Monty Pythonit livenä!

KESKIVIIKKO

Ja niin koitti kauan odotettu päivä: Minä näkisin Monty Python-ryhmän livenä! Tätä olin vartonut jo puoli vuotta, aina siitä asti kun kovan yrityksen jälkeen olin saanut piletit ostettua netin ihmeellisestä maailmasta.

Mutta keikka olisi vasta illalla joten oli aikaa jollain tapaa sössiä koko homma. Onnistuisinkohan?

Aamiaisen jälkeen suuntasimme keskustaan ihmettelemään suuren maailman touhuja. Oli siellä kaiken maailman vipeltäjää kadut pullollaan ja kamalan kuuma. Ei haitannut koska illalla näkisin Monty Pythonit livenä!

lon1 lon6 lond3

Unergroundilla siirsimme ruhomme Baker Streetin asemalle. Hiukan kun kuljettiin niin johan alkoi kaikkea hassua näkyä: Sherlock Holmes museon edustalla kiemurteli käsittämättömän pitkä jono, eikä meillä käynyt edes mielessä lähteä sinne jonottamaan.

lon7 lon9

Mika söi pikkuisessa pubissa jossa tarjoilijana toimi nätti ruotsalainen likka. Mika jäi sinne sitten flirttailemaan kun minä lähdin ostamaan tuliaisia. Itselleni! It´s Only Rock´n´Roll-kaupasta ei haluamaani tavaraa löytynyt, mutta kadun toisella puolella oli Beatles-kauppa josta löysinkin mageen paidan. Olisi siellä ollut Beatlesien kuva nimmareillakin, mutta 6500 punnan hintalappu hiukan mietitytti.

lon8 lond2

Istahdimme Beehiven-pubin terassille nauttimaan virvokkeita. Muuten mukava paikka, mutta vessassa käydessä sai olla varovainen ettei lentäisi nenälleen kun kynnys oli ainakin 20 cm korkea. Mutta ei sekään haitannut kun illalla näkisin Monty Pythonit livenä!

Mika siitä sitten lähti jonnekin omia asioitaan hoitamaan ja minä nappasin jubilee-junan joka minut vei 02-areenan liepeille. Siellä esiintyisi Monty Pythonit livenä!

Käväisin syömässä areenan vieressä olevassa kuppilassa ja onnistuin sotkemaan paitani johonkin soosiin. Hiukkasen hävetti, mutta ei se haitannut koska…. No te tiedätte kyllä.

Samassa pöydässä istui pariskunta jotka puhuivat hyvin yläluokkaista Oxford-englantia. He innostuivat kovasti kun kuulivat että olen Suomesta. Monty Pythoneillahan on paljon sympatioita maatamme kohtaan, ja ovathan he tehneet Suomesta kappaleenkin: https://www.youtube.com/watch?v=7rwc3VGvlRY

Pariskunnan mies soitti kaverilleenkin ja kehui istuvansa samassa pöydässä ihka aidon suomalaisen kanssa. Ihme touhua! Syötyäni ja sotkettuani itseni lähdin tutustumaan areenan tarjontaan. Ja sitähän piisasi!

02-areena on valtava viihdekeskittymä! Siellä on monenlaista ravintolaa ja ohjelmaa niin lapsiperheille kuin meille hampuuseillekin. Itse kuljeskelin siellä pitkin ja poikin sekä yhdellä lasillisella pysähtyen. Ostin matkamuistoksi Monty Python T-paidan ja shown käsiohjelman, ja ihan vain siksi että kohta näkisin Monty Pythonit livenä!

Noin tuntia ennen shown alkua ovet avattiin ja minä ja 25 000 muuta fania kiirehdimme valmistautumaan. Ystäväni Jarmo oli varoitellut ettei sinne saisi ottaa kameraa mukaan, vain kännykkäkamerat hyväksyttäisiin. Ja paskat! Olisin ihan hyvin voinut ottaa pokkarini mukaan kun vain kassit tarkastettiin. Mutta ei se mitään sillä pian näkisin Monty Pythonit livenä!

Kovin olivat hinnoitelleet juomansa ja ruokansa korkealle siellä itse pääkallopaikalla, mutta onneksi minulla ei ollut nälkä eikä jano. Miksikö? Koska näkisin kohta Monty Pythonit livenä!

Ja sitten alkoi show!

Olen rakastanut Monty Python-ryhmää ihan lapsuudestani lähtien! Heidän showtaanhan esitettiin Suomen televisiossa 70-luvun alussa vain 12 jaksoa koska taas joku taho kovasti pahoitti mielensä jostain viattomasta pilasta. Ääliöt! Minulla on koko heidän tuotantonsa DVDnä, ja niitä tuleekin aina aika ajoin katseltua ja naurettua läpi. Neroja!

Show oli juuri niin mainio kuin osasin odottaakin! Vaikka miehet ovat kaikki jo siinä seitsemissäkymmenissä ei meno juuri ollut hidastunut. Vanhoja tuttuja sketsejä uusina sovituksina ja aina välillä nuorten tanssijoiden avustuksella hoidettuja lauluesityksiä jotka saivat koko täyden areenaan nauramaan vedet silmissä. Ainoastaan John Cleese oli hiukkasen hidas, mutta paikkasi mokansa ammattilaisen otteella. Ja juuri ne mokat olivatkin kovin hauskoja kun vanhat veijarit ryhtyivät improvisoimaan nauruaan pidätellen.

Myös Graham Chapmania, tuota ainoaa ryhmän edesmennyttä jäsentä kunnioitettiin suurella sydämellä muutamien videopätkien muodossa.

En olisi voinut toivoa enää parempaa showta. Kiitos Eric, Terry, Terry, Michael ja John. Olin osa jotain suurempaa!

Lähdin areenalta juuri hetkeä ennen kuin kaikki loppuisi sillä vieressä oli vain yksi metroasema, ja jos areenalta purkautuisi 25 000 ihmistä ei junan odottamiselle tulisi loppua. Pissahätäkin oli.

Ja kun nousin maan päälle omalla asemallani oli Mika juuri kulkemassa ohi.

Iltaa”

Iltaa. Maistuisiko juoma?”

Miksei”

Näin lakonisesti hoitaa Suuri Kansainvälinen Seikkailija tällaiset kohtaamiset. Lakonisesti ja tyylikkäästi, man!

Menimme paikalliseemme Broadway Bar & Grilliin josssa kohtasimme kaksi kännistä opettajaa jotka alkoivat sitten tarjota meille juomia ihan kaksin käsin. Ilmeisesti Englannissa maikkojen palkat ovat toista kuin kotomaassamme?

lm1 lm2 lm3 lm4

Sitten kotiin odottamaan seuraavaa päivää jolloin matkamme suuntautuisi kohti ihanaa ja ihmeellistä Pariisia! Mitäköhän onnistuisin siellä sotkemaan?

Rakkautta on nähdä Monty Pythonit livenä!

-Nauri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: