimme hän äkkiä huudahti: ”Joo, sö oot se pervo siitä nuorten ohjelmasta!”

On ihanaa kun ihmiset muistavat. Laitetaanpa tähän linkki kyseisestä pervoilusta.

http://areena.yle.fi/tv/2103497

Ei mulla tähän nyt enempää ole, tai olisi mutta jätetään seuraavaan päivitykseen.

Ihanaa kevättä kaikille!

 Rakkauden pakastimesta löytyy yllätyksiä

-Nauri

2 vastausta artikkeliin: TV-tähteyden haittapuolia ja kauhukissoja

  1. Tarzan kirjoitti:

    Kissanpalvelijat ovat järjestään kahjoja. Juttelen itsekin hölmöyksiä talomme isännälle ja emännälle, mutta se on vielä pientä verrattuna siihen mitä kissojen Viisaampi palvelija tekee palatessaan duunista.

    Karhuun oli saapunut kortti, josta kiitän omasta puolestani.. Ihmettelimme miehissä (Karhu on kuulemma nykyisin Gay-ravintola.) , mitä kortin kuva esittää. Kuvassa oli selvästi berliiniläispunkkareiden valtaama rakennus..

  2. Joey L kirjoitti:

    Kiitos Nauri Artsenttiinan kortista! Se tuli jo pari viikkoa sitten, mutta myöhässähän tässä ollaan kaikki, kun oikein silmin katsotaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: